Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM koeajo

Skoda Superb 2,0 TDI Elegance

22.10.2008

UUSIIN TILOIHIN


Jari Kujala, kuva

Superb on ylemmän keskiluokan Skoda, josta löytyy myös edustusauton mittoja. Uudesta mallista on niin paljon kerrottavaa, että jotain voi jäädä sanomatta vielä koeajon jälkeenkin.

(kts. myös edeltävän mallin pistokoeajo)

Uuden Superbin johtoajatus on olla monikäyttöauto - yhdistelmä sedania, viisiovista viistoperää ja farmaria. Tähän on tarvittu patentoitu kaksiosainen tavaratilan kansi. Jos konttiin pakataan pieniä nyssäköitä, luukun saa avattua takaikkunan alareunan tasosta, jolloin käytössä on samansuuruinen kuormausaukko kuin edellisessä Superbissa. Painamalla takaluukun oikeassa alareunassa olevaa painiketta saadaan koko peräpää avatuksi. Nyt luukku aukeaa takalasin yläreunan kohdalta.

Testiautossa oli Superbin neljästä varustetasosta runsain, Elegance. Eräs mielenkiintoinen varuste on kaksoisksenon-ajovalot, joihin kuuluu kaarrevalotoiminto ja AFS-toiminnoksi kutsuttu ominaisuus, jossa valokuvio säätyy ajotilanteiden mukaan.

Skodan moottorivalikoima perustuu emoyhtiön laajaan valikoimaan, ja Superbiin on sieltä valittu kolme bensiinikäyttöistä ja kolme dieseliä. Bensiinikäyttöisistä pienin on ahdettu 1,4-litrainen TSI (92 kW), seuraavana on 1,8 TSI (118 kW) ja tehohuippuna komeilee 3,6-litrainen V6 FSI (191 kW). Varhaisempaan pumppusuutintekniikkaan perustuvia dieseleitä on kaksi, 1,9- ja 2,0-litrainen.

Koeajoon saimme VW:n viimeisintä tekniikkaan edustavan kaksilitraisen TDI CR DPF -moottorin, jossa on polttoaineen yhteispaineruiskutus. Huipputehoa tämä moottori tuottaa enemmän kuin moni GTI-leimalla varustettu vapaasti hengittävä bensiiniversio eli 125 kW (170 hv) käyntinopeudella 4 200 r/min. Vääntömomentin huippu, 350 Nm, on täysimääräisenä käyntinopeusalueella 1 750-2 500 r/min ja laskee etenkin joutokäynnin suuntaan mentäessä jyrkästi.

Koeajetussa Skodassa moottorin jatkeena on DSG-automaattivaihteisto. Dieseleissä ja 3,6-litraisessa FSI:ssä vaihteita on kuusi ja ahdettujen FSI-bensiinimoottoreiden yhteydessä seitsemän. Jotkut versiot saa tietysti myös tutuilla viisi- tai kuusivaihteisilla manuaalivaihteistoilla.

Superbin kaksilitrainen 125 kW:n TDI-moottori ja DSG-vaihteisto sopivat hyvin yhteen. Kiihtyvyys 0-100 km/h on hyvä 9,0 sekuntia, ja ohitukset sujuvat ripeästi. Nopeudesta 60 km/h kiihdytys 120 kilometriin tunnissa kestää myös yhdeksän sekuntia, ja siitä näkee, ettei naapurikaistalla tarvitse ohituksessa pitkään vierailla.

Polttoaineen kulutus koeajon aikana oli 6,3 litraa sataa kilometriä kohden, mikä varmasti monen mielestä näyttää pieneltä. Niin se onkin, mutta muutamilla saman teholuokan kilpailijoilla on heittää peliin vielä puoli litraa pienemmät lukemat.

Taajamissa ohjaus on kevyt ja palauttaa odotuksen mukaisesti.

Maantiellä ohjaustunnosta keskusteltiin. Ohjaustunto on keskimäärin hyvä ja se palauttaa pontevasti - jopa kouraantuntuvasti. Kuitenkin keskialueella, suoraan ajattaessa vasteessa on jotakin etäistä, ja juuri sillä alueella tien kallistukset ja pitkittäisurat hieman ohentavat suuntavakavuutta.

SKODA Superb 2,0 TDI Elegance on edeltäjäänsä verrattuna muuttunut melkein joka kohdasta. Positiivisia parannuksia on helppo luetella ja niitä on paljon, mutta rengasäänet taas ovat sellainen ”kauneuspilkku”, joka sopii huonosti tähän juttuun, koska Superbissa muuten on laatuauton leima.

Jarmo Sukava (tiivistelmä TM:n 19/08 artikkelista, s. 154-159)

Lisää aiheesta:
Superb palkintosateessa (8.4.2009)
Skoda Superb sai palkintonsa (3.3.2009)
Lue juttu Lue juttu Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Facebook Del.icio.us
Katso myytävänä olevat Skoda Superb-merkkiset autot Nettiautosta.

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza