Nokia 808 -kamerapuhelin
1.8.2012
KOLME YLLÄTYSTÄ

Helmikuun lopulla Nokia yllätti Barcelonaan kerääntyneen messuyleisön julkaisemalla älypuhelimen, jossa on 41 megapikselin kamera. Nokia 808 on sen jälkeen kerännyt suitsutusta sekä monen moisia palkintoja. Nyt sen voi vihdoin ostaa omakseen - ja kokea kaksi uutta yllätystä.
TESTIKUVAT
Esinetaulu
Valokuvat
Videot
Mikäli Canon, Nikon, Olympus tai vaikka Sony esittelisi 41 megapikselin taskukameran, uutuutta ihmeteltäisiin harrastajapiireissä kuukausi tai pari. Sen jälkeen kamera löytäisi pikkuhiljaa tiensä testeihin, kauppoihin ja kuvaajien käsiin - ilman että suuri yleisö tai valtamedia asiasta sen kummemmin hätkähtäisivät.
Nokia 808 ei kuitenkaan ole kamera, vaan puhelin, joten keskustelu ja uutisointi on jatkunut vilkkaana jo lähes viisi kuukautta. Eivätkä Nokia 808:n herättämät suureet tunteet rajoitu pelkästään kameraan tai puhelimeen, vaan pelissä on Nokian tulevaisuus, käyttöjärjestelmien paremmuus, Stephen Elopin persoona ja ties mitä.
Tässä testissä emme kuitenkaan ota kantaa siihen olisiko Nokian pitänyt valita Windows vai Android vaiko jatkaa MeeGon kehittämistä. Emme myöskään arvioi Nokia 808:n Symbian-käyttöjärjestelmää muuten kuin kuvaamisen osalta.
Kyseessä on siis kameratesti, jossa selvitetään miten pitkälle 808 palvelee laatutietoista sunnuntaikuvaajaa tai kakkoskameraa etsivää harrastajaa. Samalla vertaamme sitä muihin kamerapuhelimiin, perinteisiin pokkareihin ja jopa perustason järjestelmäkameroihin.
Heti testin alkumetreillä haluamme painottaa, ettei kameraa kannata valita pelkästään otosten teknisen laadun perusteella. Yhtä tärkeää on se, miten kamera ja sen ominaisuudet soveltuvat omaan kuvaustyyliin, osaamisen tasoon ja kuvattaviin kohteisiin. Siksi taskukameroitakin varustetaan monenlaisin ominaisuuksin, joita ei voi aina edes yhdistää samaan tuotteeseen.
Siinä missä harrastaja arvostaa käsisäätöjä, nopeutta ja kuvanlaatua, näppäilijälle tärkeintä on käytön helppous sekä onnistumisen varmuus. Paras kamera on tietenkin se, joka kulkee mukana aina kun sitä tarvitaan - ja kännykkä on silloin vahvoilla.
Harri Slip (tiivistelmä TM:n 14/2012 artikkelista s. 58 - 61)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Osta juttu
Tilaa sms:llä
Tilaa APE:lla
Lähetä kaverille
Tulosta