Sujuva ajo moottoritiellä
Eli mikä on muiden kanssa-autoilijoiden oletus?
Lain mukaan (minkä pitäisi olla se oletus) liiittymästä tulija väistää. Viimeksi tänä aamuna vain ei taas väistänyt eli kuormuri tunki Koivukylän liittymästä eteen, minkä johdosta edellä ajavani, minä ja perässä ajavani auto jouduimme jarruttamaan jouduimme jarruttamaan reippaasti. (Työni joustavat niin että voin liikkua ennen ruuhkan alkua) Vasemmalle kaistalle väistäminen on sekä laitonta että juuri tuossa tapauksessa olisin haitannut takaa tulijaa, joka ajoi selvästi meitä oikealla rajoitusten mukaan kulkijoita.
(En katso että minulla on mitään tarvetta olla kotipoliisina ja estää joidenkin ylinopeuksia, kun käytännössä se ei minua haittaa.)
Eli onko parempi nostaa nopeutta (jos keli ja olosuhteet muuten sen sallivat) vai onko parempi hollätä hiukan kaasua ja päästä sieltä liittymästä tulija eteen. Oletuksena tietysti se että motarilla ajetaan normaalia nopeutta eli tänä aamuna ajelimme hiukka reilua satasta. Toki fiksumpi väistää eli en aio fanaattisesti pitää oikeuksistani kiinni.
Vaikka tosiaan tiedän että vasemmalle väistäminen on laitonta, olen senkin jokusen kerran tehnyt jos sillä kaistalla on hyvin tilaa, koska muutaman kerran kesällä juuri kortin saaneena jouduin jarruttamaan erittäin nopeasti kehä kolmosen liittymästä Lahden tiellä nousevan rekan takia. Olisin siis törmännyt niihin jos olisi jatkanut oikeuksieni mukaan ajamista. (Mittarini on tarkistettu ja ajan, jos keli ja muu liiikenne sallivat, muutaman kilometrin ylinopeutta eli ei ole siitä kiinni että olisin madellut.)


































