Veden- ja iskunkestävät taskukamerat
29.4.2009
Tosileikkejä

Testin Olympus ja Panasonic ovat niin sanottuja kovan paikan kuvausvälineitä. Ne voi upottaa veteen, pudottaa lattialle ja haudata hankeen.
- Olympus Tough 8000
- Panasonic Lumix DMC-FT1
Lasten kanssa touhutessa tällaisia tilanteita ei tarvitse hakea kaukaa, eikä perheeseen oikeastaan kannattaisi muunlaista taskukameraa edes harkita. Alamäkipyöräily, lumilautailu, syväsukellus ja muut vastaavat lajit kuvataan sitten hieman toisenlaisella kalustolla.
Rungon yläkulmaan upotetut objektiivit pyydystävät vasemman käden sormet helposti mukaan kuvaan. Sormia tuntuu pyrkivän esiin niin ylhäältä, alhaalta kuin sivultakin, ja ne saa katoamaan vain omaksumalla tietyt kuvausasennot.
Objektiivit vastaavat kinofilmikamerassa 28 millimetrin laajakulmaa. Panasonic venyy telepäässä pitemmälle, eli 130 millimetriin. Olympuksen pisin polttoväli vastaa 102:ta millimetriä. Tällaisella polttovälialueella kotikuvaaja pärjää hyvin.
Kennon koko on kummassakin 1/2,33 tuumaa, ja kuvapisteitä on noin 12 miljoonaa. Objektiivin ja kennon tekniset arvot ovat hyvin tyypillisiä lukemia tänä vuonna esitellyille, perusmallia paremmille pokkareille.
Panasonic on nopeampi, mutta sarjan pituus jää kolmeen ruutuun. Asetusta muuttamalla voi kuvata kortin täyteen niin, että vauhti vaihtelee puolestatoista kahteen ruutuun sekunnissa.
Olympus lupaa tallentaa 21 kuvaa nopeudella yksi ruutu sekunnissa. Käytännössä kuvien väli saattaa jo sarjan alkupäässä venähtää puoleentoista sekuntiin.
Optinen kuvanvakain ja salamavalo tuovat avun joihinkin hämäriin ja nopeisiin tilanteisiin, mutta eivät suinkaan kaikkiin.
Molemmat toistavat ruudun keskialan kohtuullisen terävänä, mutta Olympuksen kuva pehmenee selvästi laitoja kohti mentäessä. Ilmiön huomaa myös ruskeiden kirjojen osasuurennoksesta.
Panasonic tarjoaa kaiken kaikkiaan enemmän ominaisuuksia, kuten kohteeseen lukittuva tarkennus, valotuksen automaattinen haarukointi, hdmi-liitäntä sekä teräväpiirtoinen videokuvaus.
Olympuksen vahvimmaksi valtiksi nousevat pudotuskorkeus ja upotussyvyys. Molemmat ovat ominaisuuksia, joita saattaa yhtäkkiä tarvita.
Nopeutensa ja hallittavuutensa puolesta Olympus ja Panasonic eivät ole mitään exrteme-kameroita. Molemmat soveltuvat sen sijaan tavalliselle kotikuvaajalle vietäviksi tilanteisiin, joita tavallinen pokkari ei siedä - ja sellaisia on paljon.
Harri Slip (tiivistelmä TM 9/09:n artikkelista, s. 40-42)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Osta juttu
Tilaa sms:llä
Lähetä kaverille
Tulosta
Tilaa APE:lla






























