Alfa Romeo Giulietta
9.6.2010
UUSI ALKU

Alfa Romeo täyttää kesällä sata vuotta. Tapausta juhlistaa merkin tärkein malli pitkään aikaan. Giulietta on enemmän kuin pelkkä 147:n seuraaja.
Giulietta eli sisäiseltä nimeltään Projekti 940 on erittäin tärkeä Alfalle ja koko Fiat-Chrysler-konsernille. Tälle uudelle C-Evo-perusrakenteelle nimittäin syntyvät aikanaan koko konsernin keskiluokan mallit. Akseliväliä voidaan vaihdella portaittain Giuliettan 2,63:sta 2,78 metriin, joka sopii vaikka Alfa 159:n seuraajalle. Myös pohjalevyn leveyttä voidaan vaihdella.
Perusrakenne muodostaa pohjan sekä ajo-ominaisuuksille että kolariturvallisuudelle. Rakenteeseen on lisätty kolmas törmäysreitti jakamaan onnettomuudessa syntyviä voimia.
Etuakselisto joustintukineen on käytännössä peritty 147:stä, mutta olkatuki on nyt alumiinia. Luonnollisesti myös geometria on erilainen.
Taka-akselisto sen sijaan on aivan uusi. Rakennetta voi nimittää monivarsituennaksi, sillä kummallakin puolella on kolme tukivartta: yksi massiivinen alumiininen pitkittäistuki ja kaksi teräksistä poikittaistukea, jotka kiinnittyvät kompaktiin alumiiniapurunkoon. Rakenne tekee mahdolliseksi tavaratilan kasvattamisen jopa viidenneksellä, ja se soveltuu myös nelivetomalleihin.
Ohjaustehostus on sähköinen, ja tehostin on asennettu hammastangon yhteyteen VW Golfin aloittamaan tapaan. VW:ltä on tuttu myös vastaohjausta avustava tehostusvoima.
Kaikki moottorit ovat turboahdettuja. Suosituimmat bensiinimoottorit ovat 1,4-litraisia tehoiltaan 88 ja 125 kW, joista jälkimmäinen käyttää MultiAir-tekniikkaa. Siinä siis moottorin ominaisuuksia ja sen saamaa ilmamäärää säädellään imuventtiilin vaihtuvalla nostolla ja ajoituksella. Huipulla on 1750 TBi, jossa on 1,7 litran suorasuihkutusmoottori teholtaan 173 kW.
Dieselit ovat 1,6- ja 2,0-litraisia (77 ja 125 kW), mutta jälkimmäisestä on tulossa vielä 103 kW:n versio.
Kuusivaihteisten käsivaihteistojen ohella tarjolle tulee molempiin 125 kW:n malleihin uusi kaksoiskytkinvaihteisto.
Giuliettan muotoilussa Alfan persoonallisuus on pyritty yhdistämään kunnollisiin sisätiloihin.
Kuljettajan paikalla säädöt ovat riittävät ja osuvat oikeille alueille, joskin optimiasentoa joutuu jonkin aikaa hakemaan.
Hallintalaitteet kaipaavat Alfan tapaan pienen opiskelukierroksen, mutta ensivaikutelman perusteella käyttö sujuu sen jälkeen vaivattomasti.
TM pääsi ajamaan Giuliettalla ensi kertaa jo helmikuun alussa, tuolloin tehtaan koeajoradalla Baloccossa lievästi naamioiduilla esisarjan autoilla. Sittemmin olemme päässeet myös maantielle, ja vaikutelmat ovat tarkentuneet.
Jo ensimetreillä selvisi, että puhe täysin uudesta autosta ei ole turhaa. Giulietta on hypännyt kerralla nykyaikaan, tavallaan yhden sukupolven yli 147:stä. Ilman suoraa vertailua on vaikea sanoa, missä suhteessa Giuliettan ajettavuus häviäisi luokan parhaimmistolle.
Moottoreista erityisesti 1,4 MultiAir ja kaksilitrainen diesel tarjoavat ajamisen iloa. Kunnollista GTI-luokan suorituskykyä on luvassa 1750 TBi:n valitsevalle.
ALFAN väitteet ja tavoitteet Giuliettan suhteen eivät ole vaatimattomia, mutta ensivaikutelman perusteella niitä ei voi kyseenalaistaa. Tarkemmat testit kertovat sitten aikanaan totuuden. Vaikka osa Alfa-faneista on nähnyt muotoilussa lievää tylsistymistä, on Giuliettassa paljon sitä, mistä merkin tunteikas maine on aikanaan syntynyt. Ei ole pelkoa, että uutuus häpäisisi kunniakasta mallinimeä.
Velimatti Honkanen (tiivistelmä TM:n 12/10 artikkelista, s. 4-5)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |
![]() |
Katso myytävänä olevat Alfa Romeo Giulietta-merkkiset autot Nettiautosta. |


Osta juttu
Tilaa sms:llä
Lähetä kaverille
Tulosta
Tilaa APE:lla