Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Pistokoeajot


PIENI PUURTAJA

Isolle autolle 150 000 ajettua kilometriä ei ole mikään tavaton suoritus. Pienimoottoriselle pikkuautoluokan edustajalle se on jo kunnioitettava lukema, mutta ei välttämättä tarkoita, että auto olisi sen jälkeen aivan loppu.

Skoda Fabia tuli mallistoon vanhentuneen Felician tilalle. Fabialta odotettiin samaa kuin Skoda Octavialta, joka teki selvän pesäeron vanhempiin Skoda-malleihin, niin laadullisesti kuin tyylillisestikin. Todiste Skoda Fabian länsimaalaistumisesta olivat yhteiset komponentit VW-konsernin muiden automerkkien kanssa.

Hyvänä esimerkkinä merkittävästä yhtäläisyydestä toimii auton perusrakenne, jota käytettiin samanlaisena myöhemmin esitellyssä Volkswagen Polossa.

Skoda Fabia on suunniteltu ja valmistettu Mladá Boleslavissa Tšekissä. Aluksi valmistettiin ainoastaan viistoperäistä mallia, mutta reilu vuosi ensiesittelyn jälkeen markkinoille saatiin Combi-nimellä tunnettu farmarimalli ja vuotta myöhemmin sedan-malli.

Myyntimäärissä merkillepantavaa on Fabian myynti läpi mallin historian. Kysyntä ei ole hiipunut mallin vanhetessa. Suurin kappalemäärä Fabiaa rekisteröitiin Suomessa vuonna 2006. Myynti- rekisteröintimääriin vaikuttavat luonnollisesti myös mallin markkinointi ja auton hinnoittelupolitiikka.

Skoda Fabia on esiintynyt tiuhaan Tekniikan Maailman sivuilla läpi mallin elinkaaren. Käyttötestissä vuosina 2000-2001 oli vastaava auto kuin nyt Pistokoeajossa tarkastettu ja ajettu auto. Viime vuoden pikkuautovertailussa Skoda Fabia pärjäsi hyvin sijoittuen neljäntoista auton joukosta toiseksi.

Pirteä peli

Koeajetun auton mittariin oli kertynyt 154 000 kilometriä, mikä on paljon verrattuna muihin myynnissä oleviin Fabioihin.

Auton moottorille oli juuri tehty kansiremontti, ja samalla oli luonnollisesti vaihdettu paljon kuluvia osia, kuten esimerkiksi jakohihna. Moottori oli remontin jäljiltä siinä kunnossa, että mahdollisten öljy ja muiden nestevuotojen havaitseminen oli mahdotonta.

Kauempaa katsottuna auto oli ulkoisesti asiallisessa kunnossa, mutta lähempää tarkasteltaessa pieniä käytön jälkiä oli havaittavissa. Maalipinta oli konepellin takareunasta ja auton takaosasta selvästi haalistunut.

Kiveniskemiä autosta löytyi, mutta esimerkiksi konepellin etuosasta ne oli tarkasti paikkamaalattu. Tuulilasi oli vaihdettu, ja näkyvyys eteenpäin oli kirkas, vaikka muutama kivi oli uuteenkin lasiin ennättänyt osua.

Positiivisin yllätys paljastui autoa nostettaessa ja pohjan alle kurkistettaessa. Pohja oli täysin ruosteeton ja asiallisen alustamassan peitossa. Pakoputki sen sijaan alkoi olla lähes puhkiruosteessa ja näin ollen vaihtokunnossa katalysaattorista taaksepäin.

Iskunvaimentimet olivat ulkoapäin siistissä kunnossa, ja mittausten perusteella myös vaimennuskyky oli edelleen hyvin tallella. Jarrulevyt ja palat oli edestä vaihdettu jokin aika sitten, joten niistä ei löytynyt moitteen sijaa. Takajarruista oikea puoli hieman jäi laahaamaan, mutta muuten ne toimivat.

Ajoon

Heti kättelyssä tuli ilmi kiusallinen vika: joka kerta autoa käynnistettäessä ohjaamossa haisi hetken aikaa bensiinille. Bensiininkäry kuitenkin laimeni hetken ajon jälkeen. Muuten moottoripuolelta ei koeajolenkillä havaittu mitään erikoista tai normaalista poikkeavaa. Vaihteisto toimi muuten hienosti ja tarkasti lukuun ottamatta pientä kränää kakkoselle vaihdettaessa.

Kytkin irrotti hyvin ja otti kiinni laajalta alueelta tehden lähdöistä helppoja.

Jousitus pelasi mutkaisella tiellä hyvin, mutta epätasaisuudet suoralla tiellä aiheuttivat ikävää kolinaa. Kolina aiheutui väljentyneestä ”koiranluun” nivelestä. Koiranluu yhdistää kallistuksenvakaajan iskunvaimentimeen. Vika on kuitenkin helposti ja kohtuullisin kustannuksin korjattavissa huollossa.

Ohjaus ja auton suuntavakaus olivat hyvin tallella. Kojetaulu nitisi aika-ajoin, mutta sen verran hiljaa ettei se alkanut häiritsemään. Penkit autossa olivat edelleen ryhdikkäät, eikä ajetut kilometrit kankaastakaan käyneet ilmi. Sisustan muoviosissa oli naarmuja ja käytönjälkiä tavaroiden kuljettamisista.

Tyypillisiä vikoja

Skoda Fabian tyyppivioista tuli joitakin ilmi jo aikanaan käyttötestin yhteydessä. Kannentiiviste oli viallinen, siitä puuttui öljykanavan tiivistysholkki. Myös moottorinohjausyksiköissä oli vika, ja yksikkö jouduttiin vaihtamaan uuteen. Molemmat viat esiintyvät useissa vikatilastoissa. Plussat

Fabian 16-venttiilisissä moottoreissa on ollut ongelmia jakohihnojen kestävyyden kanssa: ne saattavat rikkoutua ennen kuin vaihtokilometrit tai -aika tulevat täyteen. Etupyörän laakeriviat ovat myös tyypillisiä vikakohteita Fabioissa.

Pieni mutta tilava

Fabian omistajien haastatteluissa auton koko tulee usein esiin. Vastauksissa mainitaan auton pienuus niin hyvässä kuin vähän pahassakin. Sisätiloja kehutaan pääosin isoiksi ja ainakin riittäväksi. Ulkomitoiltaan pieni auto mielletään myös helpoksi käsitellä.

Auton niukka varustelu saa hieman moitteita, mutta toisaalta hankintahintaa kehutaan kohtuulliseksi, ja se onkin ollut yksi tärkeimmistä ostoperusteista useille Fabian omistajille. Muuten käyttöä ja huoltoa koskevissa kysymyksissä ei paljastunut suurta eroa tyytyväisyydessä verrattuna aikaisempiin haastatteluihin.

TÄMÄ Fabia oli jo kokenut monenlaista, kansiremontti mukaan lukien. Auto oli kuitenkin koriltaan hyvässä kunnossa, joten hyvin huoltamalla ja kuluvia osia vaihdellen se palvelee vielä pitkään.

TM 13/07 pistokoeajo (julk. 4.7.2007): Aimo Niemi; Jari Kujala, kuvat; Test World, tekninen avustus; MC-Info, haastattalut

Lähetä linkki kaverille Lähetä linkki kaverille

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza