SEITSEMÄN SYYTÄ

Istuinjärjestely on olennainen osa tila-auton toimivuutta. Seitsenpaikkaisessa Zafirassa kaikki istuimet kulkevat aina kyydissä ja hyvä niin

Ensimmäinen Opel Zafira esiteltiin vuonna 1999. Se oli ensimmäisiä keskikokoisia tila-autoja, jossa seitsemän istuinta sijoitettiin pysyvästi auton kyytiin. Flex7-istuinjärjestelyssä istuimia kuitenkin voidaan kaataa ja piilottaa varsin vapaasti, jolloin käytettäväksi jää suuri tavaratila.

Kiinteillä istuimilla vältytään myös melko painavien istuimien irrottelusta ja varastoinnista. Teknisesti ensimmäinen Zafira pohjautui muutama vuosi aikaisemmin markkinoille tulleeseen Astra G:hen.

Toisen sukupolven Zafira esiteltiin Geneven autonäyttelyssä vuonna 2005. Tilaratkaisultaan uusi malli jatkoi ensimmäisen Zafiran jäljillä. Aakkosjärjestyksessä toinen malli sai Opelin tapaan B-merkinnän ja pohjautui edelleen Astraan, tällä kertaa pykälää uudempaan H-malliin. Uusi malli kasvoi äärimitoiltaan, pituutta tuli 15 ja leveyttä viisi senttiä lisää.

Opel Zafira esiintyy Isossa-Britanniassa Vauxhall Zafirana ja muutamissa muissa maissa Chevrolet Zafirana. Autoa on valmistettu Bochumissa Saksassa ja Gliwicessä Puolassa.

Saimme koeajoon ja tarkastukseen vuonna 2008 ensirekisteröidyn Opel Zafiran.

Reilun kolmen vuoden ikäisellä autolla on ajettu 147 000 km. Voimanlähteenä toimii 1,9-litrainen turbodiesel ja sen jatkeena on kuusivaihteinen käsivalintainen vaihteisto.

Ulkonäköä on parannettu korinvärisellä levikesarjalla.

Tarkastus

Ajetut kilometrit näkyvät testiyksilömme ulkopinnassa. Kiveniskeämiä on ajomäärään nähden kohtuullisesti, mutta pieniä naarmuja ja painaumia näkyy eri puolilla autoa. Maalipinta on kuitenkin pysynyt siistinä, ja tuulilasi on hyvässä kunnossa.

Muovipintaisen takapuskurin vasemman puoleinen alakulma on haljennut useasta kohdasta, mikä johtunee peruuttaessa syntyneestä vauriosta. Todennäköisesti samalla puskurin muovinen pintakuori on irronnut yläreunan kiinnikkeistä, ja puskuri pullistaa keskeltä.

Alkavaa ruostumista havaittiin vasemman takaoven alareunassa, mikä saattanee johtua kiveniskemistä. Hieman yllättäen ruostetta löydettiin tavaratilan ovesta, merkkilogon ympäristöstä.

Taitettu matka näkyy ulkopuolen tavoin sisätiloissa. Etu- ja takaistuimien verhoilut ovat nuhruiset. Kankaat ja toppaukset ovat pääosin ehjät, mutta oikeanpuoleisen takaistuimen selkänojan kankaassa on nirhauma. Ohjauspyörän pintamateriaalissa on kulumaa. Lattiamatot ovat likaiset ja osittain repaleiset.

Tavaratilan lattian alle sijoitetut kolmannen rivin istuimet ovat hyvässä kunnossa. Muilta osin tavaratila on hieman likainen, ja muoviset sivuverhoilut ovat naarmuuntuneet. Sisätiloissa selkeinä vikoina todettiin etusähköikkunoiden ja sivupeilien toimimattomuus.

Moottoritilassa havaittiin puutteita. Ajovaloumpioiden kumiset takasuojakannet puuttuvat, ja vasemman puoleisen ajovalon valokuvio on epäselvä. Valokuvion viallisuus johtuu virheellisesti asennetusta ajovalopolttimosta. Tulevana huoltotarpeena lähestyy jakohihnan vaihto, joka tulisi tehdä 150 000 kilometrin kohdalla.

Nosturilla tehdyssä alapuolisessa tarkastuksessa ei havaittu vikoja. Alustamassaa on laajalla alueella, ja pohja on pääosin siistissä kunnossa. Etupuskurin alaosa on voimakkaasti naarmuuntunut ja oikean puoleinen helmalevike haljennut pieneltä alueelta, mutta kyseessä on näkymättömissä kohdissa olevia kosmeettisia vaurioita.

Zafiran molemmat rengassarjat ovat kevytmetallivanteilla. Talvirenkaat ovat edelleen käyttökunnossa, mutta vasemman puoleisesta eturenkaasta on irronnut muita enemmän nastoja ja kulutuspinnan keskiosa on hieman kuluneempi. Kesärenkaat ovat selkeästi kuluneemmat, mutta urasyvyyden perusteella niillä ajanee vielä yhden kauden.

Autotohtorin tekemässä teknisessä tarkastuksessa ei havaittu vikoja. Pyöräntuenta oli välyksetön, ja auto oli pääosin kunnossa. Huomautukset tulivat kuluneista etujarrulevyistä ja renkaan paikkauspullosta, jonka viimeinen käyttöpäivä oli umpeutunut.

Koeajo

Zafiran hieman henkilöautoa korkeampi istumakorkeus parantaa näkyvyyttä eteenpäin. Isot ikkunapinnat tuovat sisätiloihin tilan tuntua, mutta paksut A-pilarit ja pienikokoiset sivupelit haittaavat näkyvyyttä.

