Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Pistokoeajot


TAVALLISEN ERIKOINEN

Daewoo aloitti autojen myynnin Suomessa seitsemän vuotta sitten. Uuden merkin ja yksinkertaisen perusauton ympärillä on ehtinyt tapahtua jo paljon.

Daewoon historia on pitkä, ja autonvalmistukseen yritys lähti mukaan vuonna 1978, jolloin se osti puolet GM Koreasta. Yhteistyö GM:n kanssa päättyi vuonna 1992, jonka jälkeen yhtiö alkoi kehittää omaa mallistoa Opeleihin pohjautuvien muunnosten tilalle.

Toiminnan paisuessa rahaa kului, ja pian yritys joutui vaikeuksiin, jotka johtivat lopulta konkurssiin vuonna 2000. GM riensi apuun Daewoon sen jälkeen, kun Ford oli jo ennättänyt tekemään ostotarjouksen yrityksestä. Syksyllä 2002 perustettiin GM Daewoo Auto & Technology Company.

Daewoon myynti Suomessa alkoi keväällä 2003. Mallisto koostui aluksi neljästä mallista. Nubiran tulo markkinoille laajensi mallistoa myöhemmin saman vuoden syksyllä. Vuoden 2005 alussa Daewoon nimi poistui autoista kaikkialla muualla paitsi Koreassa, ja autoja ruvettiin kauppaamaan Chevrolet-merkillä.

Korealaisen suunnittelun ja GM:n osaamisen lisäksi Nubiran takana on ollut varsin monipuolinen joukko. Nubiran molemmat bensiinimoottorit tulevat luonnollisesti GM:ltä. Polttoaineen suihkutus ja sytytyslaitteisto ovat moottorista riippuen peräisin Siemensiltä tai Delphiltä. Jarrut ovat Boschilta, ja auton muotojen takana on italialainen Pininfarina.

Koreassa Nubiran sisarmalli tunnetaan nimellä Lazetti. Auton jousitusta ja alustaa säädettiin useampi kuukausi Englannissa eurooppalaiseen makuun ennen auton markkinoille tuloa Euroopassa.

Itse automallin lisäksi Tekniikan Maailmassa on puitu Daewoon ja GM:n kuvioita muutamaan otteeseen. Nubirasta on ajettu useita korimalleja ja kaikki Suomessa myytävät moottorit. Yhdessäkään suuressa vertailussa Nubira ei ole ollut, mutta 60 000 kilometrin käyttötestistä auto selvisi kunnialla.

Nubiraa on myyty Daewoona ja Chevroletina kohtuullisen hyvään tahtiin. Parhaana myyntivuonna 2005 sitä rekisteröitiin peräti 651 kappaletta. Ei ollenkaan huono alku Chevrolet-nimellä.

Tarkastus

Tämänkertainen pistokoeajoauto on historialtaan hieman erikoinen. Saimme ajoon ja tarkasteluun markkinoiden edullisimman Nubiran vuosimallia 2004. Hintalapussa koreilee pyyntihintana 7 600 euroa. Ei kuullosta ollenkaan pahalta reilusti alle 100 000 kilometriä ajetulle autolle.

Auto ei ole alkuperäinen ”Suomi-auto”, vaan se on tuotu tänne Virosta vuodenvaihteessa. Mukana autossa on täydellinen huoltovihko, jossa on merkitty kaikki huollot säännöllisesti tehdyiksi.

Auton mittaristo on vaihdettu hiljattain, tarkasti ottaen 28 641 kilometriä sitten. Myyjä vakuutteli auton todellisen kilometrilukeman olevan 88 000:n luokkaa, jonka voi hyvinkin uskoa pitävän paikkansa.

Ulkokuoreltaan auto on siistin näköinen. Autoa ei ole juurikaan kolhittu, ja maalipinta on säilynyt siistin näköisenä. Jälkeenpäin autoon on asennettu peruutustutka ja kaikkien sivuikkunoiden yläreunaan ilmanohjaimet. Varusteiden asennus ja viimeistely on ollut huolellista.

Auton pohjaa on paikoittain massattu. Joissain kohdin pohjaa massaa ei ole lainkaan, mutta ei ole myöskään ruostetta, jota sen sijaan on runsaasti kaikissa koriin kiinnitetyissä osissa. Apurungot, tukivarret ja vetoakselit ovat voimakkaasti ruostuneet. Tosin ei ruosteesta näissä osissa ole kuin kosmeettista haittaa.

