Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
VI

VÄLTÄ RISKIT TILANTEIDEN ENNAKOINNILLA

9.6.2009


KAIKKI ajopinnan metalliset rakenteet, kuten kaivon kannet ja kiskot, ovat liukkaita ja märkinä erityisen liukkaita. Pyri ylittämään ne 90 asteen kulmassa. Älä kallista, jarruta tai kiihdytä näissä kohdissa ja pidä tukevasti kiinni ohjaustangosta.

Motoristia vaanivat monenlaiset vaarat. Törmäys toiseen ajoneuvoon ja tieltä ulosajo ovat tietysti pahimmasta päästä. Mutta myös pieniä harmeja on paljon, esimerkiksi paikallaan olevan pyörän kaatumisia sattuu usein. Erilaisten riskien tunnistaminen ja tilanteiden ennakointi lisäävät turvallisuutta selvästi. Kannattaisiko pohtia vaikkapa oman ajoasun värikkyyttä ja havaittavuutta?

TM-numerossa 11/2008 oli laaja moottoripyöräilijöiden kuolemanonnettomuuksia käsittelevä artikkeli. Siinä kävi selkeästi ilmi, että jokainen motoristi pystyy hyvin pitkälle itse määräämään oman turvallisuutensa tason. Ulkopuoliset tekijät muodostavat pienen uhan.

Tämä näkyy muun muassa siinä, että onnettomuuksista iso osa on sellaisia, joissa motoristi itse omalla väärällä toiminnallaan aiheuttaa onnettomuuden esimerkiksi ajamalla ulos tieltä. Se että auto törmää moottoripyörään, on harvinaisempaa.

Turvallisuuteen pyrittäessä on hyvä tiedostaa muun muassa se, että suuret ylinopeudet aiheuttavat muille liikenteessä oleville kohtuuttomia arviointivaikeuksia. Vilkkaassa liikenteessä ei tarvita edes ylinopeutta, rajut ja nopeat kiihdyttämiset mahdollisine kaistanvaihtoineen riittävät usein hämmentämään autoilijoita.


Sisältö

  1. VI: VÄLTÄ RISKIT TILANTEIDEN ENNAKOINNILLA
  2. Kirkasta päälle
  3. Pyörä levenee
  4. Hirvi, orava vai lintu?
  5. ”Salakaatoja”
  6. Voimalla vai järjellä?
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Juttua on kommentoitu 2 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza