Blu-ray soittimet 190 - 230 euroa
28.4.2010
Olohuoneen yleiskone

Matti Vuorimaa, kuva
Teräväpiirtoinen taulutelevisio menee ikään kuin hukkaan, jos sillä katsoo pelkästään tv-ohjelmia. Parin sadan euron blu-ray-soittimesta ruudulle saa ratkaisevasti terävämpää kuvaa niin levyiltä kuin kameroiden valokuva- ja videotiedostoista. Lähes kaikilla soittimilla pääsee myös nettiin.
- LG BD560
- Philips BDP7500BL
- Panasonic DMP-BD65
- Sony BDP-S370
Blu-ray-soittimien hinta on vuodessa pudonnut noin kolmanneksen. Samalla ominaisuuksia on tullut lisää ja kuvanlaatu on parantunut.
Koska blu-ray-elokuvat näyttivät erinomaiselta jo aiemmissa malleissa, kuvan kohentuminen koskee tällä kertaa lähinnä dvd-toistoa. Hyvä niin, sillä suurin osa elokuvista ostetaan ja vuokrataan edelleen dvd-levyinä.
Noin 200 euroa ei ole blu-ray-soittimesta mikään paha hinta - etenkin jos arvostaa monipuolisia internet-ominaisuuksia sekä mahdollisuutta katsoa omia kotivideoita dvd-levyltä, muistikortilta tai usb-tikulta.
Kortilta tai tikulta voi videoiden lisäksi toistaa myös tietokoneella pakattua musiikkia sekä valokuvia - ja soittaapa Sony jopa monikanavaisia super audio cd -äänilevyä.
Aikamoisen olohuoneen yleiskoneen parillasadalla näyttää siis saavan!
Internet mukaan kuvioihin
Blu-ray-soittimien internet-ominaisuudet lähtivät liikkeelle elokuvien lisämateriaalista. Sitä voi ladata verkosta ja tallentaa esimerkiksi usb-tikulle niin sanotun bd live -ominaisuuden avulla. Vertailun kaikki neljä soitinta sisältävät tämän toiminnon.
Blu-ray-soittimen takana oleva ethernet-liitin ja sen välittämä verkkoyhteys on lisäksi valjastettu yhteen aikamme tärkeimmistä tehtävistä: käyttöjärjestelmä eli firmware on tämänkin testin laitteissa mahdollista päivittää verkon kautta.
Seuraavassa vaiheessa blu-ray-soittimiin ja televisioihin tuotiin pääsy suositulle YouTube-videosivustolle. Vähitellen valikoimiin on lisätty muitakin sisältöjä, mutta varsinaista nettiselainta testin soittimissa ei ole. Siksi verkkosivujen sisältö viritetään sellaiseen muotoon, että sitä on helppo ladata ja hallita television tai blu-ray-soittimen kaukosäätimellä.
Laitevalmistaja ja sivuston ylläpitäjä sopivat keskenään palvelun käynnistämisestä, minkä jälkeen se tulee ladattavaksi kyseisen valmistajan internet-sisältöjä hallitseviin laitteisiin. Kotimaisista palveluista toistaiseksi merkittävin on Yle Areena -sivuston näkyminen Sony Bravia Internet Video -ominaisuutta tukevissa televisioissa, kotiteatteripaketeissa ja blu-ray-soittimissa.
Palvelu käynnistyi 28. huhtikuuta, ja halvin Areena-sivuja näyttävä laite on tämän vertailun blu-ray-soitin Sony BDP-S370.
Myös LG ja Panasonic tukevat valmistajiensa nettipalveluita. Niihin ei kuitenkaan ole tätä kirjoitettaessa tiedossa yhtä vahvaa suomalaista sisältöä. Neuvottelujen kerrotaan toki olevan käynnissä.
Vertailun Philips näyttä verkosta vain blu-ray-elokuvien lisämateriaalin.
Videoita, valokuvia ja musiikkia
Teräväpiirtoisen avchd-kameran omistajalle blu-ray-soittimet tarjoavat mahdollisuuden katsoa kotivideoitaan dvd- ja blu-ray-levyltä, usb-tikulta tai Panasonicin tapauksessa vaikka suoraan kameran sd-muistikortilta.
Soittimissa on kuitenkin tässä kohtaan ratkaisevia eroja, jotka käydään läpi vertailumme laitekohtaisissa arvioissa.
Varmin tapa saada avchd-kameran otokset näkymään blu-ray-soittimella on polttaa ne dvd-levylle joko tietokoneella tai kameravalmistajan omalla tallentimella. Tallentimista ja niiden toiminnasta on TM:n numerossa 10/2010 aivan oma juttunsa.
Kolmas tapa katsoa avchd-kameralla kuvattuja otoksia on kopioida kuva- ja äänivirran sisältävät mts-tiedostot tietokoneesta muistitikulle. Kun tikun työntää LG:n tai Sonyn etulevyssä olevaan usb-liittimeen, mts-tiedostot saa kätevästi tv-ruudulle.
Kokeilemiamme valokuvakameroiden avi- ja mov-tiedostoja soittimet eivät näyttäneet. LG, Philips ja Sony toistivat kuitenkin kahden kameran mpeg-4-videot. Samsung HMX-H203 -videokameran mpeg-4-tiedostot näkyivät sen sijaan vain LG:llä.
Valokuvat toistuivat muissa paitsi LG:ssä, joka kompastui jo aivan tavallisella pokkarilla tallennettujen jpeg-tiedostojen kokoon.
Musiikkia vertailun soittimet toistavat usb-liitännän kautta ainakin mp3-muodossa. LG, Philips ja Sony kelpuuttavat lisäksi kopiosuojaamattomat aac- ja wma-tiedostot.
Äänipuolen mukavin uutinen koskee Sonyn päätöstä palauttaa super audio cd -levyjen monikanavatoisto kaikkiin tämän kevään blu-ray-soittimiin. Ääni tulee ulos hdmi-liitännästä, ja formaatiksi on valittavissa pcm tai sacd-levyjen alkuperäinen dsd - sen mukaan kumpaa oman kotiteatterin vahvistin tukee.
Elokuvat etusijalla
Uusista mahdollisuuksista huolimatta blu-ray-soittimien päätehtävä lienee silti elokuvien näyttäminen blu-ray- ja dvd-levyiltä. Tässä ne onnistuvat jälleen kerran paremmin kuin viime vuoden mallit.
Blu-ray-elokuvat näyttävät kaikilla neljällä laitteella erinomaisilta, mutta dvd-elokuvien muunnos teräväpiirtotarkkuudelle ei aina onnistu yhtä hyvin. Niin sanottuja skaalausvirheitä saattaa näkyä etenkin nopeissa liikkeissä sekä joihinkin rajapintoihin ilmestyvissä sahalaitakuvioissa.
Kaikki soittimet toistavat blu-ray-levyjen uusimmatkin 7.1-äänet hdmi-liitännän kautta. Lisäksi useimmat käynnistyvät ja lataavat levyjä nopeammin kuin viime vuoden mallit.
Harri Slip (tiivistelmä TM:n 10/10 artikkelista, s. 42-46)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Osta juttu
Tilaa sms:llä
Lähetä kaverille
Tulosta
Tilaa APE:lla