Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
Ajettua

Ferrari 458 Italia

28.6.2011

Sivistyneen raaka


Kuva: Hannu Stöckell

Ferrari 458 poikkeaa teknisiltä ratkaisuiltaan monessa kohtaa edeltäjästään F430:stä. Polttoaineenkulutus on vähentynyt ja ajomukavuus parantunut, muttei suorituskyvyn kustannuksella.

Urheiluautoissa ajettavuus voittaa ajomukavuuden, mutta ketään tuskin haittaa, jos herkkä alusta on vielä mukavakin. 458:ssa on edessä yhä kilpa-automaisesti päällekkäiset kolmiotukivarret, mutta takana on siirrytty monivarsituentaan.

Moottori on yhä kahdeksansylinterinen V-moottori, jossa sylinteririvit ovat toisiinsa nähden 90 asteen kulmassa. Iskunpituuskin on ennallaan, mutta sylinterin halkaisija on suurentunut kahdella millillä.

F430:n suosituin vaihteisto oli ohjauspyörän kytkimistä käytetty robotti, mutta sen rinnalla oli saatavissa myös käsivalintainen vaihteisto. Nyt tarjolla on vain kaksoiskytkinautomaatti, jonka normiajoon optimoitu vaihtologiikka on merkittävässä roolissa polttoaineenkulutuksen vähenemisessä.

Kookkaasta oviaukosta on helppo laskeutua lähes maantasolla odottavalle istuimelle. Siinä ei ole korkeussäätöä, mutta selkänojan kallistussäätö on portaaton ja rullavipuun pääsee helposti käsiksi.

Vaikka istutaan matalalla, on näkyvyys eteenpäin avara. Ovipeilit ovat niin leveällä, että niiden ja A-pilarin väliin jää hyvä kurkistusrako. Peilien ulottuvuudesta kertoo myös se, että niistä voi nähdä takavanteen lähes kokonaan.

Ferrari 458 Italia lähtee pehmeästi rullaamaan, vaikka momentinmuunninta ei ole. Kun automaatilla edetään sievästi, tapahtuvat vaihdot alhaisella pyörintänopeudella. Vaihto sujuu nopeasti mutta pehmeästi.

Auto kääntyy serpentiineissä ketterästi. Erittäin nopean ohjauksen keski-alue on tarkka mutta helppo hallita. Tunnokkaalla ohjauksella oikean kääntökulman löytäminen on vaivatonta, mikä tekee mutka-ajosta myös matkustajalle mukavan.

Iskunvaimentimissa on kaksi vaimennustehoa. Säätö perustuu vanhasta mallista tuttuun menetelmään, jossa vaimenninöljyn viskositeettia muutetaan magneettikentällä.

Jousitus on jämäkkä, mutta kaarteissa kevytmetallinen kori niiaa urheiluautoksi syvälle. Kallistus tapahtuu kuitenkin erittäin progressiivisesti, eikä liike ole missään tapauksessa liian suuri.

Moottoritiellä auto kulkee suuntavakaasti ja muuttaa pienillä ohjausliikkeillä nopeasti kulkusuuntaa. Koska huippunopeus on 325 km/h, on aerodynamiikan suunnittelu ollut tärkeässä roolissa.
Ilmanvirtauksen ohjauksella on saavutettu autoa tietä vasten painava voima, joka huippunopeudella vastaa 360 kilon painoa.

Ferrari 458 Italia on tekniikaltaan ja ajomukavuudeltaan sivistynyt urheiluauto, mutta alkukantaista raakuuttakin on yhä tallella. Auton ajaminen on vaivattoman johdonmukaista sekä kaupungissa että maantiellä. Ja mikäli vauhtia tarvitaan, sitä löytyy.

Robert Koistinen (tiivistelmä TM:n 13/11 artikkelista, s. 48-51)

Lisää aiheesta:
Ferrari 458 Italia luopuu katosta (24.8.2011)
Lisää ostoskoriin Osta juttu Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:lläTilaa ja maksa APE -kukkarolla Tilaa APE:lla
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Selaa myynti-ilmoituksia ja löydä oma Ferrari 458 Italia-merkkinen auto.
Juttua on kommentoitu 1 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza