Uusi 95E10-bensiini
26.5.2010
MITÄ TANKKIIN?

Ensi vuoden alussa 95E-bensiinin sisältämä bio- eli alkoholiosuus nousee kymmeneen prosenttiin. Ensimmäiset tiedot sen soveltumisesta eri automalleihin on julkaistu.
Uusi 95E10-bensiini sisältää siis merkintänsä mukaisesti 10 prosenttia etanolia, kun nykyisessä bensiinissä sitä on viisi prosenttia. Suurempi alkoholimäärä saattaa joissain tapauksissa vaurioittaa polttoainejärjestelmän osia, jos niiden suunnittelussa ei ole huomioitu etanolin vaikutusta materiaaleihin. Lähinnä kumi- ja muoviosat saattavat haurastua ja rikkoutua, mutta myös metalliosat voivat hapettua ja syöpyä aiheuttaen ongelmia.
Uusissa, nykyään myynnissä olevissa autoissa polttoaineen suurempaan etanolipitoisuuteen on jo ennakolta varauduttu, eikä se siten aiheuta ongelmia. Kaikki myynnissä olevat uudet autot soveltuvat 95E10-polttoaineelle, elleivät moottorit vaadi korkeaoktaanisempaa, 98-oktaanista polttoainetta.
Bensiinin entistä suurempaa alkoholipitoisuutta ajatellen uutta autoa ostavan kannattaa harkita monipolttoainemallia, josta merkistä riippuen käytetään muun muassa nimitystä flexi- tai multifuel. Näihin autoihin sopii polttoaineeksi kaikki puhtaasta bensiinistä aina 85 prosenttia etanolia sisältävään E85:een ja siten myös uudet jatkossa myyntiin tulevat seossuhteet näiden väliltä.
Näiden autojen polttoainejärjestelmät kestävät hyvin etanolia, ja lisäksi niiden suihkutusjärjestelmä pystyy antamaan moottorille kaikissa tilanteissa ja kaikilla edellä mainituilla seossuhteilla riittävän määrän polttoainetta, vaikka alkoholissa on noin 40 prosenttia bensiiniä vähemmän energiaa kiloa kohti. Tavallisten autojen suihkutusjärjestelmien mekaanisen toiminnan ja moottorin tehon kannalta alkoholiosuuden yläraja asettuu johonkin 20 prosentin tuntumaan.
Tiedot enintään 10 prosenttia etanolia sisältävän E10-bensiinin soveltuvuudesta autoihin on kerätty Autotuojat ry:n jäsenyrityksiltä, ja ne pätevät virallisesti Suomeen tuotuihin malleihin. Lisäksi pitää huomioida, että auton polttoainejärjestelmän kaikkien osien tulee olla laadultaan alkuperäistä vastaavia, muuten vaihdetut osat aiheuttavat ongelmia. Yksityisesti tai käytettynä maahan on saatettu tuoda malleja, jotka eivät ole listalla ja joihin 95E10 ei sovi.
Koko Suomen autokannasta ei ole saatavilla tietoja E10:n soveltuvuudesta. Erityisesti tämä koskee vanhoja tuotannosta poistuneita malleja. Näiden autojen kohdalla ohjeena on, että E10-bensiiniä ei ole syytä käyttää. Kuluttajan on syytä tehdä sama ratkaisu myös niiden vanhojen autojen kanssa, joita ei ole varustettu polttoaineen suihkutuksella, vaikka maahantuoja kertoisikin E10:n sopivan kaikkiin merkin bensiiniautoihin. Näin ainakin siihen saakka, kunnes maahantuoja on erityisesti varmistanut sen sopivuuden kaasutinmoottoreihin.
Vanhimpien autojen kohdalla E10:n käyttökiellon taustalla on polttoainejärjestelmän kestävyys. Uudempien autojen kohdalla yhden ryhmän muodostavat tehokkaat, korkeaviritteiset moottorit, joiden oktaanilukuvaatimus on 98E. Niihin 95E10:n oktaaniluku ei yksinkertaisesti riitä.
Toinen ryhmä ovat ensimmäisen sukupolven suorasuihkutusmoottorit, joissa useissa on lisäksi laihaseostoiminto.
Näissä moottoreissa sylinteriin suihkutettavan polttoaineen määrä ja erityisesti tarkasti suunniteltu suihkun muoto häiriintyvät, kun suihkutusannosta joudutaan kasvattamaan etanolin pienemmän energiasisällön vuoksi. Uudemmissa, nykyisin tuotannossa olevissa suorasuihkutusmoottoreissa tätä ongelmaa ei enää ole.
Ajan tasalla oleva 95 E10-bensiinin soveltuvuustaulukko löytyy osoitteesta www.e10bensiini.fi . Siellä on myös muutakin tietoa asiasta.
95E10 -bensiinin soveltuvuus venemoottoreihin - katso lisätietoa Venenetistä >>
95E10-bensiinin soveltuvuus moottoripyöriin, moottorikelkkoihin ja pienkoneisiin>>
Hannu Ahonen (tiivistelmä TM:n 11/10 artikkelista, s. 4-5)
- Lisää aiheesta:
- Uusi 95E10-bensiini soveltuu näihin autoihin (27.5.2010)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Osta juttu
Tilaa sms:llä
Tilaa APE:lla
Lähetä kaverille
Tulosta