DETROIT VIHERTÄÄ - USKOKAA TAI ÄLKÄÄ!

Ajan hengen mukaisesti maailmassa kaiken tulisi olla ekologista ja vihertävää. Detroitin autonäyttelyssä ei haluttu olla muita huonompia, vaikka vähän jäljessä on tultukin.
Ilmastonsuojelu on juuri nyt kuuma asia kaikkialla maailmassa. Se ei jätä ketään kylmäksi, ja se koskettaa tavalla tai toisella jokaista. Jos ei muuten, niin kaupan hyllyllä tarjottujen tuotteiden nimissä. Nyt pitää olla ekologista eco-bensaa, eco-auto, eco-saippuaa, eco-trainerit ja eco sitä sun tätä.
Ei siis ihme, että Detroitin autonäyttelyn teemaksi oli tänä vuonna valikoitunut ilmastoystävällisyys. Näkyvästi olivat esillä autojen pieneneminen, tehojen väheneminen, vaihtoehtoiset polttoaineet, hybridit, polttokennot, puhtaat dieselit, vähäpäästöinen bensiinimoottoritekniikka ja ylipäätän kaikki, mikä todisti jotain valmistajansa ympäristötietoisuudesta.
Aiheet ovat olleet esillä ennenkin, mutteivät näin voimakkaasti painotettuina Detroitissa, jonne kuutiotuumat, hevosvoimat ja muskelit ovat kuuluneet luonnostaan kuin karvat koiraan.
Eivätkä ”vanhat hyvät ajat” täysin ole unohtuneetkaan. Ford teki ison melun uudesta F-150 avopakustaan ja Chrysler toi näkyvästi esiin ärjyn Dodge Ram 1500-mallistonsa, jossa tehot ja cowboyromantiikka kukoistavat loistavammin kuin koskaan aikaisemmin.
Asenteet muuttuvat hitaasti
Myyntilistan mukaan tavallinen amerikkalainen autonostaja ei ole suurestikaan tottumuksiaan muuttanut, vaikkakin trendien seuraajat ovat näkevinään bensan hinnannousun ohjanneen ostopäätöksiä hiukan vähemmän kuluttaviin pienikokoisiin autoihin.
Mutta vaikka ostajat kertovatkin tutkimuksissa haluavansa ympäristöystävällisiä ja vähän kuluttavia autoja, eivät he ainakaan vielä ole valmiit maksamaan siitä sen paremmin rahassa, suorituskyvyssä kuin mukavuudessakaan. Ainoastaan alle kuusi prosenttia amerikkalaisista osti muulla kuin bensamoottorilla varustetun auton eli joko hybridin tai dieselin.
Hybridit ovat kalliita ja niiden toimintasäteen uskotaan olevan rajoitetun. Dieselit puolestaan ovat kansan mielestä haisevia ja täriseviä kulkupelejä kuormureiden tapaan. Erilaisten saastenormien vuoksi nykyaikaisilla dieselmoottoreilla varustettuja autoja ei ole ollut saatavissakaan Yhdysvalloissa.
Hybridien myynnissä USA sitä vastoin on maailman edelläkävijä. Viime vuonna maassa myytiin 355 000 hybridiä, joista yli puolet oli Toyotan Priuksia. Mutta silakat ovat pieniä joulukaloiksi, eikä määrä yllä kuin muutaman prosentin markkinaosuuteen.
Olipa syy missä tahansa - luultavasti kohoavissa polttoaineen hinnoissa – jenkit ovat herkistyneet ostamaan enemmän pienikokoisia autoja, vaikkakaan määrillä ei ole vielä asiaa kymmenen eniten myydyimmän listalle. Tehtaiden ja autoalan kehitystä seuraavien asiantuntijoiden mukaan Yhdysvalloissakin on alkamassa vihertävä ympäristövallankumous.
Ennen näkyvästi esillä olleet puhtia pullistelleet muskeliautot loistivat lähinnä poissaolollaan. Mutta koira ei päässyt kokonaan karvoistaan eroon. Siitä pitivät huolen uusi Chevrolet Corvette ZR1 ja Cadillac CTS-V, joista edellinen tarjoaa tehoa 620 (462 kW), ja jälkimmäinen 550 hevosvoimaa!
Lue täydellinen raportti Detroitin autonäyttelystä Tekniikan Maailman numerosta 3/08, joka ilmestyy 6. helmikuuta.
Katso myös Detroit 2009 -autonäyttelyn kuvagalleria >>
Martti Merilinna ja Jukka Sihvonen
Osta koko juttu
Lähetä linkki kaverille






































