Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM koeajo

BMW X1 xDrive20d A

17.2.2010

Ratamaasturi

BMW:n uusimmassa X-ryhmän mallissa on vetovoimaa ja temperamenttia. Persoonallisuuttaan se vaihtaa kaksi kertaa vuodessa.

Varustelun autoon saa valita premium-merkeille tyypilliseen tapaan omien tarpeiden ja toiveiden mukaan. X1:n perushinta 130-kilowattisella dieselillä, nelivedolla ja automaattivaihteistolla on noin 48 000 euroa. Koeajoyksilömme on kuitenkin 49 000 euron valmiiksi tingittyyn hintaan myytävä Business-versio, jonka kokonaishinta näillä lisävarusteilla kohoaa yli 63 000 euron.

BMW:n kaksilitraisen turbodieselin viimeisin kehitysversio on nähty TM:n sivuilla eri automallien keulalla jo useammassakin vertailussa. Kuusivaihteinen ZF:n valmistama automaattivaihteistokin on ollut mukana niin taka- kuin nelivetoon yhdistettynä.

Dieselmoottorisessa X1:ssä käsivalinnan suurin hyöty on moottorijarrutuksen lisäksi siinä, että mutkateillä saa kaarteista kiihdytettäessä pidettyä riittävän suuren vaihteen päällä. Turbomoottoria ja etenkin dieseliä on turha huudattaa kierroksilla, kun voimaa on tarjolla alempanakin.

Ripeä auto X1 joka tapauksessa on. Kiihdytysmittauksessa jäätiin kolme sekunnin kymmenystä valmistajan ilmoittamasta arvosta, mutta tähän löytynee syy koeajoyksilön kattavasta ja siten painavasta varustelusta.

Nelivetojärjestelmä kommunikoi jatkuvasti ajonvakautuksen kanssa, joten talven liukkailla voimanjako voi muuttua hyvinkin tiuhaan. Perusperiaate on, että vetoluistoa pyritään rajoittamaan aina ensin nelivedon avulla, ja vasta tilanteen kärjistyessä käytetään elektronista tasauspyörästön lukitusta tai hillitään moottoria.

Auto ei juuri kallistele, ja nopeaksi välitetylle ohjaukselle riittävät pienet, täsmälliset liikkeet. Nopeissa suunnanmuutoksissa ohjaustunto on kohdallaan, eikä voimaakaan tarvita siististi ajaen paljoa.

Hätääntymisestä seuraavat liian nopeat ohjausliikkeet saavat ajonvakautuksen puuttumaan peliin määrätietoisella jarrutuksella. Täydellä viiden hengen kuormalla tilanne ei juuri muutu. Väistökokeesta selvitään läpi helposti ja suurilla alkunopeuksilla.

BMW:lle tuttuun tyyliin hälyäänet loistavat poissaolollaan. Auto on koottu yhtenäiseksi paketiksi, jota eivät selittämättömät kolinat ainakaan lämpimässä säässä vaivaa. Pakkasella kylmän auton taka-akselistosta kuului kyllä ääniä. Ilmanvirran äänet pysyvät nekin loitolla valtavista sivupeileistä huolimatta.

Lähivalokuviossa on riittävästi leveyttä, mutta oman kaistan puolella olisi kantamaa vara jatkaa. Valitettavasti kaukovalotkaan eivät tuo lisäleveyttä, vaan kapealla piikillä kurotetaan 130 metriin. Positiivista on, että valo leviää maastoon varsin tasaisena mattona. Lähi- ja kaukovalojen keskinäinen vaihtuminenkin tapahtuu tavallaan laadukkaasti.

Viimeisimmässä X-ryhmän edustajassa on paljon hyviä ja viimeisteltyjä ominaisuuksia. Valitettavasti BMW:n monissa malleissa eniten turhautumista aiheuttavat ominaisuudet nousevat siinä korostetusti esiin.

Talven tuiskuissa ei paljon turvallisemman tuntuista autoa voisi toivoa, mutta väärällä kesärengastuksella X1:stä saa itselleen raivostuttavan vastustajan. Mukavuutta on uhrattu kaarreominaisuuksien alttarille. Eipä sillä, tunteita auto ainakin herättää.

Jussa Nieminen (tiivistelmä TM:n 4/10 artikkelista, s. 130-135)

Lisää ostoskoriin Osta juttu Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:llä Facebook Del.icio.us
Autoa hakemassa? Selaa Nettiauton BMW X1-merkkisiä autoja.
1.

Nuo TM:n listaamat huonot puolet (Vetelevä ohjaus, liian kova alusta) jossain määrin korjattavissa 17” 225/50-renkailla 18” 225/45 sijasta?

2.

Eikö nämä business mallit ole juuri sitä autokauppiaiden veronkiertoa? Sitä laitonta verosuunnittelua siis. Koskahan niistä rankaistaan?

Yksityisten ja ”virallisten” tuomien autojen verokohtelussa löytyy joillekin noheville juristeille paljon työsarkaa tuleviksi vuosiksi..

Tulli on kyllä

3.

Niin, että maailman paras tulli on kyllä yksi tehokas manimeikingmäsiin valtiolle. Kunnes pyramidi huijjaus paljastuu kansalle ja päättäjiä kärrätään roviolle..

Kirjaudu sisään



Tai kommentoi vierailijana


HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza