Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
IV

KUN PITO LOPPUU

19.3.2008

 

Pito loppuu

Kun henkilöauton renkaan ja ajoalustan välinen pito loppuu, auto lähtee luistoon. Kun moottoripyörällä joutuu vastaavanlaiseen tilanteeseen, pyörä erittäin todennäköisesti kaatuu ja seuraukset ovat sen mukaiset. Pitoa on opittava tarkkailemaan ja pitoon vaikuttavat perusasiat on syytä hallita.

Pito syntyy, kun maan vetovoima vetää rengasta kohti tien pintaa. Renkaan ja ajoalustan kosketuspintaan vaikuttavat kiihdytettäessä kiihdytysvoima, jarrutettaessa jarrutusvoima ja kaarreajossa kaartamisesta (keskipakovoimasta) aiheutuva sivuttaisvoima.

Sivuttaisvoimaa syntyy myös sivutuulesta ja tien kaltevuudesta, mutta näiden merkitys käytännössä on yleensä melko vähäinen. Toisaalta sivutuulen vaikutusta ohjattavuuteen ei pidä aliarvioida esimerkiksi tilanteessa, jossa tullaan metsän suojasta aukealle alueelle.

Tuuli voi riepotella moottoripyörän kuljettajaa myös esimerkiksi rekan ohittamis- ja kohtaamistilanteissa.

Kaarteessa jarrutettaessa tai kiihdytettäessä jarrutus- tai kiihdytysvoimat yhtyvät sivuttaisvoiman kanssa niin sanotuksi voimaresultantiksi. Kun se ylittää käytettävissä olevan pidon, rengas lähtee luistoon. Kaarrettaessa ei tämän vuoksi voi jarruttaa tai kiihdyttää samalla teholla kuin suoraan ajettaessa.

Mitä voimakkaampaa kaartaminen on, sitä vähemmän voidaan käyttää kaasua tai jarrua. Jarruttamista kaarteessa pitää pyrkiä moottoripyörällä aina välttämään, vauhti pitää ottaa pois jo ennen kaarretta.


Sisältö

  1. IV: KUN PITO LOPPUU
  2. Jarruttamisen vaikeus
  3. Pikeä, kaivonkansia, tiemerkintöjä…
  4. Hiekkaa, muovipusseja, lehtiä…
  5. Abseilla lisää turvallisuutta
  6. ABS-jarrut yleistyneet
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza