Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Pistokoeajot


KAKKOSLAATUA


Aikanaan Fiestasta muokatun Mazda 121:n laatuun ei Mazda itsekään ollut tyytyväinen. Mazda2:n kohdalla valmistaja pyrki parantamaan laatua muiden malliensa tasolle.

Mazda2 esiteltiin ensimmäisen kerran keväällä 2002. Kakkonen tuli Mazda Demion tilalle Euroopan mallistossa ja oli Mazdan vastaus erittäin suosittuun ja kilpailtuun pikkuautoluokkaan. Suomessa Kakkosen myynti ei kuitenkaan kasvanut kovin suureksi, mikä vaikeutti huomattavasti myös auton hankintaa pistokoeajoon.

Yleensä yli 100 000 kilometriä ajettuja yksilöitä on löytynyt runsaasti, mutta Mazda2:n kohdalla kaikkien myynnissä olevien mittarissa oli alle puolet tavoitellusta.Mazda2:n Euroopassa myytävää mallia on valmistettu Fordin tehtaalla Espanjan Valenciassa. Samasta tehtaasta ovat tulleet myös Ford Fiesta ja Fusion, joiden kanssa Mazdalla on sama perusrakenne.

Käytettyjen hinnat laskussa

Marraskuun alun autoveromuutos vaikuttaa myös käytettyjen autojen hintaan. Muutokset ovat luonnollisesti uuden veromallin suuntaisia, mutta suuruutta on vaikeampi lähteä arvailemaan.

Myyntiliikkeessä, josta koeajettu auto löytyi, luvattiin heti, että ikkunassa olevasta hinnasta putoaa suoraan tuhat euroa veromuutosten vuoksi. Eli tämän pistokoeajetun 11 990 euron auton saisi siis käytännössä tinkimättäkin 11 000 eurolla.

Käytettyjen ajoneuvojen hinnoitteluun erikoistunut Grey-Hen laski veromuutoksen jälkeen uudestaan Mazda2:n hinnat, jotka on esitetty grafiikassa. Hinnat putosivat 200-700 eurolla vuosimallimallista riippuen.

Käytetyn Mazda2:n hintaseurannassa on päällekkäin Nettiauto.comista ja muista myynti-ilmoituksista kerätty hintahaarukka. Niissä ei luonnollisesti vielä näy veromuutoksen vaikutusta, toisin kuin muutoksen jälkeen päivitetyissä Grey-Henin hinnoissa.

Tästä johtuen Grey-Henin hinnat sijoittuvat hieman normaalia alemmaksi verrattuna myynti-ilmoitusten pyyntihintoihin ja aikaisempiin pistokoeajoihin.

Tarkastus

Kauempaa katsottuna pistokoeajoon saatu auto oli hienossa kunnossa. Lähempää tarkasteltuna maalipinnasta löytyi varsinkin konepellistä ja helmoista pieniä kiveniskemiä, ja puskureissa oli parkkipaikalla syntyneitä naarmuja ja muita maalivaurioita.

Sisältä auto oli huomattavasti siistimmässä kunnossa. Istuimet olivat kuin uudesta autosta, eikä verhoilussa muutenkaan ollut huomauttamista.

Alusta oli pääosin asiallisesti massattu ja pääosin ruosteeton. Maalattua peltiä oli esillä ainoastaan kaistaleet keskitunnelin molemmin puolin. Sen ympäristössä oli muutama pistehitsi kerännyt ruostetta. Pahimmat ruostevauriot olivat kuitenkin vararengaskoteloon hitsatussa hinaussilmukassa ja sen ympäristössä. Myös jälkiasennetusta vetokoukusta lohkeili maali ruosteen päältä.

Autossa oli alla kohtuulliset kitkarenkaat, mutta kaksi vanteista oli ruostunut sisäkehältä pahasti. Mazdan kesärenkaat olivat myös kulutuspinnaltaan ajokelpoiset.Renkaiden yhteydessä maininnan arvoinen seikka on myös mallin kohtuullinen tavaratila, johon auton kesärengassarja mahtui kyytiin, kunhan suojaverhon nosti ensin takapenkille. Renkaiden mahtuminen takakonttiin ei ole itsestään selvyys isommissakaan autoissa, joissa myös toki renkaat ovat suuremmat.

Moottori oli päällisin puolin siistissä kunnossa. Auton alta oli havaittavissa jäähdytysnestevuoto. Se oli peräisin moottorin vesipumpusta, joka on tyypillinen vika kakkos-Mazdoissa. Toinen yleinen ongelma on jäähdytysnesteen vuoto alavesiletkun liitoksesta moottorin sylinteriryhmään.

Mittauksissa jarrut olivat asiallisessa kunnossa, vaikka pientä puoltamista takajarruissa havaittiinkiin, tosin se oli vielä täysin toleranssien rajoissa. Iskunvaimentimet ovat hyvässä kunnossa lukuun ottamatta vasenta takakulmaa, joka on entinen ja vaihtokunnossa. Päällepäin huonossakaan iskunvaimentimessa ei ollut mitään vuotoa tai muuta poikkeavaa.

Koeajo

Auton vähäiset kilometrimäärät ja tuore ikä tuntuvat ajossa, joten mitään dramaattisia ongelmia ei löytynyt. Pikku-Mazdan ajettavuuden tyypillisiä piirteitä ovat kallistelu ja voimattomuuden tunne. Kallistelu johtuu lähinnä korkeasta korista ja istuma-asennosta, joka vielä korostaa tunnetta. Plussat

Alusta ja jousitus kuitenkin pelaavat ajossa hyvin. Huonoa takaiskunvaimenninta ei juuri huomaa. Muutenkin nivelet ja muut komponentit tuntuvat olevan kunnossa ja kyyti tasaista. Ohjaus on periaatteessa autossa käyttäytymisen osalta kunnossa, mutta hieman tahmean oloinen. Ohjaus ei palauta keskelle selvästi, mutta ilmiö saattaa hyvin johtua myös autossa olleista kitkarenkaista.

Moottori käy joutokäynnillä tasaisesti, eikä ääni juuri kuulu ohjaamoon. Polkimet ovat tunnoltaan normaalin oloiset eivätkä nitise tai rohise nivelpisteistään. Vedätettäessä moottori myös toimii hienosti läpi kierrosalueen, mutta vaihteensiirrossa on pientä epämääräisyyttä. Vaihtaessa saa olla tarkkana, jotta ylimääräisiä ääniä ei kuulu ja oikea vaihde kytkeytyy.

Asiakkaiden tyytyväisyys

Mazda2:n asiakkaat eivät tyytyväisyydessä asetu pistokoeajojen kärkipäähän. Toisaalta autoon tai palveluun pahasti pettyneitäkään ei oikeastaan ole millään osa-alueella.

Avoimissa vastauksissa kiitosta keräsivät auton sisätilojen koko suhteessa ulkomittoihin, korkea ajoasento yhdistettynä hyvään näkyvyyteen ja auton ketteryys. Tämä varmasti lämmittää Mazdan suunnitteluinsinöörien mieltä, koska nämä ovat seikkoja, jotka ovat olleet tavoitteina projektin alusta alkaen.

Moitteet jakautuvat enemmän yksittäisiin vikoihin ja mieltymyksiin. Joukosta erottuvat selvemmin ainoastaan rengasmelu ja moottorin tehottomuus. Molemmat seikkoja, jotka varmasti korostuvat, kun lähtee pitemmälle matkalle kaupungin ulkopuolelle.

MAZDA2:N laadun voi helposti uskoa parantuneen vanhoista ajoista, koska asiakkaat ovat kohtuullisen tyytyväisiä ja mitään suurempaa vikaa ei autosta löytynyt hakemallakaan. Vaihtoautomarkkinoilla kakkonen on kuitenkin harvinaisuus melko vähäisistä myyntimääristä johtuen. Uudella seuraajalla Mazda tavoittelee Suomessakin aivan erilaista siivua pikkuautomarkkinoilla.

TM 21/07 pistokoeajo (julk. 21.11.07): Aimo Niemi; Jari Kujala, kuvat; Test World, tekninen avustus; MC-Info, haastattelu

Lähetä linkki kaverille Lähetä linkki kaverille

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza