Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Pistokoeajot


KUUSI VUOTTA MYÖHEMMIN

Ensimmäiset Mazda6-mallit esiteltiin kuusi vuotta sitten. Moderni ja hieman erilainen Mazda6 nosti merkin suosiota ja myyntiä huimasti.

Mazda uudisti vuosituhannen alussa mallistoaan reippaasti. Aikaisemmin numerosarjoina tunnetut mallit korvattiin merkin nimen ja numeron yhdistelmällä. Ensimmäisenä oli vuorossa viisi sukupolvea elänyt Mazda 626, josta tuli lyhyesti ja ytimekkäästi Mazda6. Myöhemmin saman käytännön mukaan nimettiin Mazda2, Mazda3 ja Mazda5.

Kuutos-Mazdan myynti alkoi Suomessa räväkästi. Vuosina 2003 ja 2004 Kuutonen petrasi edeltäjäänsä verrattuna huomattavasti ja ylsi kymmenen myydyimmän henkilöauton joukkoon. Molempina vuosina Mazda6 oli yhdeksänneksi eniten rekisteröity auto yli 3000 auton vuotuisella myynnillä.

Ylös…

Joulukuussa käytettyjen autojen varastot olivat ääriään myöten täynnä. Kauppaa ei juuri käyty, koska lähes kaikki asiakkaat odottelivat, mihin käytettyjen autojen hintataso tulisi vakiintumaan uudistuneen autoverotuksen myötä.

Löysimme tutkittavaksi vajaat 133000 kilometriä ajetun Mazdan. Auto oli ensimmäisiä Suomessa rekisteröityjä farmarikorisia Mazda6-malleja. Niiden myynti alkoi Suomessa syksyllä 2002.

Ensisilmäyksellä autoliikkeestä tehty löytö vaikutti, jos ei aivan helmeltä, niin vähintäänkin asialliselta. Auton alta paljastui ikävä tosiasia. Päällepäin siistin auton alustassa oli ruoste ehtinyt tekemään tuhojaan. Molemmilla puolilla pohjaa olivat kynnyskotelot ja keskitunneli pahasti ruosteessa. Myös useat alustan komponentit olivat ruosteessa.

Maalipinta oli helmoista ja puskureista naarmuuntunut, ja ovet oli kolhittu parkkipaikoilla. Etuvalot olivat keränneet kosteutta. Huurtuneita valoja on käytännössä mahdoton korjata, joten ne on vaihdettava katsastuksen ja oman turvallisuudenkin vuoksi.

Moottoritilassa huomio kiinnittyi ensimmäiseksi ruosteisiin joustintukien yläpäihin. Muuten moottori oli päällepäin siisti, eikä öljyä tai muita nesteitä vuotanut mistään. Myös kaikki metalliset kannattimet, kiinnikkeet ja pulttien kannat olivat ruosteessa.

Mittauksissa jarrujen teho oli heikkenemään päin, eikä tasaisuudessakaan ollut kehumista. Ajossa jarrut kuitenkin toimivat kohtuullisesti, eikä tunnossakaan ollut moitteen sijaa. Iskunvaimentimet olivat hyvässä kunnossa niin mittausten kuin silmämääräisenkin tarkistuksen valossa.


…ulos ja lenkille

Testiajolla kiitosta keräsivät moottori ja ohjaus. Kuutosen ohjausta kehuttiin aikanaan vuolaasti, eikä se tuottanut pettymystä nytkään. Aivan hitaassa vauhdissa ja parkkihallissa ohjaus on todella kevyt, mikä saattaa osittain selittyä vanhoilla ja erittäin huonokuntoisilla talvirenkailla.

Harvojen mukana roikkuvien nastojen ulkonema oli erittäin suuri. Auton melutaso ja nastojen rapina varmasti vähenevät, pidon ja turvallisuuden samalla kasvaessa, kunhan alle saadaan uudet renkaat.

Moottorin toiminta oli hyvää täyskaasulla ja kiihdytyksissä, mutta tasakaasulla meno oli hieman nykivää. Mitään suurempaa vikaa oireen taustalla tuskin on, mutta sen löytäminen ja paikallistaminen saattaa olla sitäkin hankalampaa.

Sisältä auto oli selvästi nuhjuinen. Kaikki pinnat olivat liasta tahmeat. Radion kytkimet toimivat vaihtelevasti ja vaativat erittäin huolellista käyttöä, jos reagoivat lainkaan. Muuten sisusta oli ehjä, eikä kojelaudasta kuulunut mitään ärsyttäviä soraääniä.

Vaihtelevalla tienpinnalla ei korista kantautunut ylimääräisiä ääniä, ja alustakin vaikutti terveeltä. Soralla kivet kuitenkin kolisevat äänekkäästi auton pohjaan, mikä myös kertoo puutteellisesta pohjan massauksesta ja ruostesuojauksesta.


Vähän tyyppivikoja

Takaisinkutsun arvoisia vikoja on Kuutos-Mazdoissa ollut muutamia. Korjaamolle autot kutsuttiin vuonna 2003 jarrunesteen määrän merkkivalossa ilmenneen vian takia ja vuotta myöhemmin polttoainesäiliön lämpösuojuksessa ilmenneen puutteen vuoksi. Plusat

Viime vuonna on kutsuttu joitakin autoja takaisin turvatyynyjen ohjainyksikkövikojen takia. Kaikki takaisinkutsut ovat koskettaneet kokonaisuudessaan kuitenkin vain pientä määrää autoja.

Perinteisten tyyppivikojen lista on Mazdoissa lyhyt. Tässäkin yksilössä ilmenneet alustan ja korin luukkujen ruosteongelmat ovat näitä. Moottoripuolella on vikoja ollut moottorinohjausyksiköissä ja polttoainepumpuissa. Lisäksi nokka-akselin asentotunnistimien kiinnityksissä on esiintynyt ongelmia. Löystyminen on aiheuttanut moottorien sammumisia.


Huoleton ja varma

Mazdan luotettavuus on haastattelun perusteella huippuluokkaa. Sadasta haastatellusta ei ole tielle jäänyt kukaan. Myös kiusalliset pikkuviat ovat häirinneet Kuutosen isäntiä keskimääräistä vähemmän.

Avoimissa kysymyksissä tuli kommentteja erinäisistä pikku yksityiskohdista. Eniten moitetta keräsivät ruostumisongelmat, jotka olivat ilmeiset myös tämän pistokoeajoauton kohdalla.

VAIKKA Mazdasta löytyy vikoja ja puutteita, ovat uudet samanhintaiset vaihtoehdot kooltaan selvästi pienempiä ja moottorit heikkotehoisempia. Suorituskykyistä farmaria etsivälle Mazda6 tarjoaa ikäisekseen modernin ja tilavan vaihtoehdon, yhä edelleen.

TM 2/08 pistokoeajo (julk. 23.1.08): Aimo Niemi; Hannu Häyhä, kuvat; Test World, tekninen avustus; MC-Info, haastattelu

Lähetä linkki kaverille Lähetä linkki kaverille

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza