
Vaikka juhlapuheissa keskitytään vihreisiin arvoihin, puhutaan viimeistään sivulauseessa päinvastaisesta asiasta. New Yorkissa oli esillä suuri määrä uusia supertehokkaita autoja. Osa uutuuksista on tulossa Eurooppaankin.
Yhdysvalloissa autoilijat vaikeroivat polttoaineen korkean hinnan kanssa, maksaahan bensiini pahimmillaan jo 80 senttiä litra ja diesel yli dollarin. Aivan oikein diesel on jopa kolmanneksen kalliimpaa kuin bensiini, minkä takia dieselmoottoristen autojen yleistyminen ei ole kovin nopeaa.
Tästäkin huolimatta Mercedes-Benz uskoo vahvasti Bluetecin yleistymiseen. Yhtiön pitkän tähtäimen tavoitteena on nostaa puhtaalla dieselmoottorilla varustettujen mallien myynti nykyisestä paristakymmenestä prosentista kulta-aikojen 80 prosentin tasolle. Uudistuneessa M-sarjan maasturissa on kolmelitrainen Bluetec-moottori, joka alittaa jo nyt EU6 päästörajat.
Toisaalta jenkkiostajat ovat edelleen nälkäisiä hevosvoimille, ja taistelu ostajista käy kuumana. Suuri osa lehdistötilaisuuksista keskittyikin vihreyden sijaan siihen, kuinka halvalla ostaja saa nykyisin tehokkaan auton. Paluusta vanhoihin ”hyviin” aikoihin kertoo myös takavetoisten vaihtoehtojen lisääntyminen.
Eurooppalaisittain tärkeitä uutuuksia ruodittaessa japanilaiset ja korealaiset autonvalmistajat nousevat esiin. Siltä suunnalta oli New Yorkiin sijoitettu tykistökeskitys, johon amerikkalaiset ja eurooppalaiset eivät pystyneet vastaamaan. Yksi mielenkiintoisimmista uutuuksista oli Suzukin syksyllä esiteltävän ylemmän keskiluokan automallin lopulliset muodot paljastanut Kizashi 3 konsepti. Sitä ei kuitenkaan suostuttu yrityksistämme huolimatta näyttämään meille niin, että olisimme saaneet sen tähän pakettiin. Mutta sekin on nähtävissä lehdessä.
Raportti New Yorkin autonäyttelystä julkaistaan Tekniikan Maailman numerossa 7/2008, joka ilmestyy 2. huhtikuuta.
Toni Jalovaara
Osta koko juttu
Lähetä linkki kaverille





















