Oikea askel
16.11.2007
SUOMEN autoverolakiin ollaan vuoden alusta tekemässä kaikkien aikojen merkittävintä muutosta. Ehdotuksen mukaan henkilöautojen autoveron keskimääräinen taso alenee noin kuudenneksella ja veroprosentti määräytyy suoraan auton hiilidioksidipäästön perusteella. Käytännössä se tarkoittaa, että mitä vähemmän auto kuluttaa bensiiniä tai dieselpolttoainetta, sitä pienempi sen veroprosentti on. Laissa tähän asti olleista erilaisista kiinteistä verovähennyksistä luovutaan.
Lainmuutoksen seurauksena melkoinen osa kaupan olevista uusista henkilöautoista halpenee ja maahan yksityisesti tuotujen autojen vero myös enimmäkseen pienenee. Autojen keskimääräinen hinnanalennus on noin viisi prosenttia, vaikka suuret ja suorituskykyiset autot tulevat aikaisempaa kalliimmiksi. Lopullinen tilanne selviää vasta sitten, kun kauppa asettuu lain voimaantulon jälkeen uusiin uomiinsa.
Uudistuksen tarkoitus on hyvä. Se rohkaisee ihmisiä hankkimaan aikaisempaa vähäpäästöisempiä autoja. Se myös mitä ilmeisimmin vilkastuttaa autokauppaa.
Monista eduistaan huolimatta lakiehdotus on herättänyt myös kritiikkiä. On väitetty, että ympäristön kannalta tilanne vain heikkenee, koska autojen lukumäärä lisääntyy ja ihmiset innostuvat ajamaan aikaisempaa enemmän.
Kritiikkiä on vaikea ottaa vakavissaan. Laki tuskin lisää merkittävästi autokannan kasvua, ja eiköhän itse ajamista säätele lähinnä polttoaineiden hinnat, jotka eivät varmasti tule laskemaan.
Autokantamme tulee sen sijaan nuorentumaan, ja siitä on pelkästään hyvää sanottavaa. Vanhat ja erityisen paljon ilmaa pilaavat autot päätyvät entistä nopeammin romuttamoon, ja uusimpien autojen osuus liikenteessä lisääntyy. Autojen turvallisuus on viimeisten viiden vuoden aikana kehittynyt aivan valtavasti, joten autokantamme uudistuminen tulee vaikuttamaan myönteisesti koko turvallisuuskehitykseen.
Martti Merilinna (Pääkirjoitus TM 21/07)
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Lähetä kaverille
Tulosta