Sisätilojen ergonomia poikkeaa henkilöautosta. Ohjauspyörä on normaalia enemmän vaakatasossa ja kojetaulu on matala. Vaihdevipu on hieman alhaalla mutta kuitenkin hyvin käden ulottuvilla. Kuljettajan viihtyvyyttä huonontaa istuimien tarjoama vajavainen tuki. Etenkin selkänojan muotoilu on turhan mieto.

Kaupungissa jämäkkä ohjaus vaatii hieman voimaa. Jousitus tuntuu tukevalta olematta kuitenkaan pintakova. Alusta vaikuttaa olevan kunnossa, sillä ylimääräisiä ääniä ei kuulu.

Dieselmoottorin väännön ja kytkimen loogisen toiminnan ansiosta eteneminen on sujuvaa. Tosin Zafira on kankean tuntuinen ahtaissa paikoissa. Ajokilometrien tuoma kuluneisuus erottuu lähinnä joutokäynnillä, jolloin moottoritilasta kuuluu pieni resonoiva ääni.

Maantiellä Zafira toimii hienosti. Moottorin vääntö vähentää vaihtamisen tarvetta, vaikka kuudes vaihde onkin hieman pitkä. Ajaminen on vaivatonta, mutta ilmeisesti talvirenkaiden vuoksi ohjauksen tunto jää etäiseksi.

Haastattelu ja luotettavuus

Ylivoimaisesti paras ominaisuus parhaiden Zafiran asiantuntijoiden eli käyttäjien mielestä ovat sisätilat, jotka peräti 66 prosenttia nimeää auton parhaaksi ominaisuudeksi. Niiden perässä tulevat ajo-ominaisuudet ja käyttövarmuus. Avoimissa vastauksissa seitsenpaikkaisuus ja auton korkeus nousevat selvästi esiin positiivisina puolina.

Suuri polttoaineenkulutus on huonojen puolien listalla ykkösenä, ja myös ketteryys kaupungissa kerää muutamia moitteita. Avoimissa vastauksissa erilaiset pikkuviat ja suuren tuulilasin näkyvyyttä peittävät pilarit ovat yleisin valituksen aihe.

Paras saavutus TÜV:n luotettavuustilastossa on 2005 käyttöönotetuissa autoissa sija kuusitoista kohtuullisen pienellä 6,3 vikaprosentilla. Muina vuosina sijoitus 2-3-vuotiailla autoilla on 50-70:s noin 120 auton joukossa.

A-katsastuksen määräaikaiskatsastuksen hylkäystilastossa vuonna 2007 käyttöönotetuilla kolmivuotiailla Zafiroilla on sija 79 hylkäysprosentilla 8,33. Selvästi vähemmän hylkäyksiä on edellisenä vuonna eli 2006 käyttöönotetuilla autoilla, joilla hylkäysprosentti on vain 4,1, joka oikeuttaa sijaan 46. Vastaaviin lukuihin osuvat myös Opel Astra, Meriva ja Vectra.

Vuonna 2005 rekisteröidyt Zafirat ovat ehtineet toiseen määräaikaiskatsastukseen vuonna 2010. Siinä hylkäysprosentti on noussut jo 16,28 prosenttiin, joka oikeuttaa sijaan 74. Yleisin hylkäämiseen johtanut syy ovat Zafirassa olleet ohjauslaitteet.

ZAFIRA on onnistunut tila-autoille tärkeimmässä eli tiloissaan ainakin asiakkaiden mielestä. Kun toimivat sisätilat on yhdistetty perustoimivaan alustaa, eli tässä tapauksessa Astraan, on paketti ilmeisen toimiva. Valitettavasti pikkuvikoja tuntuu autosta kuitenkin löytyvän.

 

MATALA kojetaulu ja suuret ikkunapinnat tuovat tilantuntua ohjaamoon.

MOOTTORITILASSA ei havaittu nestevuotoja. Mittausten mukaan jarru- ja jäähdytysnesteet ovat suositeltujen arvojen mukaiset.

ZAFIRAN takapuskurin vasen alareuna on vaurioitunut ja puskurin yläreuna irronnut kiinnikkeistä.

ALKAVAA ruostumista havaittiin tavaratilan oven merkkilogon alla.

 

MITTAUKSET

 

 

TIEDOT KERÄTTY 3/12

 

MALLIHISTORIA

3/2005: Zafiran toinen sukupolvi esitellään Geneven autonäyttelyssä.
9/2005: Myyntimallisto koostuu neljästä bensiinimoottorista: 1,6 (77 kW), 1,8 (103 kW) 2,2 (110 kW) ja 2,0 turbo (147 kW) ja kolmesta 1,9 CDTI -moottorista (74, 88 ja 110 kW).
9/2005: Opel Zafira OPC -malli esitellään ensimmäisen kerran, ja voimanlähteenä on 2,0-litrainen (177 kW) ahdettu bensiinimoottori.
4/2006: 1,6 CNG (69 kW) -maakaasuversio esitellään.
3/2007: 1,6-litraisen Twinport-moottorin tehot nousevat 85 kilowattiin.

TM HISTORIA

Juttutyyppi Numero Malli Sijoitus
Ajettua 12/05   -
Koeajo 18/05 1,9 CDTi Enjoy -
Ajettua 1/06 1,8 Ecotec Enjoy -
Vertailu 10/06 1,8 Enjoy 5/6
Ajettua 10/06 1,6 CNG -
Ajettua 18/08 1,9 CDTi Enjoy A -