NÄIN OHJAAT JA KAARRAT OIKEIN
21.3.2007

Motoristi omaksuu nopeasti, miten pyörän saa kaartamaan kurviin. Kuljettaja ei välttämättä tiedä, miten hän sen tekee, ja mihin moista teoreettista tietoa tarvitaankaan, koska homma hoituu käytännössä oikein?
Mutta kun edessä on yhtäkkiä yllättävä este, tilanne on silmänräpäyksessä toisenlainen. Miksi ajolinja ei enää kaarrakaan siihen suuntaan, mihin kuljettaja haluaisi? Liian monelle motoristille tämä on jäänyt elämän viimeiseksi ajatukseksi.
Vuonna 1959 Suomessa kuoli moottoripyöräonnettomuuksissa 132 ihmistä. Tuolloin ei ollut kypäräpakkoa eikä yleisiä nopeusrajoituksia. Suuri osa tiestöstä oli sorapintaista. Moottoripyörä oli kaiken kansan kulkuväline, ja pyöriä oli melkoisesti, yhteensä lähes 96000.
Sitten auto alkoi syrjäyttää moottoripyörää kulkuvälineenä. Vuonna 1979 pyörien määrä laski 43000:een. Tätä olivat edeltäneet 1970-luvun puolivälissä voimaan astuneet ”rangaistusverot”. Japanilaiset tehopyörät olivat osoittautuneet vaarallisiksi vehkeiksi. Yhteiskunta näytti, että se ei siedä sellaisten kulkupelien yleistymistä.
Tällä hetkellä moottoripyöräily elää jälleen kukoistuksensa kautta. Kun vuosituhannen vaihtuessa pyöriä oli rekisterissä hieman yli 80000, viime vuoden lopussa niitä oli tarkalleen 171288. On selvää, että myös moottoripyöräonnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä on kasvanut, vaikkakaan ei samassa suhteessa kuin pyörien määrä. Kuolemantapausten määrä vaihtelee vuosittain paljon. Vuonna 2005 kuolemantapauksia oli 30, viime vuonna 24.
Yksi mielenkiintoinen pohdiskelun aihe on käsite ”liikenneonnettomuus”. Onko se liikenneonnettomuus, jos juopunut motoristi ajaa päin kaidetta tai hurjalla ylinopeudella ajanut moottoripyöräilijä suistuu ulos tieltä? Pieni osa moottoripyöräonnettomuuksista johtuu motoristien asennevammoista, kuljettajat ovat ymmärtäneet moottoripyöräilyn jonkinlaisena urheiluna ja leikkinä yleisessä liikenteessä.
Osaan onnettomuuksista ovat syyllisiä vastapuolena olleet autoilijat. Melkoinen määrä onnettomuuksia johtuu kuitenkin siitä, että motoristit eivät kerta kaikkiaan ole osanneet toimia oikein yllättävissä liikennetilanteissa.
Onko moottoripyörällä ajaminen vaikeaa? Aiemmin sitä ei pidetty oikein minään, vaan niin sanottuun henkilöauton ajokorttiin sisältyi automaattisesti oikeus moottoripyörällä ajamiseen. Muutos tapahtui 1.10.1990. Muutoksen jälkeen saaduilla B-luokan korteilla ei saa ajaa moottoripyörää.
Moni ennen tuota ajankohtaa B-kortin saanut henkilö on viime vuosina aloittanut moottoripyöräilyn tai lähtenyt siihen monen vuoden tauon jälkeen uudelleen. Jotkut innokkaimmat ovat pistäneet onnettomuuskehityksen näiden ”paluumuuttajien” piikkiin. Se ei ole edes puoli totuutta, mutta siitä ei pääse mihinkään, etteivätkö nämä uusmotoristit ole tulleet mukaan onnettomuuskuvioihin vahvalla tavalla.
Sisältö
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Lähetä kaverille
Tulosta