Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM Testi

iMac 20" -kotitietokone

26.9.2007

Siinä kaikki

Laajakuvanäytön kuoriin rakennettu iMac näyttää tyylikkäältä. Tietokoneena se on kuitenkin lähes yllätyksetön ja suorastaan mitäänsanomattoman oloinen. Vain kuvanlaatu tuottaa pienen pettymyksen.

 


Hannu Häyhä, kuva

Osittain alumiinikoteloitu iMac antaa itsestään tyköistuvan vaikutelman Mutta etenkin alumiinilla on kuitenkin kääntöpuolensa. Se heikentää langattoman verkkoantennin herkkyyttä, koska kevytmetalli vaimentaa radiotaajuuksia esimerkiksi muovia enemmän.

Testaamamme 20 tuuman näytöllä varustettu versio maksaa edullisimmillaan alle 1200 euroa. Edeltävään malliin verrattuna iMac on paitsi hieman halvempi, myös kertaluokkaa ohuempi.

iMacin vahvuus ei ole yksinkertaisuudessa tai joidenkin arvostamassa ulkoasussa. Sisällä on näet tuttuakin tutumpaa tekniikkaa, eikä teknisiä tietoja tutkiessaan havaitse oikeastaan yhtään teknistä innovaatiota.

Applen oma käyttöjärjestelmä - tässä tapauksessa Mac OS X 10.4 - näyttelee pääroolia. Kaikkien Macintosh-tietokoneiden mukana tuleva käyttöjärjestelmä näyttää ja tuntuu erilaiselta kuin markettipaketin Windows. Salojen opetteluun kannattaa varata aikaa, mutta lopputulos palkitsee. Näin pääsee eroon paitsi tietoturvaongelmista, myös valtaosasta sellaisia piirteitä, joita on syystä tai toisesta totuttu pitämään osana tietotekniikkaa.

Kun laitteisto ohjelmineen tulee yhdeltä ja samalta valmistajalta, iMacin etulyöntiasema on tavallaan selviö. Vaikka Macintoshin ohjelma- ja oheislaitetarjonta ei ole yhtä runsasta kuin Windowsin puolella, lähes jokaiseen tehtävään löytää työkalut.

Tietokoneena uusi iMac on nykyaikainen muttei missään nimessä poikkeuksellinen. Suorituskykyä piisaa kuitenkin niin omien elokuvien leikkaamiseen kuin ikioman musiikin säveltämiseen ja tuottamiseen, eli kaikin puolin riittämiin. Pelikoneena se kuitenkin häviää saman hintaluokan markettipaketille, vaikka iMaciin saakin asennettua Windowsin ja sitä kautta pelivalikoima laajenee. Lisäksi halvimmassa kokoonpanossa on vain gigatavu keskusmuistia, mikä käy pidemmän päälle ahtaaksi.

Oikein mitoitetusta tekniikastaan huolimatta 20” iMac ei sittenkään ole aivan virheetön kotitietokone - etenkään silloin, kun paras kuvanlaatu on tärkeintä. Kuvasta saa kyllä kohtuullisen hyvän, kunhan vain malttaa perehtyä aiheeseen.

Muilta osin iMac vaikuttaa harkitulta kokonaisuudelta. Esimerkiksi näytön yläpuolelle sijoitettu yhdysrakenteinen videokamera ja koneen etulevyn alaosan kaiuttimet ovat juuri oikeassa paikassa - siis poissa silmistä ja pöydältä, johtoja vailla. Kameran ansiosta tietokonetta voi hyödyntää videopuheluihin.

Kuten arvata saattaa, iMac sisältää kaikki mahdolliset liitännät langallisiin ja langattomiin kytkentöihin. Vain kolme usb 2.0 -liitintä tuntuu silti kitsastelulta.

IMAC perustuu jo vuonna 2005 esiteltyyn perusrakenteeseen, mutta sen tekniikka on tätä päivää. Puhtia riittää varauksin jopa pelaamiseen, kiitos kehittyneempien näytönohjaimien. Nykyäänhän Applen valmistamiin tietokoneisiin voi asentaa Windowsin ohella melkeinpä minkä tahansa käyttöjärjestelmän. Vakiona tuleva Mac OS X ja ennen kaikkea monipuolinen iLife ’08 -ohjelmisto toimivat kuitenkin sen verran luotettavasti, ettei moiseen ole mitään pakottavaa tarvetta.

(Tiivistelmä Tomi Heinovuon TM:n 17/07 artikkelista, s. 58-61)

Lisää ostoskoriin Osta juttu Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:lläTilaa ja maksa APE -kukkarolla Tilaa APE:lla
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza