Maailmassa kaikki hyvin
Markkinatunnelma on sitä luokkaa, ettei voisi uskoa jossain päin maailmaa elettävän laman kourissa. Ei Kiinakaan ole välttynyt ilmiöltä, sillä automyynti on kasvanut ensimmäisten parin kuukauden aikana vain prosentin verran. Ilmapiiri on kuitenkin hyvin toiveikas ja suorastaan innostunut.
Kaikki haluavat menestyjien seuraa ja siksi Kiina on tällä hetkellä maailman mielenkiintoisin markkina-alue, ainakin autonvalmistajien silmin.
Luvut auttavat ymmärtämään asian eli tänä vuonna automyynnin uskotaan ylittävän kymmenen miljoonan rajan. Suomessa tuon myynnin saavuttamiseen kuluisi varovaisesti arvioiden vähintään viisikymmentä vuotta.
Kansainväliset autonvalmistajat siirtävät yhä enemmän maailman ensiesittelyjä Kiinaan vuorovuosina pidettäviin Shanghain ja Pekingin autonäyttelyyn. Näin siitäkin huolimatta, että ne eivät ole ainakaan vielä saaneet kansainvälisen autonäyttelyn statusta.
Internetin aikakautena suuret yllätykset ovat harvinaisia, kun salakuvat alkavat levitä maailmalle jo kuukausia ennen uutuuden virallista julkistamista.
Ainoa kansainvälisesti merkittävä täysin uusi malli Shanghaissa on Porsche Panamera, josta kerroimme jo näyttelyn avaamista edeltäneenä iltana järjestetyn tilaisuuden perusteella.
New Yorkissa yritimme etsiä BMW:n osastolta kovasti X5 M:ää, mutta emme sitä löytäneet. Syykin selvisi nyt, sillä baijerilaiset olivat säästäneet toisen ämmän Kiinaan.
Lisäksi tarjolla on uusi 12-sylinterinen 7-sarjalainen. Mercedes-Benz keskittyy sekin ylellisimpään mallisarjaansa esitellen sen päivityksen, johon kuului lievä kasvoleikkaus ja kokoisekseen pihi hybridi.
Audi käytti Q7:ään niin ikään kirurgin (lue muotoilijan) apua. Tärkein parannus kohdistuu kuitenkin 4,2-litraiseen dieseliin, jonka yhdistettyä kulutusta on pienennetty toista litraa.
Kun ohittaa nuo loistomallit ja sulkee silmänsä kiinalaisuutuuksien tulvalta, löytää pari Suomessa myyntiin tulevaa uutuutta.
Kia Sorenton uusi sukupolvi esiteltiin huhtikuun alussa Soulin autonäyttelyssä, josta se kiikutettiin vauhdilla Shanghaihin. Mallin tuotanto ei kuitenkaan ala ennen kuin loppukesästä, joten Suomeen Sorentoa ei kannata odottaa tämän vuoden puolella.
Suurin yllätys löytyi kuitenkin General Motorsin osastolta. Siellä esiteltiin lehdistötilaisuudessa kaksi uutta Buick-mallia. Uusi Lacrosse, jota myydään lähes samanlaisena Yhdysvalloissa sekä Business tila-autokonsepti. Kun sen keulan muuttaa ja lyhentää jonkin verran 3,2 metrin akseliväliä, huomaa katselevansa vuosimallin 2011 Opel Zafiraa.
Kiinalaiset autonvalmistajat ovat siirtymässä kopioinnista omaan muotoiluun. Siinä tosin saatetaan mukailla joidenkin arvostettujen automerkkien linjoja.
Mutta kiinalaisautojen ulkonäkö ja laatu ovat tyydyttävällä ja osin jopa hyvällä tai kiitettävällä tasolla. Mielenkiintoinen piirre on merkin pirstominen moneksi. Esimerkiksi Great Wall on perustanut maasturimerkikseen Hoverin, joka oli ennen mallinimi.
Toni Jalovaara
Lähetä linkki kaverille


















