Toyota Corolla Verso 1,8 VVT-i Linea Sol
16.6.2004
Kyytiä meille, teille ja heille!
Toyota Corolla Verso esiteltiin pari vuotta sitten, mutta jo nyt siitä on tarjolla perin juurin uusittu versio. Versoa ei ole uudistettu vain muodon vuoksi, vaan monista muistakin syistä.

Kolmas penkkirivi eli yhteensä seitsemän istumapaikkaa oli yksi syy uuden Corolla Verson syntyyn. Toinen merkittävä seikka oli turvallisuuden parantaminen. Toyota Avensis Verso sai noin vuosi sitten täydet viisi tähteä Euro NCAP -törmäystestissä, ja Corolla Versolle haluttiin sama status.
Toukokuun lopulla tehdyssä testissä Corolla saikin odotetut viisi tähteä ja 35 pistettä, mikä on törmäystesteissä olleiden autojen parasta tasoa.
Corolla on tarjolla viisi- tai seitsenpaikkaisena, mutta kummassakin tapauksessa auton peruskori on sama. Vaikka uusi Verso onkin entistä suurempi, niin pitkän akselivälinsä (2,75 m) vuoksi se vaikuttaa vieläkin suuremmalta.
Edessä katto on korkealla ja istuimet saa työnnetyksi niin taakse, ettei 180-senttinen kuljettaja ylety lähellekään polkimia. Kuitenkin istuimen saa tarvittaessa niin eteen, että pienikin kuljettaja ylettyy kaikkiin hallintalaitteisiin.
Mahdollisuus säätää kunkin istuimen etäisyyttä erikseen antaa oman lisänsä erikokoisille matkustajille. Kolmannelle riville sopii kaksi aikuistakin. Pikkuväelle paikat ovat mitä parhaimmat. Tavaratila kolmen istuinrivin takana on olematon, vain 60 litraa. Kun viimeinen rivi kipataan eteen ja alas, tilaa on jo 400 litraa ikkunoitten tasoon mitattuna, ja kahden hengen versiossa tavaratilan mitta on noin 750 litraa.
Varustetasoja on kaksi, ja ne on nimetty tuttuun tapaan, eli Linea Terra ja Linea Sol.
Toyotan lukuisista moottoriversioista Corolla Versoon on otettu kolme. Pienin on 1,6-litrainen, seuraavana 1,8-litrainen, ja kookkain on kaksilitrainen diesel. Kummassakin bensiinimoottorissa on liitteenä tuttu kirjainyhdistelmä, VVT-i, mikä tarkoittaa muuttuvaa imuventtiilien ajoitusta.
Moottorin mitoituksessa on yksi huomionarvoinen seikka. Iskunpituus on peräti 91,5 mm, eli sitä on 79 mm:n männänhalkaisijaan nähden paljon. Corollan 1 794 cm³:n moottorissa on tehoa 95 kW ja vääntöä 170 Nm. Vaihteistona 1,8-litraisen moottorin yhteydessä voi olla tavallinen viisivaihteinen manuaali tai periaatteessa samanlainen, mutta jossa kytkimen käyttö ja vaihtaminen tapahtuvat myös automaattisesti.
Testiautossa on viimeksi mainittu vaihteisto, ja se tunnetaan kirjaimista M-MT eli Multi-Mode manual Transmission. Siinä vaihteet kytkeytyvät sähkömoottorin voimalla ja moottorinohjausjärjestelmän määräämillä kierrosluvuilla. M-MT-vaihteisto toimii myös käsin vaihtamalla..
Corolla Verson alusta on periaatteessa samanlainen kuin aikaisemmassakin Versossa - joustintuet, laajat kolmiomalliset alatukivarret ja kierrejouset. Myös melko tuhdin näköinen kallistuksenvaimennin kuuluu rakenteeseen. Takana yhdystukiakseli on niin ikään entuudestaan tuttu, mutta se on toteutettu entistä paremmilla komponenteilla ja jousto-ominaisuuksilla. Myös raideleveyttä on lisätty. Akseliston kiertyvän poikittaispalkin sisällä on erillinen kallistuksenvaimennin.
Iskunvaimennus edessä ja takana on toteutettu kaasunestetäytteisillä vaimentimilla. Verson jousitusta on aikaisemmin sanottu kovan puoleiseksi, mutta nyt siinä on enemmän elastisuutta eikä kantavuudessa silti ole moittimista. Väistökokeessa huomattiin auton kallistelevan melkoisesti.
Ohjaustehostin on hydraulitoiminen, ja ajettavuus on sen puolesta pääosin kunnossa. Kuitenkin tienpinnan kallistukset vaikuttavat ohjaukseen niin, että ohjausvoima tuntuu vaihtelevan suoraankin ajettaessa. Suuntavakautta ei tarvitse moittia huonoksi, mutta jotakin mikroliikehdintää Versossa on suorallakin osuudella. Kokonaisuudessaan Verson ajettavuus on kuitenkin ongelmatonta.
Mittauksessa saatu hidastuvuuskuvio kertoo, että Verso saavuttaa niin hyvän alkuhidastuvuuden, että vakioautoissa harvoin näkee vastaavaa. Sen jälkeen pito hieman heikkenee, mutta lopputulos on kuitenkin kiistattoman hyvä. Ajomeluista erottuu kaksi, moottori ja rengasäänet, mutta koriääniä on vähän.
Toyota Corolla Verso on monien mahdollisuuksien auto, eritoten seitsenpaikkaisena. Tai sitten kaksipaikkaisena, tilanteesta riippuen. Uusi Corolla Verso maksaa edullisimmillaan 25 600 euroa, jolloin kyseessä on 1,6-litrainen viisipaikkainen versio Linea Terra-varustuksella. Sama auto seitsemälle maksaa 26 550 euroa.
Näiden mallien miinus on, että ajonvakautusjärjestelmä ei kuulu niiden varustukseen, muihin Versoihin kyllä. Koeajetun Corolla Verso 1,8 VTT-i:n hinta on 31 050 euroa.
(Tiivistelmä Jarmo Sukavan artikkelista TM 11/04, s. 154- 159)
Lue juttu |
||
Lähetä kaverille |
Tulosta |
![]() |
Katso myytävänä olevat Toyota Corolla-merkkiset autot Nettiautosta. |


Lue juttu
Lähetä kaverille
Tulosta
