Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM koeajo

Porsche Cayenne S

17.9.2003

Maailmanympärimatkalle

Porsche Cayenne on ensimmäinen neli- tai viisiovinen Porsche merkin historiassa. Sen tehtävä ei kuitenkaan ole kilpailla ovien määrällä, vaan avata uusia kaupallisia uria luokassa, jossa liikkuvat sekä arvostetut merkit että raha.

Näitä kauppoja tehdään missä tahansa maailman kolkassa – yhtä hyvin idässä tai lännessä. Ja tietysti myös Suomessa.

Porsche aloitti sporttimaasturin suunnittelun jo 1990-luvun lopulla, ja ensimmäinen ajovalmis proto saatiin valmiiksi kaksi vuotta ennen vuosituhannen vaihtumista. Keväällä vuonna 2000 keksittiin nimi Cayenne ja sen ympärille suunniteltiin aikaisemmista lähtökohdista uusi auto kustannusten jakamiseksi yhdessä Volkswagenin kanssa. VW Touareg ja Porsche Cayenne esiteltiin yleisölle vuonna 2002.

Cayenne on melko tarkkaan samankokoinen kuin esimerkiksi kilpailijansa BMW X5 ja Mercedes-Benz ML: pituutta on 4,78 metriä, leveyttä peräti 1,93 metriä ja korkeutta jousituksen normaalitasossa 1,7 metriä. Lattia on puolen metrin korkeudella maasta, joten autoon pääseminen vaatii pienen ponnistuksen. Edessä on väljät tilat, vaikka suuri keskikonsoli jakaakin tilan tehokkaasti.

Testiautossamme oli lisävarusteita sen verran, että ne muuttivat perusauton olemusta lähes joka kohdassa. Muutamia mainitaksemme: ilmajousitus, Bi-Ksenon-kaasupurkausvalot, automaattivaihteisto, ohjauspyörän lämmitys, pysäköintitutka, puhelinvalmius, navigointijärjestelmä sekä monitoiminäyttö. Kaikkien lisävarusteiden yhteishinta oli lähes 20 000 euroa, eli perheauton hinnan verran.

Cayennen 4,5-litrainen V8-moottori on Porschen oma luomus ja rakenteeltaan kokonaan uusi. Se on valmistettu kevytmetallista, mutta esimerkiksi kampiakselin runkolaakeripesät sylinteriryhmässä on tuettu valurautaisilla vahvikkeilla. Koeajoautossa oli kuusinopeuksinen automaattivaihteisto, mutta vakiona siihen kuuluu käsivälitteinen samalla vaihdemäärällä.

Maastoajossa jakovaihteiston yhteydessä on ns. keskitasauspyörästön lukko, ja taka-akselille on saatavissa lisähintaan myös monilevyinen kitkalukko. ABS-järjestelmään perustuva sutimisenestojärjestelmä on kuitenkin se, millä maastossa loppujen lopuksi edetään. Järjestelmä jarruttaa sutivia pyöriä, ja voima ohjataan pitäviin pyöriin, vaikka niitä olisi vain yksi.

Auto etenee, jos renkaan pito riittää. Järjestelmän voi halutessaan myös kytkeä pois. Merkittävä piirre Porschen ajokäytöksessä on, että suuntavakavuus, alustan toiminta ja ajettavuus paranivat nopeuden myötä, mikä ei ole itsestään selvää, kun puhutaan maastokelpoisesta autosta.

Porsche Cayenne S on monella tavalla erikoinen auto. Siinä yhdistyvät urheiluauton suorituskyky, luksusauton varustelu ja hyvän maastoauton ominaisuudet. Sitä ei mielellään minnekään kivikkoon vie, olipa se kuinka maastokelpoinen tahansa, mutta maailmanympärimatkalle se olisi sopivaa seuraa.

(Tiivistelmä Jarmo Sukavan artikkelista TM 15/03, s. 154-159)

Lue juttu Lue juttu
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Katso myytävänä olevat Porsche Cayenne S-merkkiset autot Nettiautosta.

 

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto