Talviauto 2009
3.2.2009
KUUTAMOKEIKKA

Hannu Häyhä, kuva
Ks. myös
Vuoden Talviauto 2009 on Skoda Superb
Tutustu talvitestin tekemisestä kertoviin videoihin
Talviauto 2009 -ennakko
Testasimme noin parin viikon mittaisen yön aikana joukon autouutuuksia Lapin teillä ja testiradoilla, ja koimme Suomen talven kaikkine hyvineen.
Noin miestyövuoden suuruinen Tekniikan Maailman Talvivertailu tehtiin tänä vuonna lämpötilahaarukassa +2 ºC…-35º C. Osa edellisen numeron ennakkojutussa esitellyistä autoista nikotteli hiukan, mutta pääsääntöisesti koitos sujui ilman teknisiä ongelmia.
Testit on tehty radoilla ja teillä, joita myös rengas- ja autovalmistajat käyttävät, ja suuri osa testimenetelmistä on yhteneviä teollisuuden työtapojen kanssa. Ajotehtävissä käytetyillä henkilöillä on todennettu kyky toistettaviin suorituksiin, ja ei-mitatuissa arvioinneissa käytämme ryhmämme kokeneimpia jäseniä.
Testit ajettiin lähes kokonaan lumi- tai jääpintaisella alustalla. Pakkanen oli verrattain kireää koko testin ajan, mutta lämpimämpikin jakso koettiin. Muuttuvien olosuhteiden takia arvot ovat yleensä vertailukelpoisia vain yhden testisarjan sisällä, eikä tarkkoihin lukuihin perustuvaa vertailua voi tehdä esimerkiksi viime vuoden mittausten kanssa.
Autot on arvosteltu testiin osallistuvan automallin varustelutason ja moottorin mukaan. Loppuarvioinnissa huomioidaan vain kyseisen varustetason vakiovarusteet, ei lisärahalla ostettuja. Merkittävin lisäkkeistä on ajonvakautusjärjestelmä, joka voi vaikuttaa olennaisesti auton testimenestykseen. Mukana olleista vain Ford on varustettu lisävarusteisella ajonvakautuksella.
Lavealla pensselillä rajatun testiryhmän takia kaikkia ominaisuuksia ei ole voitu painottaa tavallisen vertailun tavoin, jolloin muun muassa tavaratilan tapaiset tekijät ovat jääneet arvottamatta. Tämänkin takia autonostajan täytyy tarkastella tuloksia omista lähtökohdistaan, sopivan koko- ja hintaluokan kannalta.
Näkemykseemme nojaten olemme valinneet vuoden 2009 Talviauton, joka on voittaja painottamillamme perusteilla. Lukijat voivat valita suosikkinsa vaikka vain yhden rata-ajotuloksen perusteella, mutta yleissuosituksena toimivaa arvostelua ei voida laatia yhtä yksipuolisesti.
Monet mittaamistamme asioista vaikuttavat näkyvän kuoren alla, joten niiden arviointi vaatii vaivannäköä ja erikoismittalaitteita. Työ kuitenkin kannattaa, sillä emme voi julistaa testimme voittajaksi ajoneuvoa, joka esimerkiksi pysäyttää kellot nopeimmin mutta pudottaa päästöillään pikkulinnutkin oksalta.
Valitut kriteerit nostavat jonkun autoista väistämättä voittajaksi, ja sitä seuraa tietty kärkiryhmä. Näitä autoja voimme lämpimästi suositella Suomen talveen. Jokaisella on kuitenkin omat mieltymyksensä, joten arvostamiaan ominaisuuksia painottamalla kullakin on mahdollisuus löytää itselleen parhaiten sopiva, Vuoden Talviauto.
Talvivertailuun osallistuneet autot:
- Chevrolet Aveo SE 1,2 5-ov
- Citroën C5 2,0i 16v Confort Sedan
- Fiat 500 1,2 Lounge
- Ford Fiesta 1,4 Ghia 5-ov.
- Honda Accord 4D 2,0 Elegance
- Jaguar XF 3,0 Luxury
- Lancia Delta 1,4 TJet 150
- Mazda 6 2,0 Elegance
- Opel Insignia 1,8 Ecotec 4-ov. Edition
- Peugeot Partner Tepee Outdoor 110
- Renault Megane 1,6 5-ov.
- Seat Ibiza 1,4 Stylance
- Skoda Superb 1,8 TSI Ambition
- Subaru Impreza 2,0 Sport 4Q
- Suzuki Splash 1,2 GLS
- Toyota Avensis 1,8 Valvematic Luxury 4-ov.
- Volkswagen Golf 1,4 TSI 90 kW Comfortline 5-ov.
Tapio Koisaari (tiivistelmä TM:n 3/09 artkkelista, s. 12-43)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Osta juttu
Tilaa sms:llä
Tilaa APE:lla
Lähetä kaverille
Tulosta



