RUUHKAA NAAPURISSA

MAZDA Kazamain esittelyä säesti myös Puna-armeijan kuoro. Taustalla näkyy seitsenpaikkainen CX-9-katumaasturi.
Moskovan autonäyttely on nyt virallisestikin kansainvälinen, ja paikalla nähtiin muutamia maailman ensiesittelyjä. Uusi avara messukeskus täyttää kansainväliset vaatimukset, eikä myöskään valmistajien osastojen kokoa tai viimeistelyä voi moittia. Tekemistä silti riittää esimerkiksi lehdistömateriaaleissa, jotka vain ani harvalta merkiltä löytyivät muulla kuin venäjän kielellä.
Näyttävimmän panostuksen Moskovaan oli tehnyt Mazda, jonka Kazamai-koemalli ennakoi tulevaa pientä katumaasturia, mallimerkinnältään todennäköisesti CX-5. Autossa on uuden sukupolven kaksilitrainen suorasuihkutusmoottori. Venäjän automarkkinoista viidennes on katumaastureita, joten Kazamain ensiesittelypaikka oli hyvin harkittu.
Myynnin lisäykseen tähtää myös CX-9. Se on ensisijaisesti USA:han suunnattu iso katumaasturi, jonka myynti alkaa nyt Venäjälläkin. Lännemmäs se ei tule, sillä nykyisen tekniikan virittäminen Euro 5 -päästötasoon olisi liian kallista.
Renault Clion porrasperämalli on meillä tuntematon, mutta esimerkiksi Turkissa, Venäjällä ja muissa sedan-vetoisissa maissa Symbol-versio on ollut suosittu. Nyt esiteltiin edellisen sukupolven Clioon perustuva uusi Renault Symbol, joka valmistetaan edelleen Turkissa. Tavaratilaa on vaikuttavat 506 litraa.
Lexus esitteli LS 460:n nelivetoversion. Tähän astihan neliveto on ollut ainoastaan hybridiversio LS 600h:ssa.
Uusi Subaru Impreza on jo ollut tarjolla myös porrasperäisenä esimerkiksi USA:n markkinoilla, mutta Euroopan ensiesittely tapahtui Moskovassa.
Mitsubishi Pajero Sport on L200-avolavaan perustuva maasturi, joka ei tule myyntiin Länsi-Euroopassa eikä Pohjois-Amerikassa. Moottorina on 2,5 tai 3,2 litran diesel tai 3,5 V6 -bensiinimoottori. Neliveto on lainattu tavallisesta Pajerosta. sisällä on istuimet seitsemälle.
Paikallisväriä
Ladan ominaispiirteisiin kuuluu, että vaikka uusia malleja ajoittain tulee, vanhat tutut jäävät yhä tuotantoon. Niinpä valikoimassa on 2105/2107, Samara, 110, Priora ja Niva. Tuorein koemalli on suunnilleen Ford Focuksen kokoinen C-Cross. Se on automuotoiluopiskelijoiden piirtämä crossover, joka yhdistää maasturin ja kaupunkiauton piirteitä.
Pohjalevy on lainattu Renault Méganesta, sillä Renault omistaa AvtoVAZ:sta neljänneksen. Tuotantoon tämänkaltainen auto on tulossa ehkä vuonna 2012. Erillisellä Lada Sport -osastolla seisoi esimerkiksi 132-kilowattinen Lada Kalina TMS Turbo 4x4.
Maan toiseksi suurimman valmistajan GAZ:n tutuin tuote on Volga, ja uusin malli on Siber. Se pohjautuu Chrysler Sebringiin, mutta Venäjää varten esimerkiksi jousitusta on muutettu. Nokalla on joko 2,0- tai 2,4-litrainen bensiinimoottori.
TagAZ eli Taganrogskin autotehdas Etelä-Venäjällä on monessa mukana. Se on koonnut vuodesta 2001 alkaen Hyundain mallistoa. Nyt mukaan ovat tulleet Tager- ja Road Partner -maasturit, jotka periytyvät Ssangyongin malleista. Tulevaa avolavamallia varten kehitteillä on oma 2,6-litrainen dieselmoottori, jossa tehoa on vaatimattomat 70 kW.
Uusin malli on Vortex Estina, joka on itse asiassa kiinalainen Chery A5. TagAZ otti Cheryn yhteistyökumppanikseen, kun edellinen partneri Avtotor hylkäsi sen. Tulossa on myös Tiggo-katumaasturi.
Moni muukin perinteinen venäläistehdas on nyt siirtynyt enimmäkseen ulkomaisten valmistajien kokoonpanotehtaiksi. Vilkasta yhteistyötä on erityisesti kiinalaisten kanssa. Esimerkiksi Chery, FAW, Geely, Lifan, Zotye, Derways, ZhongXing ja monet muut kiinalaismerkit pyrkivät innolla Venäjän markkinoille.
VENÄJÄLLÄ autoalan puheenaiheena on vielä pitkään jokin muu asia kuin päästöt. Suuri, nopea ja kallis on kaunista, eikä öljystä ole pulaa. Yksilöllisyys, itsenäisyys ja nautiskelu jäivät tämän kansan syviltä riveiltä väliin, ja kulutusjuhla on vasta alkamassa. Siihen on pakko myös naapurimaiden sopeutua.
Velimatti Honkanen (tiivistelmä TM:n 16/08 artikkelista, s. 132-134)
Osta koko juttu
Lähetä linkki kaverille













