Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Pistokoeajot


KOVA JUTTU

Honda Accordissa luotettavuus ja asiakastyytyväisyys ovat kovassa kurssissa. Valitettavasti myös melutaso ja jousitus ovat kovaa luokkaa.

Ensimmäinen Honda Accord esiteltiin vuonna 1976. Nyt uuden tilalta väistyvä malli on peräti kahdeksas Accord-sukupolvi. Malli on uudistunut säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta melko tiheästi neljän-viiden vuoden välein.

Uudessa mallissa on hyödynnetty paljon edellisen osia esimerkiksi moottorin ja alustarakenteiden osalta. Tämä helpottaa tiukkaa aikataulua ja uudistumistahtia.

Honda Accordin myynti on kasvanut malliversion myötä selvästi loppua kohden. Paras myyntivuosi oli 2006, jolloin rekisteröitiin 1 879 Accordia. Myyntiä piristi tuolloin kasvojenkohotus ja kauan odotetun dieselmoottorin myyntiin tulo.

Pistokoeajoon löysimme vuosimallin 2003 Accordin. Sillä oli ajettu sopivat 156 000 kilometriä. Hintapyyntö 14 900 euroa on keskitasoa, mutta ajettuihin kilometreihin nähden korkeanpuoleinen.

Koeajolla

Ajossa matkustamoon kantautuu hurjasti rengasmeteliä. Osaltaan sitä pahentavat vanhat ja kovettuneet kesärenkaat, jotka on syytä vaihtaa uusiin ennen syksyn sadekelejä. Maantienopeuksiin kiihdytettäessä meteli kasvaa entisestään ja tienpinnan karkeuden vaihtuminen sileäksi hiljentää sitä vain aavistuksen. Kojelaudasta tai verhoilusta ei ainakaan rengasmelun yli kantaudu hälyääniä edes mukulakivikadulla.

Jousitus on kovan oloinen ja paukuttaa sekä kolistelee terävissä kuopissa, kuten raitiovaunukiskojen ylityksissä. Suuremmat kuopat jousitus hoitaa paremmin. Yli 80 km/h nopeudessa renkaista välittyy rattiin tärinää, joka korjaantuakseen vaatisi vähintään renkaiden tasapainotuksen.

Auto vetelee rajusti kiihdytyksissä ja lievemmin tien urien mukaan sekä jarrutustilanteissa. Jarrut sinällään tuntuvat toimivan hyvin, ja kevyestä poljinvoimasta huolimatta tuntuma on hyvä.

Moottori toimii periaatteessa puhtaasti, mutta varomattomasta kytkimen käytöstä ja nopeasta vaihtamamisesta on seurauksena voimakkaasti nykivää menoa. Nykimistä esiintyy aina kolmosvaihteelle saakka, mutta hieman totuttelemalla ja opettelemalla se vähenee. Kaasu pohjassa kiihdytettäessä moottori vetää mallikkaasti, varsinkin korkeammilla kierroksilla. Huipputeho on tarjolla ylhäällä ohuella alueella punarajan tuntumassa.

Vaihteensiirto toimii herkästi, mutta sitä säestää vivustosta kuuluva ja tuntuva ikävä napsuminen.

Sisustus ja istuimet on verhoiltu tummalla kankaalla, joka on säilynyt hyvin. Tummat muoviosat ovat samoin siistejä. Istuinten pehmustuskin on kunnossa, joten sisustuksen perusteella auton kilometrejä tai ikää on vaikea arvailla.

Tarkastelua

Moottori on siistissä kunnossa. Mistään ei löydy merkkiäkään öljyvuodoista, ja kaikki nestepinnat ovat toleranssien sisällä oikeilla tasoilla. Moottori käy hienosti ja tasaisesti, mutta jakopäästä kuuluu helinää kierrosten ollessa joutokäynnin tuntumassa.

Ulkoapäin maalipinta on siisti muutaman metrin etäisyyden päästä katsottuna. Muoviset alahelmat ovat suojanneet hyvin kylkiä, paitsi aivan eturenkaan takapuolelta lokasuojasta, josta eturenkaan heittämät kivet ovat hioneet paikoin maalin pois.

Näillä kilometreillä tällaiset pienet käytön jäljet ovat aivan normaaleja. Etupuskurin molemmin puolin on naarmuja ja kyljissä on painaumia toisten autojen ovista.

Etuovien sisäpuolella odottaa ikävä yllätys: ovien hitsisaumat ovat ruostuneet koko alareunan matkalta. Myös tavaratilan kannessa on vastaava ongelma. Ajovaloumpioiden sisään on päässyt kosteutta, joka on höyrystynyt umpioiden etupintaan ja haittaa valotehoa.

Auton pohja on osittain massattu, ja paikoin on näkyvillä suojaamaton maalattu pelti. Suojamassat ovat osuneet oikeisiin paikkoihin, koska maali ei ole mistään kohdasta kulunut puhki. Auton pohja on täysin ruosteeton näkyviltä osin.

Samaa ei voi sanoa jousituksen osista, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän pintaruosteessa. Eniten ruostetta on etuapurungossa ja valetuissa rengastuennan komponenteissa. Näissä osissa ruosteesta ei ole haittaa. Auton takaosassa ruosteisia osia on vähemmän. Pakoputki on ruostunut loppuosaltaan kevyesti.

Mittaustulosten valossa iskunvaimentimet ovat erittäin hyvät ja toisiinsa nähden tasapainossa. Ulkoisesti niissä ei näy ruostetta eikä merkkejä vuodoista. Myös jarrut ovat dynamometrimittauksessa tehokkaat, mutta oikealla puolella lievästi heikommat kuin vasemmalla.

Vikoja ja omistajien mielipiteitä

Laajempia maahantuojan takaisinkutsun aiheuttaneita vikoja on ainakin yksi. Melkein 900 autossa on jouduttu vaihtamaan takaluukun johtosarja, joka on ollut tehtaalta tullessa liian lyhyt. Käytön myötä johtimet saattavat vaurioitua ja näin aiheuttaa toimintahäiriöitä takavaloihin.

Suurin osa Accordin omistajista on ollut hyvin tyytyväisiä autoonsa. Tyytyväisyys perustuu vikojen ja ongelmien vähyyteen sekä auton luotettavuuteen. Eniten kiitosta käyttäjiltä keräävät ajo-ominaisuudet, ulkonäkö, käyttövarmuus ja tehokkaat moottorit.

Puutteet ja moitteet jakautuvat paljolti hyvin pieniin osa-alueisiin. Eniten arvostellaan polttoaineen kulutusta ja sisämelua. Istuimet keräävät runsaasti kommentteja puolesta ja vastaan.

JOS melun ja muiden mukavuuspuolen ongelmien kanssa tulee toimeen, on Accord todennäköisesti oiva vaihtoehto käyttöautoa etsivälle. Muutamat tässäkin autossa esiintyneet vikakohdat kannattaa toki tarkastaa ennen ostoa.

TM 15/08 pistokoejo (julk. 27.8.08) Aimo Niemi, teksti; Jari Kujala, kuvat; Test World, tekninen avustus; MC-INFO, haastattelu

Lue juttu Lue juttu

Lähetä linkki kaverille Lähetä linkki kaverille

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza