Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM Koeajo

Audi A1 1,4 TFSI Ambition S tronic

24.9.2010

PIENEKSI TARKOITETTU


Jari Kujala, kuva

Autojen malliperheissä nuorin on harvoin pienin. Audin tapauksessa tämä kuitenkin pätee. Mallimerkinnästä päätellen A1 myös jää pienimmäksi.

Audin uusi A1 pyrkii vetomaan autokansan tunteisiin menevällä muotoilulla ja urheilullisuudellaan. Pienten B-segmentin autojen ryhmässä Audi ei siis ole hinnaltaan kilpailukykyinen, mutta ei se varsinaisesti ole tarkoituskaan. Siitä vastuun konsernissa kantavat muut merkit.

A1:n persoonallisempi muotoilupolitiikka, tehokkaammat moottorit ja laajempi lisävarustekirjo tuovat sen toistaiseksi jonkinasteisessa yksinäisyydessä vaeltaneen Minin rinnalle, ja silloin hinnoittelukin on kilpailukykyistä.

Autoa valmistetaan tällä erää neljällä eri voimanlähteellä, joista kolmea tuodaan Suomeen. Koeajoon valikoitui ainoa meille tuleva bensiinimoottori, ahdettu 90-kilowattinen 1,4-litrainen.

Dieselmoottorit ovat kautta koko VW-konsernin käytetyn 1,6-litraisen yhteispaineruiskutteisen turbodieselin kaksi tehoversiota. Tehokkaampi 77-kilowattinen on jo myynnissä, ja rauhallisempi 66-kilowattinen tulee tarjolle myöhemmin tänä vuonna.

Toistaiseksi A1:stä on tarjolla vain yksi kolmiovinen korimalli. Viisiovinen koemalli aiheesta on esitelty pari vuotta sitten, joten Sportback-versio lienee jo putkessa.

Kolmiovisena auto näyttää sirolta ja coupé-henkiseltä, mutta tiloissa on jouduttu tekemään isoja kompromisseja. Takana on vain kaksi istuinpaikkaa, ja nekin ovat mitoiltaan 2+2-tyyliset. Leveyden puolesta tilaa on hyvin, ja pituudessakin sopu voi löytyä, mutta korkeussuunnassa tila loppuu kesken teini-iän kynnyksellä.

Halvimmillaan A1 maksaa bensiinimoottorilla, Attraction-varustelulla ja käsivalintaisella vaihteistolla 22 882 euroa. Tähän automaattivaihteisto tai urheilullisempi Ambition varustetaso tuovat noin 2 000 euron lisän. Koeautossamme on ne molemmat, joten hinta nousee reilulla neljällä tonnilla 27 041 euroon.

Parasta 1,4-litraisen moottorin suorituskyvyssä on nopeasti käytössä oleva alavääntö. Kaasunpainallusta seuraa aina ripeä ja riittävä reaktio.

Kaksoiskytkinvaihteisto on Audissa nimeltään S tronic. Taloudelliseen ajoon se luo mainiot edellytykset, sillä vaihto-ohjelmat käyttävät matalia kierroksia, ja monet perinteisten automaattien ja raskaampien kaksoiskytkinvaihteistojen hydrauliset häviöt puuttuvat.

Ripeämmissäkin liikkeissä vaihteisto tottelee kaasupolkimen liikkeitä kohtuullisen loogisesti. Käsivaihdot ovat helpoimpia lisävarusteisten rattivipujen avulla, mutta seitsemän vaihteen kanssa kelaamista riittää liikaakin.

Ajo-ominaisuuksien osalla A1:ssä on siirrytty sporttisempaan suuntaan kuin Volkswagen Polossa tai Seat Ibizassa.

Alustarakenteet ovat pääpiirteissään samat, mutta. jouset ja iskunvaimentimet ovat kuitenkin terävämmät liikkeissään, ja ohjausvälitystä on nopeutettu kuutisen prosenttia. Ohjaus on kevyt mutta kertova, ja auto vastaa ohjaukseen loogisesti.

Ambition-varustetasossa tilanne kehittyy vielä eksoottisempaan suuntaan, kun käyttöön tulee varsinainen urheilualusta. Se on niin jäykkä, ettei pitkiä matkoja päivittäin ajavan kannata vaivautua, mutta korttelipyörityksessä ja mutkateillä jousitus toimii mainiosti.

Jussa Nieminen (tiivistelmä TM:n 17/10 artikkelista, s. 130-135)

Lisää ostoskoriin Osta juttu Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:lläTilaa ja maksa APE -kukkarolla Tilaa APE:lla
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Katso myytävänä olevat audi a1-merkkiset autot Nettiautosta.

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto