SUOSITTU PORRASPERÄ

Sedaneilla on ollut aina vankka kannattajaryhmänsä. Tutustuimme kuusi vuotta vanhaan Jettaan eli Golfin porrasperäiseen versioon.

Ensimmäiset Jetat valmistettiin 70- ja 80-lukujen taitteessa. Käytännössä Jetta erosi perus-Golfista ainoastaan korin takaosaltaan. Jetta-nimen korvasi 90-luvulla Vento ja sitä seurasi Volkswagen Bora. Yhdysvalloissa Golfin porrasperäversion nimi on kuitenkin ollut koko ajan Jetta. Euroopassa nimeä alettiin uudelleen käyttää vuonna 2005.

Volkswagen Jetta valmistetaan Meksikossa. Peräti 70 prosenttia komponenteista on paikallista tuotantoa ja loput noin 30 prosenttia on peräisin Euroopasta. Täältä tulevat muun muassa moottorit. Koriltaan Jetta ja Golf ovat täysin eri autoja mutta rakenteeltaan ja tekniikaltaan yhteneviä.

Varustelu Jetassa on ollut perusmalleista alkaen kohtuullinen. Esimerkiksi ajonvakautus, ilmastointi, sähkökäyttöiset ikkunat joka ovessa sekä kuusi turvatyynyä olivat kaikissa malleissa vakiona, kun Jetta tuli myyntiin.

Tekniikan Maailman sivuilla Jetta on esiintynyt vain harvoin, koska teknisiä yhtäläisyyksiä Golfiin on paljon, ja se on puolestaan ollut runsaasti esillä. Esimerkiksi moottori ja vaihteistot ovat tuttuja Golfista. Suomessa Jetta on myynyt hyvin. Vuonna 2006 sitä myytiin yli 2 700 kappaletta. Tästä myynti on laskenut vuosittain mallin vanhetessa.

Tämänkertainen testiyksilömme on vajaan viiden vuoden ikäistä käytettyä autoa etsivälle mielenkiintoinen vaihtoehto. Dieselmoottori, DSG-kaksoiskytkinvaihteisto ja täydellinen huoltokirja lisäävät todennäköisesti ostohalukkuutta. Tosin suurimman ostajaryhmän rajaa pois keskimääräistä suurempi ajomäärä, 162 000 kilometriä.

Tarkastus

Ajetut kilometrit ovat jättäneet omat jälkensä Jetan ulkokuoreen. Etupään pellit, ajovalojen muoviset pinnat ja tuulilasi ovat kärsineet kivisuihkuista. Tuulilasi tulisi vaihtaa lähiaikoina kiveniskujen ja naarmujen vuoksi. Lisäksi eri puolilla autoa on pintapelleissä pieniä painaumia ja naarmuja, mikä on normaalia reilummin ajetuissa autoissa.

Havaitsimme muutamassa paikassa alkavaa ruostetta. Silmiinpistävin kohta ovat B-pilarien ikkunalistat. Katseilta piilossa on tavaratilan avauskahvan ja rekisterivalojen ympäristöön levinnyt ruoste. Etuovien aukkojen kynnyksissä sijaitsevat ruosteen alut ovat normaalista poikkeavaa.

Kynnysten ruostumisessa ei ole kyse kulumisesta. Ruoste esiintyy pieninä pisteinä, jotka ovat syntyneet tuntemattomasta syystä ehjän maalipinnan alle.

Sisätiloissa ajomäärän huomaa lähinnä naarmuuntuneesta kuljettajan oven kahvasta ja pienestä kulumasta ohjauspyörässä. Lisäksi yhdestä radion painikkeesta on pinta kulunut. Muilta osin verhoilut ovat ehjät ja siistit.

Etuistuimet ovat edelleen tukevat ja toppaukset hyvässä kunnossa. Takaistuimet ovat käytännössä virheettömässä kunnossa, mutta oikeanpuoleinen kankainen lattian suojamatto puuttuu. Suurikokoinen tavaratila on pysynyt käytössä puhtaana, ja työkalut sekä varapyörä ovat omilla paikoillaan.

Moottoritila on pesty lähiaikoina, mutta pinttynyttä likaa on edelleen. Konepellin äänieriste on osittain irronnut kiinnityksestään, ja kiinnitystä on pyritty parantamaan nippusiteellä. Jäähdytys- ja jarrunestepinnat ovat ylärajassa, mutta moottoriöljyn taso on lähellä alarajaa.

Teknisessä tarkastuksessa tutkitaan muun muassa alustan väljyydet ja suojakumien sekä kumipuslien kunto. Jarrujen kunto testataan jarrudynamometrissä. Iskunvaimentimen vaimennuskyky ja pakokaasuarvot mitataan soveltuvilla laitteilla.

Jetan teknisessä tarkastuksessa ei havaittu vikoja tai korjausta vaativia kohteita. Ainoa kauneusvirhe on puskurista ulostyöntyvä vasemman puoleinen valonpesin, joka ei aina palaudu takaisin.

Nosturilla pohjaa tarkasteltaessa havaittiin helmakoteloiden etuosassa suuret painaumat. Todennäköisesti painaumat ovat syntyneet renkaan vaihdon yhteydessä, jolloin on käytetty väärää nostokohtaa. Pohja on muilta osin kunnossa, eikä selkeää ruostumista havaittu.

Talvirenkaat ovat urasyvyyden ja nastojen puolesta hyvässä kunnossa. Kuitenkin valmistusvuodesta 2005 johtuen on renkaiden kumiseos käytössä kovettunut ja paras pito menetetty

Koeajo

Jetan oviaukot ovat riittävän isot, joten autoon ja autosta kulkeminen on vaivatonta. Etuistuimen toppaukset ja tuet osuvat hyvin kohdalleen. Ohjauspyörän ja istuimien säätövarat ovat laajat, ja ohjaamon ergonomia on muutenkin toimiva.

Liikkeellelähtö vaatii rauhallista kaasun käyttöä, koska moottori reagoi kaasupolkimen painamiseen pienellä viiveellä. Mikäli kaasua erehtyy painamaan reilummin, on seurauksena terävä nykäisy ja etupyörien sutiminen. Kyseessä ei ole vika vaan DSG-vaihteistolle tyypillinen ominaisuus.

Kaupunkiajossa Jetan jousitus on hieman pintakova, ja tien epätasaisuudet tuntuvat ohjaamossa. Pyöräntuennasta ei kuulu ylimääräisiä ääniä, mutta kojetaulu pitää pientä sirinää epätasaisella alustalla. Ohjaustunto on hyvä ja palautus riittävä. Ajaminen on DSG-vaihteiston ansiosta helppoa.

Maantiellä Jetta on parhaimmillaan. Ohjaustunto on hyvä, ja auto pysyy kulkusuunnassa, mutta reilummat tien kallistukset tuntuvat hieman. Jousitus on miellyttävä, eikä sisämelu nouse häiritseväksi.

Luotettavuus ja haastattelu

A-katsastuksen tilastossa Jetta on ykkösenä vuoden 2010 tilastossa. Vuonna 2005 rekisteröidyistä autoista vain 1,32 prosenttia hylättiin katsastuksissa. Vuonna 2006 rekisteröidyistä autoista, jotka katsastettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009, hylättiin 2,47 prosenttia, mikä oikeutti sijan 16.

Trafin tiedossa on yksi Jettaa koskeva takaisinkutsukampanja, jonka aiheutti lämmityslaitteen PTC-sähköelementin maajohdin. Elementin maajohtimen kiinnityksen tarkastaminen ja kiinnittäminen koski 1 337:ää autoa. Määrässä on mukana myös Golf Varianteja.

Haastattelussa selvisi, että auton omistajat eivät ole yhtä tyytyväisiä kuin katsastustilaston perusteella voisi olettaa. Autoissa on jonkin verran vikoja, ja kolme sadasta on jäänyt tien varteen useammin kuin kerran. Tämä on varmasti osasyynä siihen, että vain 11 prosenttia vastaajista päätyy autoa vaihtaessaan varmasti uuteen Volkswageniin.

Parhaimpina ominaisuuksina Jetassa pidetään ajo-ominaisuuksia, pientä polttoaineenkulutusta ja käyttövarmuutta. Myös sisätilat saavat runsaasti ääniä. Hieman moitteita keräävät korkea hankintahinta ja lämmityslaite.

Avoimissa vastauksissa kehutaan vielä DSG-automaattivaihteistoa ja auton kolariturvallisuus mielletään hyväksi. Negatiivisina puolina tulevat esiin rengasmelu ja erityisesti moottoreissa esiintyneet viat.

KATSASTUSTILASTOT kertovat yhdenlaista tietoa autoista ja niiden toimivuudesta mutta ei täyttä totuutta auton luotettavuudesta. Harva autoilija ajaa katsastukseen, jos tietää auton olevan rikki. Ajettavuudeltaan hyvässä ja tiloiltaan onnistuneessa Jetassa on ollut yllättävän paljoin ongelmia, vaikka katsastustilastoissa auto on kärkipäässä.

 

REILUISTA ajokilometreistä huolimatta sisätilat ovat edelleen siistissä kunnossa.

MOOTTORITILA on hieman nuhruinen, mutta nestevuotoja ei ole näkyvissä.

HELMAKOTELOIDEN yläpinnassa on oviaukkojen kohdalla alkavaa ruostumista.

B- PILARIEN ruoste antaa negatiivisen kuvan auton kunnosta, vaikka kyseessä ei ole suuri ongelma. 

RADION FM-painike on vaurioitunut käytössä.

 

MITTAUKSET

 

 

TILASTOT

TIEDOT KERÄTTY 4/11

 

MALLIHISTORIA

12/2004: Volkswagen Jetta esitellään Los Angelesin autonäyttelyssä.
10/2005: Jetan myynti alkaa Suomessa. Jetta-malliston moottorivaihtoehdot ovat bensiinimoottorit 1,6 (75 kW), 1,6 FSI (85 kW) ja 2,0 FSI Turbo (147 kW) sekä dieselmoottorit 1,9 TDI (77 kW) ja 2,0 TDI (103 kW). Varustetasoja on kolme: Trendline, Comfortline ja Sportline.
TM HISTORIA  
Juttutyyppi Nro. Malli Sij.
Ajettua 16/05  

-

Koeajo 22/05 2,0 TDI -
Ajettua 9/06 2,0 TFSI Sportline -