Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM vertailu

Talviauto 2012

15.2.2012

KOHTI KIRKKAUTTA


Hannu Stöckell, video

Monelle talvi on aikaa, jonka yli täytyy vain selviytyä. Ylämäki helpottaa, kun kevätaurinko alkaa lämmittää. Lämpimiä odotellessa etsimme parhaan vaihtoehdon talviautoksi.


LINKIT:
Vuoden Talviauto 2012 on…
Talviauto 2012: Esittelyssä Mercedes-Benz B 180
Kohta täällä: Talviauto 2012
Talvitestin historiaa

Talvivertailuun 2012 osallistuneet autot (ks. esittelyvideot):


Jokavuotinen Talvivertailu tehtiin tänä vuonna varsin tasalaatuisissa keliolosuhteissa, mikä oli suuri apu mittauksissa.

Suljetut testiradat tekevät testauksen ylipäätään mahdolliseksi, mutta ilman suotuisia kelejä työstä ei tule mitään.

Vaikka vertailussa haetaan nimellisesti ”Talviautoa 2012”, yksi ja sama auto ei ole paras vaihtoehto kaikille. Autot ovat hyvin erikokoisia, vertailuryhmän hintahaitari on yli 35 000 euroa ja autojen vahvuudet poikkeavat toisistaan.

Tarjoamme tulokset melko seikkaperäisesti, jotta kukin voi löytää itselleen parhaiten soveltuvan vaihtoehdon. Olemme tehneet oman paremmuusjärjestyksemme puhtaasti talviominaisuuksien perusteella, mutta kokemustemme mukaan parhailla talviautoilla pärjää hyvin myös kesällä.

Jo muutaman vuoden ajan olemme tarjonneet kestotilaajillemme työkalun, jonka avulla loppuarvostelun painoarvoja voi muokata mieleisekseen, ja siten kukin voi tehdä omia ”vertailujaan”.

Pieniä muutoksia

Suurin tämän vuoden muutoksista aikaisempiin vuosiin nähden koskee vertailuautojen valintaa. Emme enää rajanneet moottorin käyttövoimaa, vaan pyysimme maahantuojilta myydyimmän tai myydyimmäksi oletetun moottorivaihtoehdon.

Olemme selostaneet vertailuryhmän valinnan seikkaperäisesti Talvivertailun ennakkojutussa, mutta sanottakoon vielä, että vertailuryhmän koon rajaamiseksi mukana on vain yksi automalli per merkki ja autot ovat vuoden 2011 uutuuksia.

Mukaan otettiin vain kaksivetoisia malleja. Tällä rajauksella vertailun kooksi tuli 16 autoa.

Meistä riippumattomista syistä päästömittaukset on tehty erilaisella laitteistolla kuin ennen, ja suurin ero on hiukkasmittauksessa.

Lisäksi Lapin kelien takia muutamat normaalisti käytetyt radat eivät olleet saatavilla, koska ohuen jään päälle satanut lumi esti jään vahvistumisen. Tällä ei ollut käytännön vaikutusta, koska radat vaihtelevat aina hiukan vuodesta toiseen.

Tulokset

Vertailumme aikana tuotettu tieto on koottu aihealueittain. Yhtä aihealuetta kohti on tehty useampia kokeita, sillä esimerkiksi lämmityslaitteen toiminnan kannalta on olennaista, millaista nopeutta autolla ajetaan.

Pitkästä talvivertailuperinteestä huolimatta joka vuosi löytyy yllättäviä tuloksia, mikä johtuu autotekniikan muuttumisesta. Ennakkopohdinnoissa eniten mielenkiintoa kohdistui suorasuihkutteisiin bensiinimoottoreihin, sillä niiden hiukkaspäästöjen on sanottu olevan ongelma.

Ajonvakautuksen yleistyminen toi viimein tänä vuonna sen helpotuksen, että kaikissa autoissa se on. Aikaisemmin autot, joissa kyseistä varustetta ei ole ollut, ovat kärsineet arvostelussa. Ajonvakautus helpottaa paitsi auton hallittavuutta, myös etenemiskykyä.

Tapio Koisaari (tiivistelmä TM:n 4/12 vertailusta, s. 10-41)

Lisää ostoskoriin Osta juttu Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:lläTilaa ja maksa APE -kukkarolla Tilaa APE:lla
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta

 

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu sekä ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus, tekniset tiedot ja hinnastot