Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM koeajo

Dodge Caliber 2,0 CVT SXT

2.8.2006

Dodge Caliber on aggressiivisen näköinen, muita kookkaampi auto C-segmenttiin eli myydyimpään luokkaan. Koulussa isot pannaan aina takariviin, ja monet jäävätkin sinne. Caliberin kohdalla on vielä aikaista ennustaa kuinka käy, mutta ainakin julkisuus on tehnyt siihen innolla tuttavuutta.

Caliber on nykysuuntauksen mukaisesti monilta osin usean eri automerkin yhteistyön tulos. Auto kootaan Mitsubishi GS -perusrakenteen ympärille, jollainen on muun muassa myös uudessa Mitsubishin Outlander- ja Lancer Evolution X -malleissa (jahka ne ehtivät tuotantoon) sekä Jeep Compass- ja Jeep Patriot -autoissa.

On helppo huomata, että pohjaan on tehty tila nelivetovarustusta varten, vaikka nyt esitelty Caliber-mallisto on vielä kokonaan etuvetoinen.

Caliberilla on pituutta reilut 4,4 metriä, korkeutta yli puolitoista metriä ja leveyttä 1,8 metriä. Katsoi autoa mistä suunnasta tahansa, Caliberin kokoluokkaa on vaikea silmämitalla arvioida.

Tavaratilan peittona oleva rullaverho on tavallista matalammalla – vain 36 senttiä lattiasta – ja näin kontin tilavuudeksi saadaan vain 250 litraa. Kun kontti mitataan ikkunapintojen alalaidan tasolta, tilavuutta on 60 litraa enemmän. Sekään ei ole paljon – syynä ovat melkoiset pyöräkotelot, jotka kaventavat tilaa.

Osittain suuren pyöräkoon ansiosta autossa istutaan hieman tavallista ylempänä, mikä parantaa näkyvyyttä, mutta viirumaisen matalat ikkunapinnat kutistavat osaltaan näkymiä.

Caliberin varusteluettelo on pitkä.Varustelistalta löytyy myös murtohälytin, joka on melko harvinainen vakiovaruste.

Ajovalojen kohdalla voi vain ihmetellä, eikö Amerikassa osata tehdä valolaitteita. Lähivaloilla tien vasempaan laitaan saadaan liian vähän valoa ja kantama jää turhan lyhyeksi. Kaukovalojen kantama ulottuu vain 110 metriin.

Kaksilitraisen Caliberin suorituskyky on asiallinen ja ohituskiihtyvyyskin saatiin mitattua portaattoman CVT-automaattivaihteiston käsivalintamahdollisuutta käyttäen. Siinä kiinnittyy huomio suurimman eli kuutosvaihteen melko vaatimattomaan ohitussuoritukseen, mutta se on välitetty ylivaihteeksi.

Muutenkin variaattoritekniikkaan perustuva CVT-vaihteisto on toimiva ja taloudellinen. Koeajossa päästiin taajamissa alle 10 litralla 100 km:n matka, moottoritiellä alle yhdeksällä litralla, ja maantiellä kulutus oli hieman päälle seitsemän litran.

Liikkeellelähdössä on pieni viive, tasaisessakin ajossa tuntuu toisinaan pieniä nykäisyjä, ja täyskiihdytyksessä moottori huutaa suurimman tehon ylittävillä kierroksilla ikään kuin tyhjää. Osakaasulla vaihdot sujuvat huomaamattomasti.

Pysäköintinopeudessa ohjaus palauttaa, mutta sitä on autettava kevyesti kädellä. Maantiellä palautus on oikein mitoitettu ja ohjaus myös keskittää riittävällä tarkkuudella. Kun siihen yhdistyy hyvä suuntavakaus, on Caliberin ajettavuus tässä mielessä kunnossa.

(Tiivistelmä Jarmo Sukavan artikkelista TM 14/06, s. 138-143)

Lue juttu Lue juttu Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Facebook Del.icio.us
Autoa hakemassa? Selaa Nettiauton Dodge Caliber-merkkisiä autoja.

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza