Kolme järjestelmäkameraa
28.7.2010
Välineitä parempiin kuviin
Matti Vuorimaa, laitekuvat
- Canon EOS 550D
- Panasonic Lumix DMC-G2
- Sony NEX-5
Valokuvaaminen on digitaalitekniikan ansiosta noussut uuteen kukoistukseen. Nyt se kiinnostaa kaiken ikäisiä teineistä vaareihin saakka. Harrastuksen edetessä otosten tekninen laatu ja ilmaisuvoima alkavat kiinnittää kuvaajan huomiota - ja samalla kasvaa myös järjestelmäkameroiden suosio.
Facebook
Del.icio.us
Vertailun Canon, Panasonic ja Sony ovat täysverisiä järjestelmäkameroita ja lisäksi suunnilleen saman hintaisia. Kaikki kolme ovat silti luonteeltaan hyvin erilaisia - sanoisimme jopa eri rotua.
Kolmikon merkittävin ero on etsimessä. Canon luottaa perinteiseen peilietsimeen, jonka okulaariin kohde heijastuu peilien ja prismojen kautta. Panasonic sisältää puolestaan videoetsimen, mihin näkymä siirtyy suoraan kennolta.
Molemmat etsimet näyttävät kohteen sellaisena kuin objektiivi sen piirtää. Siksi runkoon voi kiinnittää yhtä hyvin superlaajakulman kuin pisimmänkin tele-objektiivin.
Sonyn mukana ei tule minkäänlaista etsintä, joten kohde näkyy peruspokkareiden tapaan vain näytöllä. Lisävarusteena saa sentään optisen etsimen, joka kiinnitetään kameran päälle.
Sonyn etsimen näkymä on sama kuin E 2,8/16 mm -objektiivissa (kinovastaavuus 24 mm), ja siinä on helokehät myös suppeammille kuvakulmille. Läpikatsottava ”putki” ei kuitenkaan korvaa oikeaa peili- tai videoetsintä, koska se aiheuttaa kohdistusvirhettä (parallaksi), eikä se toimi pitkäpolttovälisten objektiivien kanssa.
Muiden nykyaikaisten peilietsinkameroiden tapaan Canon tarjoaa myös suorakatselun kameran takanäytöltä. Vaikka peili nousee suorakatselun ajaksi pois kennon edestä, niin sanotussa nopeassa tarkennustilassa se kuitenkin käväisee alhaalla, ja samalla näyttökuva pimenee hetkeksi. Videota kuvattaessa kohdetta tarkkaillaan näytöltä, koska peili on silloin ylhäällä.
Panasonicissa peiliä ei ole, ja kohde siirtyy sähköisestä etsimestä näyttöön joko nappia painamalla tai täysin automaattisesti sen mukaan onko etsimen takana silmä vai ei. Etsin toimii myös videokuvauksen aikana, mikä on hyvä asia etenkin kirkkaassa valossa sekä liikkuvaa kohdetta seurattaessa.
Peilietsin siirtää objektiivin piirtämän näkymän okulaarille ilman elektroniikan apua. Se mahdollistaa myös erittäin nopean vaihetarkennuksen, jollaista peilittömissä järjestelmäkameroissa ei ole.
Kun kohdetta tarkkaillaan näytöltä esimerkiksi videokuvauksen aikana, peili nousee ylös, ja kuva tulee näyttöön suoraan kennolta. Objektiivi tarkennetaan nyt mittaamalla kohteen kontrastia tai käyttämällä peiliä hetken aikaa alhaalla.
Tarkkana tarkennuksessa
Etsimiä vertailtaessa pitää ottaa huomioon muutakin kuin se, mitä silmä niiden kautta näkee. Etsimen tyyppi näet määrää tavan, jolla kameran tarkennusautomatiikka toimii.
Näyttöön ja elektroniseen etsimeen perustuvat järjestelmäkamerat tarkentavat kuvan kontrastimittauksen avulla, kun taas peilikameroissa sovelletaan niin sanottua vaihetarkennusta. Vaikka kontrastimittaus kehittyy koko ajan, vaihetarkennus kulkee nopeudessa ja täsmällisyydessä toistaiseksi askeleen edellä - ainakin silloin kun vertaillaan saman hintaluokan runkoja.
Optisella etsimellä kuvattaessa Canon onkin tässä vertailussa omaa luokkaansa. Koska valonmittauskin toimii erittäin luotettavasti, monimutkaiseksi mielletyllä järkkärillä saa onnistuneita otoksia jopa helpommin ja varmemmin kuin pokkarilla tai zoom-kameralla.
Sonyn ja etenkin Panasonicin tarkennusautomatiikka toimii useimpiin pokkareihin verrattuna vauhdikkaasti ja täsmällisesti, mutta ne eivät silti yllä Canonin ja muiden vastaavien peilietsinkameroiden tasolle. Videoita kuvattaessa tilanne muuttuu kuitenkin aivan toiseksi, minkä näkee selvästi oheisista esimerkkiotoksista.
Sony ja esimerkkivideon Panasonic tarkentavat objektiivin nopeasti ja äänettömästi vaikka kesken kuvauksen - eli tässä kohtaa ne toimivat videokameroiden tapaan. Panasonicissa avuksi tulee myös kosketusnäyttö, jolta tarkennuspisteen voi valita painamalla haluamaansa kohtaa kuvassa.
Canon hakee tarkennuskohtaa pitkään ja äänekkäästi. Siksi objektiivi on käytännössä pakko tarkentaa jo ennen kuin kuvauksen käynnistää – ja otoksen aikana tarkennukset pitää hoitaa käsin. Kuten esimerkeistä näkee, tarkentaminen onnistuu järjestelmäkameroissa kohtuullisen helposti myös objektiivin rengasta kääntämällä.
Vaikka käsin tarkentaminen saattaa tuntua hankalalta ainakin pokkareihin ja kotivideokameroihin tottuneesta, siinä on silti puolensa: kun valotuksen ja tarkennuksen säätää käsin, pääsee vaikuttamaan terävyysalueeseen ja tuomaan sen avulla videoihin elokuvamaisia tunnelmia. Samalla omaksuu myös määrätietoisemman kuvaustyylin, jollaista kotivideokameralla ei yleensä malta opetella.
Jos taas etsii matka- tai perhekameraa, jolla saa mahdollisimman helposti ja varmasti sekä valokuvia että videoita, peilitön kamera on ilman muuta parempi vaihtoehto kuin perinteinen järkkäri.
Perus-zoomilla alkuun
Kaikkien kolmen kameran aloituspaketti sisältää kolminkertaisen zoomin, jonka kuvakulma vastaisi kinofilmikamerassa noin 28 - 85 millimetrin polttoväliä. Koska kameroiden kennot ovat eri kokoisia, objektiivien todellinen polttoväli vaihtelee Canonin ja Sonyn 18 - 55 millimetristä ja Panasonicin 14 - 42 millimetriin.
Toisin sanoen aps-c-kokoisen kennon sisältävissä kameroissa objektiivin polttoväli pitää kertoa luvulla 1,6 (Canon) tai 1,5 (Sony), jotta saadaan tietää millainen polttoväli tuottaa kinokamerassa saman kuvakulman. Panasonic DMC-G2 sisältää pienemmän 4/3 tuuman kennon, joten polttovälikerroin on 2,0.
Kolminkertaisen perus-zoomin laajakulma on yhtä lavea kuin kinokameran 28 millimetrin optiikassa. Alkuperäisen otoksen voi ladata tarkasteltavaksi tästä.
Kolminkertaisen perus-zoomin telepää tuottaa saman kuvakulman kuin kinokameran 85 millimetrin optiikka. Alkuperäisen otoksen voi ladata tarkasteltavaksi tästä.
Kaikki kolme esimerkkikuvaa on otettu Canon EOS 550D:llä ja EF-S 18-135 mm 1:3.5-5.6 IS -objektiivilla. Yhdistelmä maksaa 200 - 250 euroa enemmän kuin peruspaketti, mutta se tuo telepäähän mukavasti lisää ulottuvuutta. Kuvanlaatu on pääosin perus-zoomin luokkaa, mutta laajakulmalla piirto ei ole aivan yhtä terävää. Alkuperäisen otoksen voi ladata tarkasteltavaksi tästä.
Vaikka EOS 550D on Canonin uusin runko, siihen sopivat EF-S ja EF -objektiivit aina vuodesta 1987 saakka. Näin laajasta valikoimasta löytää kaikki tarvitsemansa lasit, ja moni omistaa niitä varmaan jo entuudestaan. Myös riippumattomat valmistajat, kuten Sigma, Tamron ja Tokina tuottavat runsaasti objektiiveja Canon-kiinnityksellä.
Panasonic G2 on niin sanottu micro four thirds -järjestelmän kamera, johon sekä Olympus että Panasonic ovat parissa vuodessa esitelleet varsin kattavan määrän objektiiveja. Olympus Pen -kameroissa kuvaa vakautetaan kennoa liikuttamalla, joten linssiä liikuttava vakain on mukana vain Panasonicin optiikoissa - eikä niissäkään aivan kaikissa.
Sony NEX-5 ja hieman halvempi NEX-3 ovat aivan uusia runkoja. Niitä varten Sony suunnitteli uuden E-tyypin objektiivikiinnityksen, jolle on toistaiseksi saatavana vain perus-zoom E18-55 mm F3,5-5,6, kinokameran 24-millistä vastaava valovoimainen laajakulma E16 mm F2,8 sekä 11-kertainen zoom E18 - 200 mm F3,5-6,3. Sen kuvakulma on sama kinofilmikameran 27 - 300 mm:n objektiivissa.
Etenkin peilittömiin järjestelmärunkoihin on helppo valmistaa sovitteita, jotka mahdollistavat monenlaisten objektiivien kiinnityksen. Tarkennus ja usein myös valonmittaus pitää silloin hoitaa käsin.
Laadusta ei tingitä
Kuvanlaadun suhteen kaikki kolme kameraa tyydyttänevät vaativaakin kuvaajaa. Kookkaan kennon edut tulevat esiin etenkin suurilla herkkyyksillä, ja tässä kohtaa Canon ja Sony edustavat kumpikin aps-c-kameroiden huippua.
Koska Panasonic sisältää hieman pienemmän micro four thirds -kennon, kohina näkyy selvemmin etenkin herkkyydestä ISO 3200 alkaen. Panasonic G2:sta puuttuu lisäksi asetus ISO 12800, jolla Canon ja Sony tuottavat vielä siedettävää jälkeä.
Esinetaulu, josta alla olevat otokset on rajattu, näyttää kokonaisuudessaan tältä.
| ISO 100 | |
| CANON | |
 |  |
| PANASONIC | |
 |  |
Canon ja Panasonic antavat asettaa perusherkkyydeksi arvon ISO 100, mutta Sonyn pienin herkkyys on ISO 200. Kirkkaalla säällä ja isoon aukkoon tai pitkään valotusaikaan pyrittäessä ISO 200 on usein turhan suuri arvo.
| ISO 200 | |
| CANON | |
 |  |
| PANASONIC | |
 |  |
| SONY | |
 |  |
Kennojen tarkkuuksia vertailtaessa Canonin 18 megapikseliä kuulostaa paljon paremmalta kuin 14,2 tai 12,1 megapikseliä. Aloituspaketin 18-55 mm zoom ei kuitenkaan pysty hyödyntämään kaikkia 18 miljoonaa kuvapistettä, joten käytännön kuvaustilanteissa 14,2 megapikselin Sony ja 12,1 megapikselin Panasonic ei jää yhtään huonommaksi ainakaan perusoptiikoilla kuvattaessa.
| ISO 400 | |
| CANON | |
 |  |
| PANASONIC | |
 |  |
| SONY | |
 |  |
Herkkyydellä ISO 400 kaikki kolme kameraa tuottavat vielä hyvää jälkeä. Panasonic alkaa jo nostaa kuvakohinaa hieman esiin, mutta sen huomaa lähinnä osasuurennoksista.
| ISO 800 | |
| CANON | |
 |  |
| PANASONIC | |
 |  |
| SONY | |
 |  |
Kun herkkyys nostetaan arvoon ISO 800, aps-c-kokoa pienikokoisemmalla micro four thirds -kennolla varustettu Panasonic saa jo tehdä hieman töitä pitääkseen kuvakohinan kurissa ja yksityskohdat tarkkoina.
| ISO 1600 | |
| CANON | |
 |  |
| PANASONIC | |
 |  |
| SONY | |
 |  |
Herkkyydellä ISO 1600 erot korostuvat, mutta kaikilla kolmella saa edelleen varsin hyviä kuvia.
| ISO 3200 | |
| CANON | |
 |  |
| PANASONIC | |
 |  |
| SONY | |
 |  |
Kun herkkyys nostetaan arvoon ISO 3200, Canon ja Sony osoittavat kuuluvansa aps-c-kokoisella kennolla varustettujen järjestelmäkameroiden parhaimmistoon – ainakin kohinattomuuden ja yksitysikohtien säilyttämisen puolesta.
| ISO 6400 | |
| CANON | |
 |  |
| PANASONIC | |
 |  |
| SONY | |
 |  |
Herkkyysarvo ISO 6400 alkaa jo olla Panasonicille liikaa. Sony sen sijaan yllättää positiivisesti säilyttämällä kuvan yksityiskohtia myös kontrastiltaan loivilla alueilla.
| ISO 12800 | |
| CANON | |
 |  |
| SONY | |
 |  |
Canon ja Sony antavat nostaa herkkyyden jopa arvoon 12800. Jälki on edelleen kohtuullisen käyttökelpoista, joskin parhaiden ammattikameroiden laatuun on vielä matkaa.
| CANON | |
| ISO 200 | ISO 400 |
 |  |
| ISO 800 | ISO 1600 |
 |  |
| ISO 3200 | ISO 6400 |
 |  |
| ISO 12800 | |
 |
Canon onnistuu herkkyyttä nostettaessa tasapainoilemaan esimerkillisesti kohinanvaimennuksen ja yksityiskohtien säilyttämisen välillä.
| PANASONIC | |
| ISO 200 | ISO 400 |
 |  |
| ISO 800 | ISO 1600 |
 |  |
| ISO 3200 | ISO 6400 |
 |  |
Panasonic pitää kohinan kohtuullisen hyvin kurissa, mutta suurilla herkkyyksillä kuvan yksityiskohdat alkavat hämärtyä.
| SONY | |
| ISO 200 | ISO 400 |
 |  |
| ISO 800 | ISO 1600 |
 |  |
| ISO 3200 | ISO 6400 |
 |  |
| ISO 12800 | |
 |
Siinä missä Canon ja Panasonic kisaavat keskenään järjestelmäkameroiden perinteisillä vahvuuksilla, Sony NEX-5 houkuttelee pokkarikuvaajaa siirtymään monipuolisempaan ja palkitsevampaan kuvauskalustoon. Kuvanlaadultaan se on silti täysverinen järkkäri – myös suurilla herkkyyksillä.
Kameroiden ja perus-zoomien kuvanlaatua voi vertailla myös seuraavien kolmen esimerkin avulla. Otokset on kuvattu samasta paikasta objektiivien laajakulma-asennossa ja suurimmalla aukolla, joka on f/3,5.
Canon EOS 550D:n 18 megapikselin tarkkuus ei vielä pääse oikeuksiinsa 18-55 millimetrin perus-zoomilla. Objektiivi on kuitenkin luokassaan asiallinen, ja terävyys säilyy laajakulmapäässä kohtuullisen hyvänä myös täydellä aukolla. Väripoikkeama tosin erottuu kontrastiltaan voimakkaissa kohdissa, ja terävyys heikkenee 35 millin polttovälistä ylöspäin. Tele-päässä 18-135 millin zoom piirtää hieman parempaa jälkeä. Alkuperäisen otoksen voi ladata tarkasteltavaksi tästä.
Panasonic esitteli uuden 14-42 millimetrin objektiivin yhdessä G2-rungon kanssa. Optiikka on edeltäjäänsä kevyempi ja edullisempi ja samalla rakenteeltaan muovisempi ja vähemmän tukevan tuntuinen. Kuvanlaatu ei sekään yllä aivan edeltävän 14-45-millisen tasolle ainakaan suurimmilla aukkoarvoilla. Aukkoa himmennettäessä terävyys paranee kuitenkin selvästi. Vääristymät ja väripoikkeama on Panasonicin tapaan korjattu ohjelmallisesti. Alkuperäisen otoksen voi ladata tarkasteltavaksi tästä.
Sony NEX-5:n perus-zoom on hienosti viimeistelty ja jämäkän oloinen. Kuvan keskellä jälki on hyvää, mutta reunoilla terävyys heikkenee enemmän kuin Canonissa. Vääristymät ovat nekin näkyvämpiä. Polttovälin kasvaessa erot tasoittuvat, ja telepäässä Sonyn kuva on terävämpi. Väripoikkeama erottuu jonkin verran kontrastiltaan voimakkaissa kohdissa. Alkuperäisen otoksen voi ladata tarkasteltavaksi tästä.
Videokuvassa eroja
Videoiden kuvaaminen järjestelmäkameralla on noussut suureen suosioon lähinnä siksi, että iso kennon ja vaihdettavat objektiivit antavat loistavat mahdollisuudet hallita terävyysaluetta elokuvamaiseen tapaan. Koti- ja matkavideoita kuvattaessa tarkentamisen hankaluus saattaa kuitenkin olla aloittelijalle liikaa - minkä voi todeta muun muassa kahdesta aiemmasta esimerkkivideoistamme.
Kotivideokameroihin verrattaessa järjestelmäkameralla on myös omat kuvanlaadulliset rajoituksensa. Niistä olennaisin on liikkeen toisto, jonka puutteet tulevat esiin silloin kun otoksia katsoo teräväpiirtotelevisiosta joko kameran oman hdmi-liitännän kautta tai huolellisesti valmistetulta avchd-levyltä.
Kun teräväpiirtovideoita katsoo tietokoneella, suorittimen teho loppuu kotikoneista usein kesken. Silloin kaikki videot näyttävät enemmän tai vähemmän nykiviltä, ja samalla kameroiden erot tasoittuvat. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos oheiset videoleikkeet lataa omalle tietokoneelleen.
Canon ja Sony tallentavat videoita täydellä teräväpiirtotarkkuudella, joka on 1920 x 1080. Canonissa suurin full hd -tallennusnopeus on 25p (25 lomittelematonta ruutua sekunnissa). Sony pakkaa videot samaan avchd-muotoon kuin videokameratkin. Tallennusnopeus on silloin liikkeentoiston kannalta edullisempi 50i (50 lomiteltua ruutua sekunnissa).
Panasonic tallentaa videot tarkkuudella 1280 x 720 ja nopeudella 25p (25 lomittelematonta ruutua sekunnissa). Kuvan tarkkuus riittää useimmille tietokoneeseen, mutta ison teräväpiirtotelevision ruudulla jälki näyttää selvästi pehmeämmältä kuin vertailun kahdessa muussa kamerassa.
Canon 550D tallentaa H.264-pakattuja mov-tiedostoja. Niin sanottu gop-ryhmä on riittävän lyhyt (12 ruutua), mutta makrolohkojako turhan karkea (1:1). Siksi liiketoisto ei ole paras mahdollinen - suuresta bittinopeudesta huolimatta - ja ruututason bittejä ikään kuin haaskataan ilman vastaavaa liikkuvan kuvan laadun parannusta. Alkuperäisen videotiedoston voi ladata tarkasteltavaksi tästä. Tiedoston koko on 91 megatavua.
Panasonicin bittinopeus on keskimäärin vain 12 Mb/s ja gop-rakenne 13 ruutua. Koska makrolohkojako on 1:16, näillä eväillä päästään kuitenkin kohtuulliseen liiketoistoon. Alkuperäisen videotiedoston voi ladata tarkasteltavaksi tästä. Tiedoston koko on 22 megatavua.
Sony käyttää reiluhkoa kuvabittivirtaa, 1:16 makrolohkojakoa sekä lomiteltua tallennusta (50 ruutua/s). Näillä eväillä liikkeentoisto on vertailun paras. Sony kompastuu kuitenkin toiseen isolla kennolla varustettujen järjestelmäkameroiden ongelmaan: valokuvia varten mitoitettu alipäästösuodin ja kennon luentatapa saavat videokuvan yksityiskohdat usein elämään ikävästi. Niinpä esimerkiksi Moiré-ilmiö näkyy oheisen videoleikkeen oikeasta reunasta sekä junan kyljestä. Alkuperäisen videotiedoston voi ladata tarkasteltavaksi tästä. Tiedoston koko on 50 megatavua.
Kaikki kolme esimerkkivideota on kuvattu 1/50 sekunnin suljinajalla. Mikäli oma tietokone ei toista Panasonicin ja Sonyn mts-tiedostoja, pätevän katseluohjelman voi ladata ilmaiseksi tästä. Teräväpiirtoiset mov- ja mts-videotiedostot saa näkyviin myös monilla blu-ray-soittimilla esimerkiksi usb-muistitikulta.
Videoiden tekniseen laatuun vaikuttavat kuvakoodauksen avainparametrit on koottu vertailua varten oheiseen käyrästöön. Mitä lähempänä ympyrän reunaa viiva kulkee, sen parempi on kuvanlaatu kunkin parametrin osalta.
Käyrästön voi ladata tarkasteltavaksi
Harri Slip ja Leo Backman (tiivistelmä TM:n 14/2010 artikkelista, s. 30-37)
 Osta juttu |
 Tilaa sms:llä |  Tilaa APE:lla |
 Lähetä kaverille |
 Tulosta |