MENOSSA MUKANA

Kannettavat laitteet jaksavat kiinnostaa messukävijöitä Hannoverin jokakeväisillä CeBIT-messuilla. Vaikka talouden seisahtunut tilanne oli aistittavissa puolityhjissä näyttelyhalleissa, uusia navigaattoreita ja kannettavia tietokoneita esiteltiin silti lähes entiseen tapaan.Saksassa järjestettävät CeBIT-messut keräävät vuosittain yleisöä uusia tietotekniikan laitteita ja palveluja ihmettelemään.
Vaikka merkittävät kännykkäjulkistukset ovat siirtyneet pari viikkoa aikaisemman Barcelonan 3GSM-tapahtuman anniksi, CeBIT pitää edelleen paikkansa Euroopan johtavana yleisömessuna. Hannoverissa uutuuslaitteet ovat ensi kertaa kaiken kansan hypisteltävänä.
Tänä keväänä näyttelyasettajien rivejä olivat harventaneet säästötoimenpiteet, jotka selkeästi karsivat Aasian pienien ja keskisuurien valmistajien osallistumista. Ammattituotteiden ja lisätarvikkeiden vähälukuinen määrä näkyi messuhumun keskellä.
Harrastajavierailija ei tätä välttämättä huomannut, mutta edustuksia etsiville, tummapukuisille kauppamiehille harmaita hiuksia se tuotti.
Messujen laitejulkaisujen mielenkiintoisimmat jutut keskittyivät tällä kertaa kannettavien tietokoneiden ja navigaattorien saralle. Saksalaisilla markkinoilla vahvat merkit kuten Navigon, Garmin ja Blaupunkt esittelivät toinen toistaan edistyksellisempiä navigaattoreita.
Ilkka Herttua (tiivistelmä TM 7/09:n artikkelista, s. 52-55)
Osta koko juttu
Lähetä linkki kaverille








