Isot perhefarmarit
2.1.2012
PERHEFARMAREIDEN KUNINKUUSLUOKKA

Hannu Häyhä, kuva
Isot farmariautot ovat perheen ykkösautoja, ja vuodessa kertyy paljon kilometrejä. Ajettavuuden ja tilojen pitäisi siis olla ykkösluokkaa, eikä pieni kulutuskaan olisi pahitteeksi. Mikä autoista sopii parhaiten tähän yhtälöön?
- Audi A6 Avant Business 2,0 TDI Multitronic
- BMW 520d A Touring
- Mercedes-Benz E 220 CDI A BE Tourer Premium Business
- Volvo V70 D3 Aut. Ocean Race Start/Stop
Keräsimme vertailuun neljä suurta premium-luokan farmariautoa. Kaikissa on järkevä perus-dieselmoottori ja automaattivaihteisto. Autojen perushinta on noin 50 000 euroa, mutta tämän luokan autoja varustellaan runsaasti. Näin on myös testiautoissa, joista osassa on paljon lisävarusteita.
Audi A6 on ryhmän uusin auto. Sedankorinen malli tuli markkinoille vuoden 2011 alussa, ja farmarimalli lanseerattiin Suomessa lokakuussa juuri vertailun käydessä kuumimmillaan.
Vaikka BMW:n viitossarja on varsin uusi, uudistui sen 520d-moottori juuri hiljattain vertailun alla. Valitettavasti uusi, hiukan taloudellisempi malli ei ehtinyt vertailuun mukaan, mutta auton mukanaolo ryhmässä on vertailun mielekkyyden kannalta välttämätöntä.
Uudistunut Mercedes-Benz E-sarja esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2009, ja farmarimalli seurasi myöhemmin seuraavana vuonna. Facelift on piakkoin odotettavissa, mutta vertailussa mukana olevassa mallissa on kuitenkin varsin modernia tekniikkaa edustava 220 CDI -moottori.
Volvo V70 on ikänestorina mukana vertailussa uudella D3-moottorilla, jossa uutuutena on sammutusautomatiikka. Perusmalliltaan Volvo selvästi ryhmän edullisin, ja hinnan puolesta myös tehokkaampi D5-moottori olisi mahtunut mukaan, mutta luvattujen tehojen ja kulutusten puolesta D3 on lähempänä muuta joukkoa.
Tekniikkaa
Vetotavaltaan ryhmä jakautuu kahteen leiriin. Audi ja Volvo ovat etuvetoisia ja BMW sekä Mercedes takavetoisia.
Tiukanpuoleisesta arvostelusta huolimatta kaikki autot päätyvät erittäin hyviin arvosanoihin. Eri osa-alueiden arvosanahajonnasta huolimatta tasaiseksi muodostunut tulos johtuu arvosanojen voimakkaasta ristiin menosta.
Kaikki autot suoriutuvat hyvin tai erinomaisesti kaikista ajokokeista, eikä turvallisuudesta tarvitse tinkiä yhdessäkään autossa.
Aimo Niemi (tiivistelmä TM:n 1/12 artikkelista, s. 14-29)
- Lisää aiheesta:
- Talviauto 2012: Esittelyssä AUDI A6 AVANT 2,0 TDI MULTITRONIC (18.2.2012)
- TM vertailu: Perhefarmarit (5.10.2011)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Osta juttu
Tilaa sms:llä
Tilaa APE:lla
Lähetä kaverille
Tulosta