KAIUTTIMET KUOSIIN
23.1.2013
TM kuva ja ääni: Enemmän irti viritinavahvistimesta >>
Bassotoiston hallinta
Taajuuskorjaimet
Vahvistin verkkoon
Liitännät
Kotiteatterin viritinvahvistimessa täytyy aina varmistaa lukuisten säätöjen ja asetusten oikeellisuus. Ennen säätövalikoihin sukeltamista on kuitenkin syytä varmistaa, että kaiutinjärjestelmä on kuosissaan ja toistaa riittävän hyvin niin elokuvien äänet kuin konserttivideotkin.
Musiikista puheen olleen voisikin heti alkuun kysyä kuinka moni suostuisi kuuntelemaan suosikkiartistiaan kuulokenappi vasemmassa korvassa ja sankakuulokkeen kapseli oikeassa? Entä kuka ottaisi kotiinsa stereolaitteiston, jossa vasen ja oikea kaiutin ovat täysin erilaisia? Tuskin kukaan.
Kotiteatterin kohdalla meille yritetään kuitenkin vakuuttaa, että etu-, keski- ja takakanavien äänet voi muka toistaa hyvinkin erilaisista kaiuttimista. Pahiten harhaan ajaudutaan keskikaiuttimen kanssa, sillä sen jos minkään pitää olla samanlainen kuin vasemman ja oikean etukaiuttimen.
Äänellisesti surkea mutta silti edelleen yleinen keskikaiuttimen rakenneperiaate on television alla makaava leveä laatikko, jonka etulevyä koristavat diskanttielementin kummallekin puolelle sijoitetut basso/keskiääniset.

Tällainen kolmen o-kirjaimen rakenne (OoO) vääristää sointia voimakkaasti etenkin silloin, kun musiikkia tai elokuvaääntä kuuntelee sivussa kaiuttimen keskilinjalta. Toisin sanoen käyttökelpoinen kuuntelualue rajoittuu yhteen istuinpaikkaan, ja esimerkiksi sohvan päissä ääni on jo selvästi värittynyt.
Entistä epätoivoisemmalta tällainen keskikaiutin tuntuu silloin, kun muistaa, että keskikanavan tehtävä on nimenomaan laajentaa kuuntelualuetta huoneen leveyssuunnassa.
Keskikaiuttimen ansiosta elokuvayleisö kuulee näyttelijöiden dialogin kankaan keskeltä eikä vasemmasta tai oikeasta kaiuttimesta sen mukaan sijaitseeko istuinpaikka salin vasemmassa tai oikeassa reunassa. Sama pätee elokuvien katseluun ja monikanavaisen musiikin kuunteluun myös kotioloissa.
Yhtenäisin ja tasapainoisin kotiteatterin äänentoisto syntyy viidellä samanlaisella kaiuttimella. Esimerkiksi parhaat jalustakaiuttimet soveltuvat erinomaisesti sekä stereokuunteluun että monikanavaiseen äänentoistoon.

Jos jostain pitää tinkiä, niin taakse voi hankkia pienemmät ja edullisemmat kaiuttimet kuin eteen. Nämä niin sanotut surround-kaiuttimet ei kuitenkaan saa kuulostaa kovin erilaisilta kuin kolme etukaiutinta - eli käytännössä ne kaikki saisivat mielellään olla saman valmistajan tuotteita.
Harri Slip, kuvat kirjoittaja ja laitevalmistajat
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Lähetä kaverille
Tulosta

































