Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Autonäyttelyt 2012


UUTEEN VUOTEEN

Detroit avaa perinteisten kansainvälisten autonäyttelyiden vuoden. Siellä puheenaiheena ovat päättyneen vuoden tuoreet myyntiluvut erityisesti Yhdysvaltain markkinoiden osalta. Niiden pohjalta on nyt hyvä ponnistaa eteenpäin, sillä edellisvuoteen verrattuna myynti kasvoi kymmenellä prosentilla mikä tarkoittaa 1,2 miljoonaa autoa.

Jokainen USA:n kolmesta suuresta autonvalmistajasta esittelee Detroitissa merkittäviä uutuuksia.

Koko näyttelyn merkittävin auto niin USA:n kuin koko maailman mittakaavassa on Ford Fusion, jonka nimi Euroopassa tulee olemaan tutusti Mondeo.

General Motorsin Cadillac taas siirtyy uuteen autoluokkaan ATS-pikkumallin myötä.

Fiat-Chrysler-yhtymän kunnianhimoista strategiaa puolestaan toteuttaa Dodge Dart, joka on olennaisilta osiltaan sama auto kuin Alfa Romeo Giulietta.

Eurooppalaisvalmistajien katseidenkerääjänä toimii seitsemännen sukupolven Mercedes-Benz SL. Kiinnostavia ovat myös eurooppalaismerkkien lukuisat hybridimallit, joista osa on jo tuotannossa.

Japanilaisilta ei nähdä järin merkittäviä tuotantouutuuksia, mutta mukana on pari mielenkiintoista urheiluautokoemallia. Acura NSX ja Lexus LF-LC ovat vauhdikkaan oloisia laitteita, jotka ovat myös matkalla tuotantoon.

Korealaiset tekivät viime vuonna USA:ssa kovaa nousua ja jatkavat sitä varmasti tänäkin vuonna. Detroitissa Hyundain ja Kian uutuustarjonta kuitenkin on hieman vaatimatonta, mutta suunnitteilla on vahvoja tuotteita.

Kuvagalleriamme esittelee parhaat palat Detroitin tarjonnasta. Näyttelyraportti ilmestyy 1. helmikuuta Tekniikan Maailman numerossa 3/12.

Velimatti Honkanen

Lisää ostoskoriin Osta koko juttu

Lähetä linkki kaverille Lähetä linkki kaverille

Juttua on kommentoitu 1 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto