Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Detroit 2010


OSTAJAN VUORO PUHUA


DETROITIN tämänvuotisen autonäyttelyn ehdottomasti suurin uutuus oli täysin uusi Ford Focus.

Surkean vuoden ja taloudellisen pohjakosketuksen jälkeen oli Detroitin autonäyttelyssä mielialoilla odotetusti ainoa mahdollinen suunta: ylöspäin. Näyttely oli aikaisempia vaisumpi, sillä tänä vuonna varsinkin amerikkalaisvalmistajat pysyivät asiassa eivätkä koreilleet konsepteilla.

Amerikkalaistehtaat toivat näytille paljon pieniä vain entistä vähemmän energiaa vaativia ajopelejä. Nyt on kansan vuoro puhua lompakoillaan ja osoittaa, ettei vuosia jatkunut oman maan autoteollisuuden soimaaminen ollut höpöpuhetta.

Perinteiselle jenkkiostajalle asian tekee hankalaksi se, että itse asiassa uutuuksia esiteltiin laidasta laitaan. Vihreitä sähköautoja ja hybridejä oli tarjolla ruuhkaan asti, mutta Detroitin Kolme Isoa, niin kuin niitä takavuosina kutsuttiin, yrittävät pitää perinteistä kiinni tarjoamalla voimaa mouruavia muskeliautoja.

Isot avopakettiautot olivat viime vuoden myyntitilastojen kärjessä rakennusalan lamasta huolimatta. Honda Civiciä ja Toyota Corollaa pienempiä ei kymmenen eniten myydyn joukossa ollut. Siitä voitaneen ilman tieteellisiä pohdintoja päätellä, että tunne voittaa järjen. Pienistä puhutaan, mutta isoista haaveillaan. Vain bensiinin hinnan tuntuva korotus auttaisi.

Eniten melua pidettiin pienistä ja säästeliäistä, koska omistaja halusi niin. General Motorsin ja Chryslerin tapauksessa enemmistöomistaja sattuu olemaan yhtiöt konkurssissa käyttänyt Yhdysvaltain hallitus, jota Fordkin mielellään myötäilee, kaiken varalta. Viime vuosi oli Yhdysvalloissa autoalalla hyvin tapahtumarikas.

General Motorisin tilanne nollautui konkurssin kautta, ja yhtiö ikään kuin puhdistui, kun huomattavan suuri määrä vanhoja tunnettuja merkkejä poistui valikoimasta. Rapakon länsilaidalla surraan eniten Pontiacia. Saabin kohtaloa päiviteltäessä kannattaa muistaa, etteivät merkin kannattajat USA:ssa ole yhtä fanaattisia kuin eräissä ruotsia puhuvissa maissa.

Viime vuonna Kiinasta tuli maailman suurin autokansa, sillä siellä myynti nousi peräti 45 prosenttia yli 13 miljoonaan henkilöautoon. USA puolestaan menetti johtopaikkansa 10,4 miljoonaan autoon jääneellä myynnillään, pudotusta oli 21 prosenttia.

Nähtäväksi jää, kuinka paljon Yhdysvalloissakin valtion tuella järjestetyt romut rahoiksi-kampanja vaikutti tämän vuoden autokauppaan. Ainakin se piristi jenkkien viime vuoden jälkipuoliskon myyntiä, eniten siitä tosin hyötyi Toyota.

Vastaisuudessa tilanne saattaa olla toisenlainen, sillä tämän vuoden Detroitin näyttelyn ehdottomaksi ykkösuutuudeksi ja puheenaiheeksi nousi maailmanauto Ford Focus.

Velimatti Honkanen ja Jukka Sihvonen

Lisää ostoskoriin Osta koko juttu

Lähetä linkki kaverille Lähetä linkki kaverille

1.

Päätoimittajat antavat USA:n automarkkinoista kuvan, että autot ovat edelleen liian suuria. Tunteella valittuja. Jos ja kun jätetään amerikkalainen erikoisuus avolava pickup pois, niin eniten myytyjä henkilöautoja olivat v. 2009 keskikokoiset ja pienet autot.
Camry, Corolla, Accord, Civic, Altima, CR-V ja Ford Fusion. Ford ainoa USA:n oma merkki.
http://blogs.cars.com/kickingtires/2010/01/top-10-bestselling-cars-of-2009.html

2.

Ihan vain aihetta sivuten esittäisin kysymyksen, että onko kuvien pakko olla postimerkin kokoisia vielä näin vuonna 2010 ja näitä sitten silmät kipeänä tihrustaa vaikka yhtäkään yksityiskohtaa ei löydy kuitenkaan?

3.

klikkaa niitä kuvia

4.

Kannattaiasi varmaan kokeilla klikata niitä postimerkkejä…
avautuu isommaksi ihan yks kaks vaan.

5.

Pitäisikö minunkin vielä todeta että kannattaa klikata niitä kuvia !

6.

Oon kuullu isoilta pojilta, että klikkaamalla kuvia sais ne suuremmaks.

7.

Asiahan ei minulle kuulu, mutta oletko kokeillut klikata niitä kuvia ?

8.

Kertokaa tietäjät samalla miten tuon Jeep-misukan saa klikattua lähemmäksi? Ihan syliin asti.

9.

Kertokaas nyt vielä joku, miten kuvat sai suuremmaksi.

10.

Hei kaikki: kun kuvaa klikkaa ne saa suuremmaksi, jos ette tienneet.

11.

Ei mitään näkemisen arvoista noissa kuvissa. Turha on klikkailla. Boring. Ainoa valopilkku oli Honda CR-Z, tuli vanha CRX mieleen näöstä.

12.

Honda CR-Z, tuli vanha CRX mieleen näöstä,, juu retro Honda..

mutta, että volkkari osaa jatkaa tylsää linjaa,, toi NCC (uusi ”jetta”) on kyllä hiottu mitäsanomattoman tylsäksi..

Mutta tulee voittamaan ”varmasti” vertailun TM:ssä.
Voin kertoa sen jo nyt, että ei sitten tule kenellekkään yllätyksenä.

13.

Joo ei jotenkaa säväyttäny noi kuvat… Tietysti tuo vika kuvan saleenin tuunama Challengeri oli iha mukavan näkönen peli.

14.

VW NCC taitaa antaa suuntaa tulevan passatin keulalle?

15.

Vai tuli mieleen vanha CRX! Törkeästi apinoitu Mazda RX 8:n keula siinä ainakin on. Otappas vaikka molemmat autot punaisina. Kyllä se on härskiä touhua toi ”autonsuunnittelu”.

Kirjaudu sisään



Tai kommentoi vierailijana


HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza