Blu-ray-soittimet 260–350 euroa
21.1.2009
PARASTA PÖYTÄÄN

Hannu Häyhä, kuva
- LG BD300
- Panasonic DMP-BD35
- Samsung BD-P1500
- Sony BDP-S350
Nykyaikaisen taulutelevision kuvanlaatu ei pääse oikeuksiinsa tv-ohjelmia katsottaessa. Kaapeli- ja satelliittikanavien teräväpiirtolähetykset antavat jo toivoa paremmasta, mutta huippuluokan kuvanlaatua illan elokuvaan saa vain blu-ray-levyiltä.
Dvd-levystä blu-ray poikkeaa ennen muuta siinä, että kuva on tallennettu 1 920 x 1 080 pisteen teräväpiirtotarkkuudella. Tarkkuus on täsmälleen sama, johon nykyiset full hd -televisiot ja -projektorit yltävät.
Uuteen tekniikkaan perustuvat blu-ray-levyt vaativat tietenkin oman soittimensa. Tätä ei tarvitse säikähtää, sillä sama laite toistaa myös cd- ja dvd-levyt sekä mahdollisesti joukon muita ääni- ja kuvaformaatteja. Eikä tässä kaikki, sillä vanhemmista dvd-soittimista puuttuu usein digitaalinen hdmi-liitäntä, jolla kuvan saa mahdollisimman korkealaatuisena nykyaikaiseen taulutelevisioon tai projektoriin.
Vajaat kaksi vuotta sitten blu-ray-soittimesta joutui pulittamaan noin tuhat euroa, mutta nyt hinnat ovat laskeneet kolmensadan tuntumaan. Soittimia on samalla tuotteistettu pitemmälle, eli ne toimivat vakaammin ja niitä on helpompi käyttää kuin edeltäviä malleja. Tavallisten blu-ray-soittimien rinnalla on lähes alusta saakka elänyt myös Sony PlayStation 3. Se on pelikonsoli, mediakeskus ja internet-pääte, mutta samalla myös täysiverinen blu-ray- ja dvd-soitin.
Blu-ray-elokuvat näyttävät vertailun kaikilla soittimilla kerrassaan erinomaisilta. Mitään merkittäviä puutteita ei havaittu, katsottiinpa kuvaa sitten taulutelevisiosta tai projektorista. Kun elokuvat katsoo dvd-levyltä, soittimien kuvanlaadussa alkaa jo nähdä eroja.
Kun valitsee blu-ray-soitinta, dvd-toiston laatua ei pidä vähätellä. Onhan dvd-elokuvia liki joka kodissa vielä huomattavasti enemmän kuin blu-ray-levyjä.
Cd-levyjen kuuntelu onnistuu vertailun kaikilla laitteilla, mutta mitään ihanteellisia cd-soitimia ne eivät ole. Kaikkien neljän valmistajan vaatimaton panostus musiikintoistoon näkyy esimerkiksi siinä, ettei kaukosäätimen numeronäppäimillä voi valita cd-levyn kappaletta.
Ensimmäiset blu-ray-soittimet olivat todella hitaita, mutta nykyiset ovat enää hitaita. Ero ennen melko nopeana pidettyyn PlayStation 3:een on kutistunut osin olemattomiin, ja jotkut asiat toimivat vertailun blu-ray-soittimissa jopa vikkelämmin.
Yksi vertailuun pääsyn ehdoista oli, että soitin täyttää blu-ray-standardin uuden 2.0-profiilin vaatimukset. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että laitteen voi kytkeä internetiin, ja sillä pääsee hyödyntämään joillekin blu-ray-levyille tallennettuja lisäominaisuuksia.
Netistä ladatut lisukkeet tallennetaan vertailun kolmessa soittimessa usb-muistitikulle ja Panasonicissa sd- tai sdhc-kortille. Kalliimmat soittimet sisältävä tallennusta varten yleensä oman, vähintään 2.0-profiilin vaatiman gigatavun muistin.
LG ja Sony näyttävät usb-tikulta myös jpeg-valokuvia. LG toistaa lisäksi mp3- ja wma-musiikkia sekä internet-levitystä varten pakattuja divx-videoita, ja sen usb-liittimeen voi kytkeä jopa ulkoisen kiintolevyn.
Panasonic taas näyttää sd-muistikortilta jpeg-valokuvia, mutta divx-videot ja mp3-musiikki toistuvat vain itse poltetuilta cd- ja dvd-levyiltä. Teräväpiirtokameralla kuvatut avchd-videot toistuvat vertailun kaikissa soittimissa dvd-r-levyltä ja Panasonicissa myös sd- ja sdhc-muistikortilta.
Harri Slip (tiivistelmä TM:n 2/09 artikkelista, s. 42-48)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Osta juttu
Tilaa sms:llä
Lähetä kaverille
Tulosta
Tilaa APE:lla