Äänitallentimet 600–700 euroa
6.2.2008
MUSIIKKI MUISTIIN

Hannu Häyhä, kuva
Nykyajan ääninauhuri äänittää muistikortille. Kenttäkäyttöön suunniteltu laite on myös looginen ja helppo käyttää, eikä se ole kooltaan liian pieni. Kunnolliset mikrofoniliitännät antavat mahdollisuuden käyttää huippuluokan mikrofoneja vaikkapa konsertin taltioimiseen.
Testin tallentimet on tehty ensisijaisesti wav-tallennukseen, sillä mp3-äänelle on vain yksi kiinteä bittinopeus ja äänenlaatu on vaatimaton. Wav-tallennukseen voi valita eri näytetaajuuksia. Mikäli materiaali aiotaan siirtää cd-levylle, taajuudeksi kannattaa valita 44,1 kHz. Mikäli ääni halutaan myöhemmin liittää videomateriaaliin, sopivin näytetaajuus on 48 kHz..
Testaamissamme tallentimissa esivahvistimien ja muuntimien pohjakohina on jo 16 bitin tilassa sen verran suurta, ettei 24 bitistä ole mitään hyötyä.
Koska tallentimella säilötään monenlaista ääntä, puheesta vaikkapa rock-bändin live-esitykseen, mikrofoniliitännän perusherkkyyttä pitää voida säätää vahvistinasteen yliohjautumisen estämiseksi. Säätö voi olla joko kaksi- tai kolmiasentoinen portaittainen tai kokonaan portaaton, niin sanottu trim-säädin.
Tallenninta saatetaan käyttää myös linjatasoiseen äänittämiseen. Usb-liitin taas mahdollistaa äänityksien siirron tietokoneeseen ilman muistikortin poistamista laitteesta.
Äänitystason tarkkailua varten digitaalisessa tallentimessa on oltava tarkat, myös teräviin ja nopeisiin iskuääniin reagoivat tasomittarit. Vaikka mittarit olisivatkin luotettavat, äänitystä kannattaa aina tarkkailla myös kuulokkeilla.
Tallentimen ensisijainen tehtävä on tallennus. Siksi äänityksen aloittamisen pitää olla mahdollisimman yksinkertaista - samoin tallennukseen liittyvien toimintojen. Paras ratkaisu ovat erilliset nappulat tärkeimmille toiminnoille, mutta usein nykylaitteissa kahlataan valikoissa asetusten perässä.
Laitteissa on usein jonkinlainen esipuskuri. Sen ansiosta muistiin tallentuu ääntä jo jotain sekunteja ennen äänityksen käynnistämistä.
Yhtäjaksoinen äänitysaika on paristoilla tyypillisesti 4-5 tuntia. Mikäli mikrofonien jännitesyöttö on päällä, tallennusaika lyhenee joskus huomattavastikin. Näistä syistä virtalähde täytyy olla aina mukana.
Kaikki muistikorttitallentimet aloittavat rec-näppäimen painalluksesta uuden tiedoston, jolloin jo äänitetyt tiedostot ovat turvass
Äänityspuolen taajuusvasteen tulee olla mahdollisimman tasainen, koska siinä syntyvää virhettä ei helposti korjata jälkeenpäin. Myös toisto- ja kuulokevasteiden on hyvä olla mahdollisimman tasaisia, sillä jos äänityksen sointia muokataan jo äänitysvaiheessa esimerkiksi mikserillä ja efektilaitteilla, tarkkailuketjussa ei saa olla merkittävän suuria diskantti- ja bassovaimentumia.
KAIKKI testitin laitteet toimivat hyvin, eikä niiden kanssa sattunut kummallisia äänitysten katoamisia tai keskeytymisiä. Hyvä niin, sillä tärkeintä tallentimessa on se, että laite toimii nimensä mukaisesti - eli tallentaa.
Mika Koivusalo (Tiivistelmä TM:n 3/08 artikkelista, s. 66-71)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Osta juttu
Tilaa sms:llä
Lähetä kaverille
Tulosta
Tilaa APE:lla






























