Baotian Fude Sport BT49QT-7
17.1.2008
Kestääkö Kiina-mopo?

Kiina-mopojen kestävyydestä on kiistelty jo vuosia. Niiden kerrotaan murenevan käsiin kuin näkkileivän, mutta toisaalta hevosmiesten tietotoimiston mukaan mopot kestävät hyvin. Onko totuus jossain tuossa välissä? Otimme halvan Baotian Fude Sport -skootterin 4 000 kilometrin testiin.
Testimopoksi päätettiin valita toinen rekisteröinnin kärkinimistä. Valinta osui Myllymäki-Trading Oy:n markkinoimaan Baotian Fude Sportiin. Valintaperusteena oli myös hinta, mopo maksoi keväällä 799 euroa, joten Beotian kuuluu selvästi ”halpissarjalaisiin”.
Kilometrit kertyivät menneen kesän aikana neljän kuljettajan voimin. Nuorille ajajille painotettiin erityisesti sitä, että testissä on kyse normaalista arkiajosta, eikä mopoa siis ole tarkoitus rikkoa tai ajaa ”loppuun”. Käyttötestirajaksi asetettiin 4 000 kilometriä siksi, että se on Baotianin maahantuojan Fude Sportille antama takuuraja.
Fude Sport on kokenut muutamia ulkoisia muutoksia sitten vuoden 2005 testin. Suurin muutos on takapyöräkoon kasvaminen 12-tuumaiseksi, minkä myötä ajo-ominaisuudet ovat rauhoittuneet. Takajarru on vaihtunut levyjarruksi. Jarrujen suhteen testin aikana ei negatiivista sanottavaa löytynyt.
Moottorin käytös on nelitahtimopolle luonteinen. Kiihtyvyys ei hämmästytä, mutta kun liikkeelle päästään, nopeusmittarin neula kohoaa suurimpaan sallittuun 45 km/h nopeuteen. Variaattorirakenteen ja moottorin luonteen vuoksi alamäissä nopeus kasvaa yli sallitun nopeuden.
Jousituksen kantokyky riittää hennolle kuljettajalle, mutta etujousitus pohjaa terävissä kuopissa 75-kiloisen kuljettajan alla.
Noin 500 kilometrin kohdalla kirjattiin ensimmäiset korjausta vaativat tapahtumat. Ensimmäinen todellinen vika oli vasemman takavilkun toimintahäiriö . Vika korjattiin 1 000 kilometrin huollossa. Samassa huollossa kerrottiin myös etujousituksen lässähtämisestä. Korjausta asiaan ei saatu, koska kyseessä oli huoltomiehen sanojen mukaan tyyppiominaisuus, ei vika. Tämä tyyppiominaisuus-peruste alkaa olla kovin tuttu muidenkin kulkupelien vikojen kohdalla.
Tasaisesti kulkenut Fude alkoi osoittaa hiipumisen merkkejä 2 500 kilometrin jälkeen. Variaattorin toiminta muuttui nykiväksi, ja kiihtyvyys varsinkin ylämäkiin laantui. Vioista kerrottiin 3 000 kilometrin huollon yhteydessä, joka suoritettiin 2 760 kilometrin kohdalla. Variaattorin uusien rullien myötä veto tasaantui, mutta puhti oli moottorissa edelleen poissa.
Kaasuttimien kiinalaisvalmisteiset osat eivät kestä suomalaista polttoainekemiaa. Uusi kaasutin, uusi elämä. Fude Sport heräsi uuteen kukoistukseen.
Vilkkukatkaisija ei missään vaiheessa herättänyt luottamusta, ja miltei välittömästi 3 000 kilometrin jälkeen katkaisija ei enää lukkiintunut ääriasentoon. Käännettäessä katkaisijaa piti painaa koko ajan peukalolla.
Kun mittarissa oli 3 604 kilometriä variaattorihihna katkesi varoittamatta.
Testissämme keskikulutus oli 2,7 litraa sadalla kilometrillä, pienimmillään kulutus oli 2,0 litraa 15-vuotiaan tytön ajamana.
Yleisilmeeltään Fude oli hieman väsähtänyt testikilometrien jälkeen. Punainen mattapintaväri ei sietänyt liuotinpesuaineita eikä mekaanista kulutusta, vaan pinta muuttui osittain kiiltäväksi. Istuinpäällinen oli säilyttänyt ryhtinsä.
Kulut olivat testiaikana kaikkiaan 753 euroa eli lähes yhtä paljon kuin itse mopon hinta. Tosin kaasuttimen vaihtoon, joka ei ollut pakollinen toimi, meni 115 euroa.
Lexi Lehtonen (Tiivistelmä TM:n 1/08 artikkelista, s. 50-53)
- Lisää aiheesta:
- Baotian Fude Sportin 14 000 km (19.3.2010)
Osta juttu |
Lähetä kaverille |
Tulosta |
Tilaa sms:llä |



Osta juttu
Tilaa sms:llä
Lähetä kaverille
Tulosta