Hyundai Elantra 2,0 GLS CRDi
22.1.2003
Voimannäyte
Yksi automerkin suuruuden mittareista on itse suunniteltu ja valmistettu dieselmoottori. Hyundain voi nyt tässäkin suhteessa katsoa kuuluvan suurten joukkoon.

Hyundai ei automaailmassa tosiaankaan ole mikään pikkutekijä. Vaikka merkki Suomessa onkin jäänyt aina hieman sivustakatsojan rooliin pidemmät maahantuontiperinteet omaaviin kilpailijoihinsa verrattuna, se valmisti viime vuonna noin 1,7 miljoonaa henkilöautoa. Niinpä korealaismerkin omaan dieselmoottoriinkaan ei kannata suhtautua väheksyen.
Ensimmäinen merkin oma suoraruiskutteinen henkilöautodiesel oli 2,9-litrainen ja tarkoitettu lähinnä maastureihin. Pienempiin autoihin kehitettiin nyt Elantrassa koeajettava kaksilitrainen. Tämä pienempikään ei varsinaisesti perustu mihinkään olemassa olevaan bensiinimoottoriin, vaan on alusta alkaen nimenomaan dieselkäyttöön suunniteltu.
Liikkeellelähtö ja kaupunkiajo synnyttävät pöytäkirjaan pelkkiä myönteisiä lausuntoja. Elantra CRDi:n liikuttaminen on nimittäin niin yksinkertaista, että oikein naurattaa. Vaivaton ja yllätyksetön tyyli tuo mieleen vanhemman polven apukammiodieselit, vaikka Elantran suorituskyky peittoaa ne mennen tullen. Toisaalta, verrattaessa muihin samankokoisiin nykymoottoreihin, kiihtyvyys on vaatimattomampaa. Kulutuslukemat eivät nekään pienuudellaan häikäise, joten linja on johdonmukainen.
Hyundain rooli tulevaisuuden muotoilutrendejä tai muita autoilun suuntaviivoja vedettäessä on ainakin toistaiseksi ollut vaatimaton. Elantrakin edustaa yleishyvää perusautoa, jonka mistään ominaisuudesta ei pääse osoittamaan sietämättömiä heikkouksia. Diesel-Elantraan sopeutuu helposti ja välillä voi jopa yllättyä iloisesti ominaisuuksien hyvästä tasapainosta.
(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 2/03, s. 18-19)
Lue juttu |
Lähetä kaverille |
Tulosta |
![]() |
Katso myytävänä olevat Hyundai Elantra-merkkiset autot Nettiautosta. |



Lue juttu
Lähetä kaverille
Tulosta