Pakoputki on myös ruostunut. Osa ruostelaikuista on lähes puhki, samoin pakoputken hitsisaumat. Uuden pakoputken hankinta on todennäköisesti pien edessä. Talvirenkaissa oli nastoja lähtenyt runsaasti. Myös kesärenkaat olivat kuluneet lähes slickseiksi. Renkaiden kunto on hyvä tarkistaa autoa ostaessa, sillä molempien renkaiden uusimiseen uppoaa helposti yhteensä ainakin 500-1 000 euroa.

Moottorista tihkuu öljyä kampiakselin tiivisteen juuresta. Muuten moottori ja vaihteisto ovat siistissä kunnossa. Jarrut ja iskunvaimentimet vaikuttavat mittausten perusteella olevan asiallisessa kunnossa. Takajarrujen pieni tehoero vähenee muutaman voimakkaamman jarrutuksen jälkeen.

Koeajo

Auton harmaa sisusta on yleisilmeeltään tunkkainen. Muuta valitettavaa ei sisältä löydykään, ja kaikki vaikuttaa ehjältä. Autoa on ajettu paljon yhdellä kädellä, mikä näkyy ohjauspyörän vain keskeltä kiillottuneesta kehästä.

Moottori käy hyvin ja tasaisesti joutokäynnillä. Vaihteensiirrossa liikkeet eivät ole kovin täsmällisiä, joka saattaa johtua esimerkiksi vaihteiston tukikumin väsymisestä. Tämän vuoksi vaihtamiseen täytyy muistaa keskittyä. Kytkin ottaa kiinni vasta hyvin ylhäältä. Ajossa moottori vetää hyvin, ja huonokuntoisten talvirenkaiden vuoksi auto pyrkii sutimaan hanakasti.

Jousitus toimii Nubirassa ryhdikkäästi pääsääntöisesti ilman ylimääräisiä ääniä. Satunnaisesti, isommissa töyssyissä, kuului kolahdus oikean etupyörän suunnasta. Ohjaus on kevyt, ja keskellä on pieni välys. Vedon alla ohjaus jää päälle ja kuljettajan täytyy kääntää ohjauspyörä takaisin keskelle.

Haastattelu ja luotettavuus

Auton omistajat kiittelevät auton hinta-laatu-suhdetta. Ainoastaan huoltoja ja varaosia monet pitävät kalliina. Yksittäisistä ominaisuuksista ajo-ominaisuudet, käyttövarmuus ja hankintahinta nousevat selvästi esiin muista.

Heikoimpina ominaisuuksina omistajat pitävät auton suurehkoa polttoaineenkulutusta ja tehotonta lämmityslaitetta. Aikoinaan myös TM:n käyttötestissä huomioitiin lämmityslaitteen riittämätön teho.

Viime aikoina ovat eri autonvalmistajien takaisinkutsukampanjat olleet esillä julkisuudessa. Nubiran kohdalla tilanne ei ole kovinaan paha, sillä AKE:n historiasta löytyy vain yksi vuonna 2005 käynnistetty takaisinkutsukampanja. Sen kohteena oli päälle jäävä jarruvalokatkaisin. Kampanja on koskettanut vajaata kuuttasataa autoa.

Uusimmassa A-katsastuksen julkaisemassa katsastustilastossa Nubira on sijoittunut kahtena vuonna heikoimman kolmanneksen joukkoon ja hylkäysprosentti on ollut noin 10. Myös vanhemmissa TÜV:n raporteissa sijoitukset ovat olleet samansuuntaisia.

EDULLISTA käyttöautoa etsivälle vähän ajettu Nubira voi olla oiva valinta. Valmiiksi kohtuulliset myyntihinnat hinnat ovat pudonneet muutamassa vuodessa, ja autoilla on ajettu kohtuullisia kilometrimääriä. Markkinoilla tarjontaa autoista on rajallisesti, joten sopivaa yksilöä voi joutua hetken kyttäämään.

TM 5/10 pistokoeajo (julk. 3.3.2010): Aimo Niemi; Jari Kujala, kuvat; Test World, tekninen avustus; MC-Info, haastattelut

Lisää ostoskoriin Osta koko juttu

Lähetä linkki kaverille Lähetä linkki kaverille

Kirjaudu sisään



Tai kommentoi vierailijana


HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza