Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM testi

Onkyo TX-SR308 -kotiteatterivahvistin

12.5.2010

VIIMEISIN VERSIO


Matti Vuorimaa, kuvat

Tietotekniikka antaa mahdollisuuden uudistaa ohjelmistojen varassa toimivia laitteita jatkuvasti. Ikävä kyllä kaikki ohjelmapäivitykset eivät enää toimi vanhalla raudalla. Näin on parhaillaan käymässä esimerkiksi kotiteatterin vahvistimille.

Ohjelmalähteitä, näyttölaitetta tai vahvistinta ei suinkaan tarvitse vaihtaa aina kun niihin esitellään jotain uusia ominaisuuksia. Esimerkiksi blu-ray-levyjen monikanavaisen äänen saa soittimesta vahvistimeen myös analogisen 5.1-liitännän kautta.

Joskus uudistukset ovat kuitenkin sen verran merkittäviä, että kalustoa ollaan valmiita vaihtamaan jopa silloin, kun nykyinen kotiteatteri on vielä täydessä iskussa. Tällainen uudistus voi olla esimerkiksi kolmiulotteinen 3D-tekniikka, joka television ja ohjelmalähteen lisäksi vaikuttaa myös vahvistimen valintaan.

Jotta 3D-kuvan ja monikanavaäänen saa toistettua mahdollisimman helposti ja laadukkaasti, vahvistimessakin on hyvä olla samanlainen 3D-yhteensopiva hdmi 1.4 -liitäntä kuin blu-ray-soittimessa ja televisiossa.

Tällaisia vahvistimia ei toistaiseksi ole montaa, eivätkä ne ole niitä kaikkein halvimpia. Yksi kiinnostava uutuus on testaamamme Onkyo TV-SR308, jonka saa omakseen alle 300 eurolla.

Kaksi kuvaa yhden sijaan

Kolmiulotteinen kuva muodostetaan uusissa televisioissa näyttämällä kuva vuorotellen vasempaan ja oikeaa silmään. Televisiolle se merkitsee kuvataajuuden kaksinkertaistumista, kun taas vuorottelu jää niin sanottujen aktiivilasien tehtäväksi.

Koska kuvia pitää 3D-tekniikassa näyttää tuplamäärä, ohjelmalähteen ja tv:n yhdistävältä hdmi-liitännältä vaaditaan entistä suurempaa tiedonsiirtonopeutta. Itse asiassa myös nykyinen hdmi 1.3 on mahdollista saada näyttämään 3D-kuvaa, mutta täydellä teräväpiirtotarkkuudella ainoastaan lomiteltuna (1080i), jolloin kuvanlaatu ei ole yhtä hyvä.

Noin vuosi sitten julkaistu hdmi 1.4 tarjoaa toki muitakin uudistuksia kuin 3D-valmius: kuvan suurin tarkkuus on noussut luokkaan 4000 x 3000 pistettä, ja uusi kaapeli kuljettaa kuvan, äänen ja ohjauskäskyjen lisäksi myös ethernet-verkossa siirrettävää dataa (100 mb/s). Kolmas uudistus on niin sanottu tv:n paluukanava. Sen tehtävä on korvata valokuitu tai rca-johto, jota ennen tarvittiin tuomaan television ääni vahvistimeen.

Parasta ääntä monesta lähteestä

Onkyo TX-SR308 tarjoaa 3D-kuvan kaveriksi parhaan mahdollisen monikanavaäänen ja televisiolle vielä hdmi-paluukanavan. Alle 300 euron hinnasta huolimatta varustelu on muutenkin hyvää tasoa.

Hdmi-liitännät siirtävät kuvan lisäksi blu-ray-levyjen dolby true hd ja dts hd -äänet. Musiikin ystäviä ilahduttaa myös tuki monikanavaisille super audio cd -levyille, joilta Onkyo toistaa musiikin joko alkuperäisessä dsd-muodossa tai pcm-signaaliksi muunnettuna. Super audio cd -toisto on mahdollista ainakin Sonyn uusissa blu-ray-soittimissa jo perusmalleista lähtien.

Vanhoille ohjelmalähteille on neljä äänen linjatuloa, yksi tallentimen liitäntä, kaksi optista ja yksi koaksiaalinen digitaaliliitäntä, neljä videotuloa sekä kaksi komponenttituloa. Edestä löytää vielä musiikkisoittimelle sopivan 3,5 mm:n linjatulon.

Liitäntöjen ainut rajoitus on se, ettei analogisten videotulojen kuvaa saa vahvistimen hdmi-lähtöön. Siksi ne on vietävä vahvistimesta televisioon video- ja komponenttikaapeleilla.

Äänenlaadusta mittausten ja kuuntelun perusteella löydetty muuta huomautettavaa kuin radion lievä diskanttivaimennus. Päätevahvistimen suojapiiri tosin rajoitti viidestä kanavasta mitatun jatkuvan tehon 5 x 18 wattiin, mutta musiikkia kuunnellessa suojaus ei kovaakaan kuunnellessa ehdi reagoida hetkellisiin voimakkuushuippuihin. Siksi vahvistimen teho riittää useimmille enemmän kuin hyvin.

Tehoa kuluu lepotilassa alle watti. Jos vahvistimen virran haluaa kytkeytyvän samalla kun blu-ray-soittimen käynnistää, valikoista pitää aktivoida niin sanottu hdmi-ohjaus (hdmi ctrl). Se nostaa valmiustilan tehonkulutuksen peräti 26 wattiin.

Onkyo TX-SR308
Hintaluokka: 300 €
Mitat ja paino: 43,5 × 15,2 × 32,9 cm, 11,0 kg
Pääedustaja: Simex Oy, puh. (09) 4150 0210, www.onkyo.fi

HYVÄÄ
Hdmi 1.4 -liitännät
Super audio cd -toisto
Suorituskyvyn ja hinnan suhde

HUONOA
Valmiustilan tehonkulutus hdmi-ohjaus päällä


Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

OMINAISUUKSIA

ÄÄNI
Äänijärjestelmät: Dolby true hd/digital plus/digital,
dts hd hr/ma/express, dsd (super audio cd), pcm
Kuuntelutilat: Dolby pro logic II/IIx/Iiz, dts neo 6, 11 tilatehostetta

HDMI-LIITÄNNÄT
3 tuloa ja 1 lähtö, versio 1.4
Super audio cd -toisto
Cec-ohjaustoiminto

ÄÄNILIITÄNNÄT
4 linjatuloa, 1 tallennin, etulevyssä 3,5 mm linjatulo, subwooferin linjalähtö
1 koaksiaalinen digitaalitulo, 2 optista digitaalituloa

KUVALIITÄNNÄT
2 komponenttivideotuloa ja 1 lähtö
3 videotuloa, 1 tallennin ja 1 lähtö

RADIO
40 ula-pikavalintaa
RDS, PTY/TP/RT


MITTAUSTULOKSIA

TEHONTARVE
Valmiustilassa: 1 W/26 W
Toiminnassa: 42 W

VAHVISTIN
Jatkuva teho 8 ohmiin
Stereo: 81 W
5 kanavaa, etu/keski/taka: 18/18/18 W
Hetkellinen teho 8/4/2 ohmiin
Stereo: 115/160/145 W
5 kanavaa , etu/keski/taka: 79/90/80 W
Häiriöetäisyys, 1 W 8 ohmiin, CCIR
Stereo, cd-tulo, pääkaiutinasetus suuri/pieni: 83/79 dB
Dolby Digital, etu/keski/taka: 82/84/85 dB
Cd-tulon yliohjaustaso, isot/pienet pääkaiuttimet: yli 3/2,3 V

RADIO
Herkkyys, 50 dB häiriöetäisyys: 40 dBuV
Häiriöetäisyys, 54 dBuV stereo, CCIR: 61 dB

Harri Slip (tiivistelmä TM 10/10 artikkelista, s. 74-75)

Lisää ostoskoriin Osta juttu Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:lläTilaa ja maksa APE -kukkarolla Tilaa APE:lla
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta

 

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu sekä ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus, tekniset tiedot ja hinnastot