Uusimmat älypuhelimet 400-900 euroa
3.11.2010
LOISTOLUOKKA

Matti Vuorimaa, kuva
Ks. myös Tutkittua tietoa antenneista >>
- Apple iPhone 4
- Nokia N8
- Samsung Galaxy S i9000
- Sony Ericsson Vivaz Pro
Kalliimman luokan älykännyköissä on jo hyvät kamerat, gps-navigoinnit sekä musiikki- ja videosoittimet. Varsinainen kilpailu käydään puhelimien käyttöjärjestelmissä sekä ladattavissa sisällöissä ja palveluissa.
Matkaviestinalan vetonauloiksi ovat nousseet uudet älypuhelimet, joissa on iso kosketusnäyttö. Laitteita kysellään siihen tahtiin, että halutuimpia malleja on pitkin syksyä joutunut odottamaan jopa viikkoja.
Eniten liikettä ostajien kinttuihin ovat lisänneet kesällä myyntiin tulleet uudet puhelinmallit, kuten Apple iPhone 4 sekä Samsung Galaxy S. Myös HTC:llä ja Sony Ericssonilla on ollut sanansa sanottavana kaupan piristymisessä.
Ehkä kaikkein kovimmat odotukset ovat kohdistuneet Nokia N8:aan. Sen menestymistä kalliimmissa puhelimissa pidetään suunnannäyttäjänä jopa koko Nokian tulevaisuudelle.
Apple iPhone on ollut jo pitkään kiistaton suunnannäyttäjä kosketusnäytöllisissä puhelimissa. Näyttää siltä, että se on sitä edelleenkin. Apple on uudessa iPhone 4 -mallissaan onnistunut siinä, missä muilla on vielä tekemistä. Puhelimessa kaikki vain toimii niin vaivattomasti ja varmasti. Kun iPhonen ottaa käteensä, sitä pystyy käyttämään kuka tahansa. Kaikki perustuu aikaisemmista malleista tuttuihin sormien liikkeisiin, napautuksiin ja nipistyksiin.
Mustien, lasipintaisten kansien ja metallisten reunusten lisäksi iPhone 4:ssä suurin muutos edeltävään iPhone 3GS -malliin on uusittu retina-näyttö, joka tarjoaa tähän mennessä suurimman tarkkuuden, mitä alalta löytyy. Kolmen ja puolen tuuman näytölle on saatu mahtumaan nelinkertainen määrä pikseleitä aikaisempaan verrattuna. Kaikki tekstit, puhelimella otetut valokuvat ja videopätkät näkyvät ruudulla todella terävinä.
iPhone 4:ssä on viiden megapikselin kamera sekä led-salama. Videokameralla voi kuvata hd-tasoista teräväpiirtokuvaa ja editoida otoksia suoraan puhelimessa. iPhone 4 tarjoaa ensimmäistä kertaa langattoman wlan-verkon kautta mahdollisuuden myös videopuheluihin toisen samanlaisen puhelimen kanssa. Nopea verkkoyhteys mahdollistaa tavallista paremman kuvan- ja äänenlaadun.
Suomessa iPhone-puhelimia on tähän mennessä myynyt pelkästään Telia Sonera omalla liittymällään. Syyskuun lopusta lähtien iPhone 4:ää on onneksi saanut myös Elisalta operaattorivapaana versiona.
iPhone 4:ssä ei närästä oikeastaan enää muu kuin sen pakottaminen tiiviisti Applen liekaan ja iTunes-ohjelmiston käyttämiseen tiedonsiirrossa. Ehkä juuri siksi kaikki siinä toimiikin niin hienosti.
Jos Apple iPhone 4 häikäisee olemuksellaan, sitä tekee myös uusi Nokia N8. Puhelimen ulkoasu on virtaviivainen ja jämäkän tuntuinen. Puhelimen reunoihin on haettu pyöreitä muotoja, mikä saa sen tuntumaan kädessä hyvältä. Alumiinia oleva puhelin ei nitise eikä natise. Umpikuorisen laitteen akku vaihdetaan Nokian huollossa.
Nokia N8:ssa on iso ja kirkas 3,5 tuuman kapasitiivisesti toimiva amoled-kosketusnäyttö. Laitteen käyttöjärjestelmänä on Symbianin viimeisin versio Symbian 3. Puhelimessa on kolme aloitusnäyttöä, joita kukin voi muokata vastaamaan omia mieltymyksiään. Herkästi toimivan kosketusnäytön ominaisuuksiin kuuluu muun muassa monikosketus ja elekomennot, kuten näytön lähennys ja loitonnus peukaloa ja etusormea liikuttamalla.
Erityisesti Nokia N8 loistaa kamerana. Puhelimessa on ksenonsalamalla varustettu 12 megapikselin kamera. Nokia N8 tarjoaa mahdollisuuden kuvata myös teräväpiirtotasoisia videoita. Nokialla kuvattuihin videoihin pystyy lisäämään taustamusiikkia, erilaisia efektejä sekä tekstiä, minkä jälkeen otos on valmis vaikka Facebookiin lähetettäväksi.
Nokia voidaan yhdistää hdmi-kaapelilla televisioon ja nauttia näin hd-videokuvasta sekä Dolby Digital Plus surround -äänestä. Laite mahdollistaa myös televisio-ohjelmien seuraamisen tilauspohjaisista Web TV -palveluista.
Aikaisempien Nokian mallien tapaan myös Nokia N8 -älypuhelimen ominaisuuksiin kuuluu Ovi Kartat -sovellus sekä sen maksuttomat kävely- ja autonavigointipalvelut. Laite opastaa haluttuun paikkaan tai palvelukohteeseen yli 70 maassa.
Samsung Galaxy S -puhelimessa huomio kiinnittyy siinäkin isoon ja kirkkaaseen näyttöön. Super amoled -tekniikkaan perustuva kosketusnäyttö on kuin tehty nettiselaamiseen, sosiaaliseen mediaan sekä videoiden ja kuvien katselemiseen. Avoin Google Android 2.1 -alusta ja runsas ohjelmistotarjonta varmistavat sen, ettei muistakaan sovelluksista tule ihan heti pulaa.
Isosta ja leveästä näytöstä huolimatta Samsung Galaxy S ei tunnu kädessä vielä liian suurelta. Litteä puhelin mahtuu hyvin vaikka farkkujen taskuun. Esikuvia laitteen muotoilussa on ilmiselvästi haettu Applen edeltävästä iPhone-mallista.
Samsung Galaxy S on iPhonen tapaan hyvin pelkistetty. Kannessa ainoa fyysisesti toteutettu näppäin on näytön alapuolella oleva kotinäppäin. Erityisen onnistuneen yhdessä Android 2.1 -alustan kanssa Samsungista tekee uusi TouchWiz 3.0 -käyttöliittymä, jonka avulla puhelimeen voi luoda haluamiaan oikoteitä, ruutunäkymiä tai valikkoja. Galaxy S:ssä on tähän tarkoitukseen varattuja, sormella selattavia työpöytiä kaikkiaan seitsemän kappaletta.
Galaxy S -puhelimen ominaisuuksiin kuuluu muun muassa 5 megapikselin tarkkuuteen yltävä kamera, nopea yhden gigahertsin suoritin, gps, Google Maps -kartat, musiikki- ja videosoitin sekä oikotiet sosiaalisiin medioihin, kuten YouTubeen ja Facebookiin. Galaxy S:llä on mahdollista kuvata ja toistaa videoita lähes hd-tarkkuudella.
Sony Ericsson Vivaz pro -älypuhelimessa yhdistyvät kirjoittamista ja viihdeominaisuuksien käyttöä helpottava qwerty-näppäimistö ja kosketusnäyttö. Näppäimistön avulla esimerkiksi sähköpostien ja tekstiviestien naputtelua voi tehdä enemmän perinteiseen malliin. Puhelin sopiikin sellaiselle henkilölle, joka kaipaa kosketusnäytön tueksi kunnon näppäimistöä.
Käyttöjärjestelmänä Sony Ericsson Vivaz -puhelimessa on nykymittapuun mukaan auttamattomasti vanhahtavalta ja kankealta tuntuva Symbian S60. Lisäohjelmien lataukset edellyttävät nekin puhelimen liittämistä tietokoneeseen.
Sony Ericssonin vahvuudet piilevät enemmänkin kamera- ja kuvapuolella. Puhelimen kameraosa yltää reilun viiden megapikselin tarkkuuteen. Puhelimella voi kuvata myös teräväpiirtotasoista videokuvaa ja lähettää sitä eteenpäin esimerkiksi YouTubeen muiden nähtäväksi.
Sisältö
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |
- 1.
-
Tässä haiskahtaa jokin. Missä HTC?
3.11.2010 klo 16.06, HTC-erkki (vierailija)
- 2.
-
Jännä juttu kun iPhone4sen kuuluvuus on 9. Vaikka tosin myönnetään että luurissa on antennidesignvirhe? Jos kerran iPhoneen saa ja suositellaan laittamaan ylimääräinen suoja antennille, mitä jos muihinkin luureihin saa asentaa ympärille antenniparannushärpäkkeitä, eikö olisi reilua vertailua? Sitten käyttömukavuus on Ericsson S60 sama kuin symbian^3sessa. Ehkä se nyt kuitenkin tosiassa on käytettävämpi kuin S60.
3.11.2010 klo 17.03, N8 value for your money (vierailija)
- 3.
-
TM nostaa vähän iPhonen arvosanaa jos se meinaa jäädä liian matalaksi.
3.11.2010 klo 19.10, Celebra
- 4.
-
Koska iPhone maksaa TM:n toimittajien lounaat. iPhone ja VAG! Onneksi netistä löytää puolueettomia vertailuja, jotka on sitä paitsi paremmin tehty. Ja keskustelualueilta kanssa. Niin!
3.11.2010 klo 19.50, Dinkins (vierailija)
- 5.
-
taas rapisi uskottavuus teknariin… Alkaa nämä arvostelut olemaan toinen toistaan luokattomampia…
@1
HTC nyt on niin laaduton vehje, että sitä ei kannata testata. Johan tuolla oli Samppa androidi. Android koneet lähenevät koko ajan toisiaan, kun Android 3.0 tulee niin HTC = Samsung = Moto… Mitään muuta eroa ei enää ole kuin luurin laatu ja fyysinen ulkonäkö. Rauta ja softa samoja, Google kerää rahat ja nauraa koko matkan pankkiin!3.11.2010 klo 20.13, ex-tilaaja (vierailija)
- 6.
-
Apple on tosiaan käänteissään nopea. Testatkaa vehkeitä myös tositilanteissa. Esimerkkinä vaikka, luuri taskusta ja näyttö auki. Nokia kertoo interaktiivisilla widgeteillä kaiken! Applen iPony ja Android koneet eivät kerro kuin kellonajan… Soooo yesterday, Nokia tässä(kin) siis edelläkävijä! Ottakaa nyt ne silmät käteen ja päät pois peestä.
3.11.2010 klo 20.15, asiantuntija ;) (vierailija)
- 7.
-
nokia herännyt myöhemmin äly puhelimien joukkoon pitäis turvat tukossa muut on kaukaa edessä keskittyisi vaan niihin halpojen puhelimien tekoon.
3.11.2010 klo 20.26, iphone ja samsung (vierailija)
- 8.
-
Eikö tämä pikemminkin ollut uskottava vertailu, kun kerrankin suomalainen Nokia ei voittanut, vaan jätettiin tylysti vasta kolmanneksi. Ei siis vedetty kotiinpäin, vaan paremmat Apple ja Samsung voittivat ansaitusti, kuten kuuluukin.
Uskottavuus olisi mennyt, jos olisivat saaneet Nokian voittajaksi. Eihän Nokia osaa tehdä kuin niitä halpa- ja keskiluokan kännyköitä.
3.11.2010 klo 21.39, Kännikkä (vierailija)
- 9.
-
Miksi TM ei mitannut puhelinten toiminta-aikoja? Löysin lehdestä vain valmistajan ilmoittamat toiminta-ajat, joskin Mittaukset-osiosta…
3.11.2010 klo 22.12, Smile Shutter (vierailija)
- 10.
-
Hyvin argumentoituja väitteitä täällä :D Mutta HTC:tä olisin itsekin kaivannut testiin.
3.11.2010 klo 22.56, Atte-kun
- 11.
-
iPhone sai 10 pistettä käytettävyydestä, mutta silti sai miinusta suljetusta toimintaympäristöstä. Hieman ristiriitaista..?
Nokian älypuhelimissa on ominaisuutena navigointi, mutta sitä ei ole otettu mitenkään pisteissä huomioon.4.11.2010 klo 07.49, Vierailija (vierailija)
- 12.
-
Miten iPhonea voi kutsua älypuhelimeksi, kun siitä on rajattu Adobe pois? Se kun on kuitenkin standardi netin puolella. Mahtavaa maksaa liki tuhat euroa puhelimesta, jolla ei pysty kunnolla surffaamaan.
4.11.2010 klo 09.41, HC-käyttäjä (vierailija)
- 13.
-
Mitä teet Nokialla kun huomaat muutoksen widgetissä? Jep, menet itse sovellukseen. Miten tämä toimii iPhonella? Jep, eli sovelluksen kuvakkeen päälle tulee tieto kuinka monta lukematonta viesti sinulle tullut tms. joka liittyy sovellukseen. Avaat sovelluksen iPhonellakin vain tarvittaessa. Huomisen sään katson pari kertaa päivässä kännystäni ja joskus Foreca jopa ennustaa oikein. Ihan turhia widgetit ovat.
4.11.2010 klo 10.14, Witketti (vierailija)
- 14.
-
12. Adobe ei ole osa webbistandardeja.
4.11.2010 klo 10.15, Adobella ei osata koodata (vierailija)
- 15.
-
<11>
iPhone sai 10 pistettä käytettävyydestä, mutta silti sai miinusta suljetusta toimintaympäristöstä. Hieman ristiriitaista..?
<11>Mikä tuossa on ristiriitaista? Eihän noilla asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
4.11.2010 klo 10.36, PPi
- 16.
-
<14>
Adobe on asennettu yli 98 %:iin Internet-yhteydessä olevista tietokoneista. Joten luonnollisesti websivujen tekijät käyttävät sitä, iPhonen omistajien harmiksi.4.11.2010 klo 11.07, HC-käyttäjä (vierailija)
- 17.
-
@13 ei tarvitse mennä minnekään kun huomaa widgetissä muutoksen. Siinähän se pointti onkin. Omenallani joudun avaamaan applikaation. Noksulaisessa näkee josko se oli taas vain pomo, joka sitä spostia pisti, eli ei tarvitse lukea. Samoin kun on tullut viesti tai puhelu. Näkee saman tien kuka siellä tavoittelee ja tekee siinä sitten päätöksen avatako vai pistääkö saman tien taskuun. Toivoisin tätä myös muille… Hienoja laitteita kaikki enivei.
4.11.2010 klo 11.38, amppari (vierailija)
- 18.
-
@6
Android tukee Widgettejä siinä missä symbian^3 tai Maemo/Meego@13 itse lukasen twitterpäivitykset, kalenterin sekä säädän mahdolliset wifi/3g/sync/gps/bt asiat napin painaluksella..
Toisinkuin ”valikko, valikko,valikko” iPhonella.
4.11.2010 klo 12.51, HTC&Android <3 (vierailija)
- 19.
-
Voi kauheeta, miksi iPhone onkin noin hyvä puhelin!. huh, huh
Voi kauheeta, miksi N8 ei voittanutkaan testiä! Kauheeta
Voi kauheeta, kun muilla kuin N8 pääsee internettiin nopeammin ja käyttöliittymätkin ovat parempia! Ei voi olla totta, vaikka N8:ssa on parempi kamera. Huh, huh. Haloo
Voi kauheeta, kyllä muut ovat nyt sponsoroineet TM:ää, kun N8 ei olekaan voittaja! Kauheeta, en lue enää kuin Nokian esitteitä, niiden mukaan N8 on paras.
4.11.2010 klo 13.05, Kauheeta (vierailija)
- 20.
-
Miten lehdessä iPhonen hinnaksi on laitettu n.900€ jos elisalta saa kytkyttömänä puhelinta hintaan 589 euroa 16 gigatavun muistilla tai 689 euroa 32 gigatavun muistilla..?
4.11.2010 klo 15.01, Turo Toiminen (vierailija)
- 21.
-
”Kun iPhonen ottaa käteensä, sitä pystyy käyttämään kuka tahansa. Kaikki perustuu aikaisemmista malleista tuttuihin sormien liikkeisiin, napautuksiin ja nipistyksiin.”
Mistä tämä tiedetään, onko testattu ihmisillä jotka eivät ole käyttäneet koskaan älypuhelimia?
”Kaikki perustuu aikaisemmista malleista” viittaa vahvasti liialliseen tottumiseen iPhoneen, jolloin kaikki muunlaiset tuntuvat toimivan hankalasti.
4.11.2010 klo 15.03, Kistukatama (vierailija)
- 22.
-
Voihan Erkki! Kaikki pystyy käyttämään I Pas..honea?
Itellä ollu 4 kuukautta
I Phone ja vieläki tökkii käyttää ei todellakaan ole mikään älypuhelin taidan seuraavaksi kokeilla Androita tai siirryn takaisin Nokiaan4.11.2010 klo 15.19, Kyllästynyt I Phone (vierailija)
- 23.
-
iPhonen omistajille/myyjille tärkeä testi, vaikka testiä voi hieman kritisoida. Jo pelkästään hintahaitari on turhan suuri. Voittaajaa muutaman kymmenyksen huonompia tuotteita on tarjolla useita kymmeniä prosentteja edullisemmin. Onkohan esim. autoista vertailtu samalla kertaa Fabiaa, Focusta, C3:sta, Golfia ja näiden lisäksi A3:sta ja B-mersua?
Sisältökaupan merkitystä on mielestäni liioiteltu. En esim. ole kiinnostunut lukemaan lehteä iPhonella/padillä. Tämähän mahdollisuus tuli uutena Tekniikan Maailmaan. Sovelluksissa on harva mikä oikeasti kiinnostaa ja vielä harvempi, josta on valmis maksamaan. Navigointi on erinomainen ja ilmainen. Muita hyviä Nokian puolella ovat mm. SportsTracker ja Opera. Musiikkikauppa on ok, sekin oikeastaan CwM vuoksi eli vuoden maksu puhelimen hinnassa.
Älypuhelimien osalta olisi toivonut vertailua akun kestosta. Esim. N97 minin akun kesto on kehno, mikäli puhelimen ominaisuuksia oikeasti hyödynnetään.
Kamerat oli vertailtu hyvin, nuoliesimerkistä näki selvästi Sonyn ongelmat videokuvan laadussa.
4.11.2010 klo 15.42, kurreorava
- 24.
-
Vähän kanssa ihmetyttää toi hintahaitari, kallein 900 ja halvin noin puolet siitä, ei ihan reilu peli. Viime aikoina TM:n testit ovat olleët muutenkin aika puolueellisia sävyltään, kaikki mikä tulee omenapajasta on niin perin hurmoshenkistä. Taitaa olla aika peruuttaa kohta 30 vuotta jatkunut tilaus.
4.11.2010 klo 16.24, kaikki päättyy aikanaan (vierailija)
- 25.
-
Vaikka SGS menestyikin hyvin ja sellainen löytyy taskusta niin ei näitä testejä mistään TM:stä kannata lukea. Oliko jossain mainintaa SGS hidastelusta? Entä GPS ongelmista? Jos HTC olisi ollut mukana niin N8 olisi jäänyt neljänneksi.
4.11.2010 klo 17.03, SGS (vierailija)
- 26.
-
Outoja on testit, kun HTC on poissa ja miksi Sony Ericssonilta ei ole X10 testissä mukana?
4.11.2010 klo 18.05, Mietityttää (vierailija)
- 27.
-
Olipas taas testi! Puhelin jossa ei ole oikeaa moniajoa eikä flash-tukea voitti! Eivätkö testaajat oikeasti käytä puhelinta ? Nokiassa olisi ollut hyödyllisiä ominaisuuksia kuten usb-on-the-go, fm-lähetin/vastaanotin jne jne ja ennenkaikkea pitkät toiminta-ajat!
4.11.2010 klo 19.50, Tukkimies
- 28.
-
@27: Vaatimukset moniajosta tai flash-tuesta eivät ole relevantteja, vaan se kuinka laite toimii siinä tarkoituksessa, johon käyttäjä sitä haluaa käyttää.
Oletuksena kukaan ei halua puhelimeensa moniajoa tai flashia, vaan esimerkiksi mahdollisuuden tarkistaa jotain netistä kesken tekstiviestin kirjoituksen, tai mahdollisuuden katsoa YouTubea. iPhonen, tai minkään muun puhelimen toteutuksilla ei ole sinänsä väliä, sillä asiat voi saada toimimaan monella eri tavalla.
Nokian ongelma on ollut jo pitkään se, että he yrittävät myydä ominaisuuksia vailla minkäänlaista realistista kytkentää siihen, mihin niitä tarvitaan (esim. NFC).
Tiedoksi muuten, että iPhonessa on paljon sellaista tekniikkaa ja ominaisuuksia, joista monet eivät tiedä eikä tarvitsekaan tietää - liittyen esimerkiksi kosketusten tunnistamiseen ja siihen liittyvään vertailuun ja tilastolliseen analysointiin. Käyttäjällehän tämä välittyy vain ”parempana tuntumana”.
5.11.2010 klo 00.11, Smile Shutter (vierailija)
- 29.
-
Jopas parrat pärisee, kun oma suosikki ei voittanut. Pitänee huomauttaa, että testaajat kokeilivat kaikkia puhelimia ja perustivat näkemyksensä siihen. Täällä sitten kirjoitellaan enemmän mielipidepohjalta.
5.11.2010 klo 00.13, Pentti Anis (vierailija)
- 30.
-
@27
Vai ei halua moniajoa? Mistä näitä kivikautisia dos-aikakauden ihmisiä tulee?
Sinulla on puhelin navigaattorina ja puhelu tulee, navigointi katkeaa ilman moniajoa. Tosi näppärää.
Haluat viedä naisystäväsi syömään, muttet näekään menua netistä kun iPhone ei tue flashia. Markkinoiden kököin selain, youtube tai pankki aina tarvitset appsin. Nokiassa toimii kuin junan vessa.
5.11.2010 klo 07.07, Tukkimies ei kirjautuneena (vierailija)
- 31.
-
<28>
Siis moniajohan on ominaisuus, jonka älypuhelimen ostaja olettaa kuuluvan automaattisesti puhelimeen. Samoin kuin autoa ostaessa oletetaan, että sillä voi ajaa.5.11.2010 klo 08.10, iLuuri (vierailija)
- 32.
-
SonyEricssonilta oli otettu sitten melkein vuoden vanha malli testiin. Ja eikä edes sen aikainen lippulaivamalli, niin kuin muilta testissä olleilta merkeiltä. Vivaz ja Vivaz prohan tuli hieman Sation jälkeen myyntiin halvempina versioina Satiosta. Jossa kamera oli jo 12,1 mp. ja xsenon salamalla. Symbianin käyttishän tosin vanha ja sekava sitä ei voi kiistää. Mutta SE:ltä olisi ollut myös Androit versio vastaavaan luokkaan testattavaksi ja muutenki uudempi malli X10i. Mielestäni testissä olisi SonyEricssonilta olla jompi kumpi edellämainitsemani malli: Satio tai X10i Edellisen lehden takakannesta katsoin että testi tulossa ja olin varma että X10 on otettu testiin sen tuoreuden takia.
5.11.2010 klo 10.06, Pettynyt (vierailija)
- 33.
-
Koska itse käytän laitetta kuitenkin eniten puhelimena, ihmettelin tuon kuuluvuuden painoarvon säätämistä vain 10% arvoiseksi? Testin olisi voinut voittaa laitteella, jossa ei ole puhelinta ollenkaan, jos muut ominaisuudet olisivat kymppejä!
Joku ehkä arvostaa neljännesmiljoonaa sovellusta - minulle riittää perussetin lisäksi kolmisenkymmentä.
Ihmettelen myös, että arvosanaan ei näytä vaikuttavan se, että puhelinta joutuu pitämään tietyllä tavalla tai tökkimään puhelinta sormella kentän parantamiseksi. Jos täytyy hommata erilliskotelo, pitäisi sen ainakin huonontaa ”koko ja paino” arvosanaa.
Näitä arvosteluperusteita olisi pitänyt avata enemmän. Mistä käyttömukavuus- ja ominaisuusarvosana koostuu? Onko testissä ollut käyttäjinä henkilöitä, joille mahdolliset aikaisemmat puhelinmallit ovat tuttuja? Paljonko autonavigaattori nosti arvosanaa, jos ollenkaan? Nostiko Applen 250 000 sovellusta käyttömukavuus- vai ominaisuusarvosanaa?
Aluksi testi näytti hyvältä, että tässähän paneudutaan asiaan. Kuitenkin lopuksi jäi fiilis, että arvosanat tulivat hieman mutu-tuntumalla. Onkohan näitä keritty oikeasti käyttämään? Julkaiskaa 3kk päästä käyttötesti, kuten autoissakin :)
Myös jonkinlainen hinta-laatusuhde arviointi olisi voinut olla paikallaan, kun hintahajonta oli näin suuri.
Kaikesta huolimatta on hyvä, että TMllä on tuo laskuri, jossa voi painottaa itse tarpeelliseksi näkemiään ominaisuuksia. Tosin näyttäisi siltä, että pisteytyksiäkin pitäisi rukata, koska arvosanojen sisälläkin arvostuseroja tuntuu olevan.
5.11.2010 klo 11.19, magellan64
- 34.
-
@19, ei siinä mitään kauheeta ole. Testi vaan oli huono… Arvosteluperusteet aivan appleen kallellaan. Itse ottaisin sampan tai N8:n. N8 on ainakin monipuolisin, Symbiania ei ihan tyhmä osaa käyttääkään :)
5.11.2010 klo 11.42, droidi (vierailija)
- 35.
-
#32 hyvä kommentti!
Sony Ericsson saatiin jätettyä helposti viimeiseksi ottamalla auttamattomasti eriluokan puhelin kuin muut testissä olevat. X10 olisi varmasti haastanut jo varteenotettavasti. Nyt merkistä jää vanhanaikainen ja huonokuva lukijalle.5.11.2010 klo 11.43, Prässi-Aarne (vierailija)
- 36.
-
taitaa olla niin, että täällä testiä haukkuvat ovat:
- Nokian osakkeisiin rahansa hävittäneet
- tai menneet ostamaan hölmöissään ”älypuhelimen”, kun siinä on 12 pixelin kamera ymmärtämättä älypuhelimen käyttötarkoitusta.Kerrottakoon nyt kaikille, että TM:n testitulos ei poikkea maailmalla tehdyistä testeistä millään lailla. Kamera/video- ja liitäntäominaisuudet on noteerattu N8:n hyviksi puoliksi. Mutta käyttöominaisuuksiltaan se ei ole saanut missään kehuja.
TM:n testiä on odotettu, koska TM on arvostettu tekniikkalehti Suomessa.
5.11.2010 klo 11.59, että näin (vierailija)
- 37.
-
iPhonen käytäjänä voin kertoa että lujaa on menty taaksepäin kun joka 6 tunti joutuu lataaamaan jos vähänkin aikoo puhelinta käyttää ja vaikka ei käyttäisikään niin 1 vrk on maksimi
Nimim. Takaisin Nokiaan5.11.2010 klo 12.01, Nokia on pop (vierailija)
- 38.
-
itse olen todella tyytyäinen iphone4:seen. ainoa miinus on iTunes. Syy siihen miksi vaihdoin pois nokian ”äly” puhelimista on yksinkertaisesti se, että en ole vielä yhtää puhelinta tavannut joka ei jossain vaiheessa pamahda totalisesti nii jumii että, ei auta kun repiä akkua irti!
5.11.2010 klo 12.08, nAku (vierailija)
- 39.
-
En ole lukaissut vertailua mutta isoksi iPhonen hyväksi katson ainakin sen, että näytössä on pikseleitä 960x640 kun taas Nokian rupunäytössä vastaava lukema 640x320. Ihan eri maailmasta tuo nokialainen! Ei uskoisi että tämä N8 pitäisi olla joku high-end -tuote… Eikä ole iPhonea minulla käytössä!
5.11.2010 klo 12.10, vertti (vierailija)
- 40.
-
Itsellä on iPhone, mutta ei se mitään elämää suurempaa ole työkäytössä.
-puhelimeen ei saa siirrettyä normaalitempuilla Excel-, Word-, pdf-, txt-tiedostoja PC:ltä
-sähköposti ei osaa tiivistää Outlookin kansiolistaa, kaikki sadat kansiot ovat jatkuvasti näkyvissä
-muistion fontti on vaikealukuinen, ei voi muuttaa
-iTunes-ohjelma ala-arvoinen
-kalenteri muistutusaikaa ei voi vapaasti säätää (esim. 3h)
-kalenteriin ei saa viikkonäkymää
-en saa toimimaan kalenteri synkkausta, sähköposti kyllä toimii
-tekstiviestin lähetysnappi liian lähellä kirjoitusnäppäimistöä, viesti lähtee helposti ennen aikojaan
-akun kesto todella surkea5.11.2010 klo 12.28, iluuri (vierailija)
- 41.
-
Parempi kuin lukee nämä testit puolihuonosti ja muodostaa itse käsityksen asiasta kopeloimalla kalustoa. Ps Japanista kauppasivat munulle iPhone yhteensopivia hansikkaita sekä villalankaa joissa eri johtavuuksia
5.11.2010 klo 12.43, Azlak (vierailija)
- 42.
-
Käännyn vielä haudassani - TM:ssä Sony, Volkswagen tai Nokia ei voittanut
5.11.2010 klo 12.45, Ingen jör (vierailija)
- 43.
-
Galaxy S:ssä harmittaa vielä ainakin hetken tuo navigoinnin puute ja karttojen jatkuva latailu. Miksei Google Maps osaa tallentaa karttoja muistikortille? Luulisin ettei tuon toteuttaminen ole mahdotonta ja antaisi näennäistä suorituskyvyn lisäystä. Akun kestoakin saisivat parantaa, koska kaikilta käyttäjiltä ei vain voi edellyttää tietotaitoa blokata valikoista 2g verkko pois käytöstä, että säästyy aamulla tyhjältä akulta heikkoverkkoisilla alueilla, vaikka nukkumaan mennessä akkua on ollut yli 70% jäljellä(kaikki tämä vielä ilman synkkayksiä). Flashin saaminen päälle halutessa, on vain positiivinen asia. Kannettavassakin on flashblokki päällä jo ihan akkukestoa kasvattamassa, eikä puhelinta käyttäessäkään ensimmäisenä kaipaa virtasyöppöjä mainoksia selausta hidastamaan.
5.11.2010 klo 12.50, Jokaisesta puhelimesta löytyy puutteita (vierailija)
- 44.
-
@ 27 & 28
Älypuhelimiksi alunperin kutsuttiin laitteita missä oli moniajo, ne missä ei ollut olivat peruspuhelimia…
5.11.2010 klo 13.01, Symbian ja Android testattu - seuraavaksi iOS4 (vierailija)
- 45.
-
TM:n tapaan Apple-tuote saa parhaat pisteet. Myös käyttävyydestä, vaikka esim. tuo iTunes-sodonnaisuus ja tiedostojen lähetys bluetoothilla on estetty. Mielestäni todella suuria puutteita ja silti täysi kymppi! Uskomatonta kumartelua JÄLLEEN teknarilta. Onneksi lopetin tilaamisen. Ja ostin Iphonen jota tekoa nyt kadun.
5.11.2010 klo 13.05, Nokia takaisin (vierailija)
- 46.
-
Miten on mahdollista, että useasti voittanut Htc ei ole mukana testissä? Käsittämätöntä. Haiskahtaa maksetulta hommalta.
5.11.2010 klo 13.12, MISSÄ HTC??? (vierailija)
- 47.
-
käykää muropaketista lukemassa luotettava arvio n8:sta.
ps. itse tilasin sen eilen muijalle.5.11.2010 klo 13.19, muropaketti.com (vierailija)
- 48.
-
Olipas loistavasti valitut puhelimet TM!!
Olisi testissä ollut edes seuraavat:
* Apple iPhone 4
* Nokia N8
* Samsung Galaxy S i9000
* Sony Ericsson X10i
* HTC Desire
Niin oltaisiin oltu edes hieman lähempänä tasaveroisia laitteita… Nyt lähinnä testattin eroa kiihtyvyydessä Lamborghini Murciélagon ja Toyota Corollan välillä… Onko järkee vai ei…5.11.2010 klo 13.20, Puhelinkauppias (vierailija)
- 49.
-
Syrjiikö TM tietoisesti N8:aa?
Kun katsoo pisteytystaulukkoa tarkemmin, niin pistää vääjäämättä silmään näyttö- ja kamerarivit. Yleensähän rivit taulukossa on prosenttien mukaan pienin ylhäällä ja suurin alhaalla. Nyt kuitenkin näyttö (20%) on kameran (15%) yläpuolella, eli nuo on väärässä järjestyksessä. Tästä tietenkin tulee mieleen, että testin tulosten laskennan yhteydessä painotuksia päätettiin viimehetkellä muuttaa, mutta ei kiireessä muistettu muutta rivien järjesteystä taulukkoon.
Onneksi webbipalvelussa jokainen saa painottaa itse, eli kun nuo ”korjaa” alkuperäiseen muotoon eli näytölle 15% ja kameralla 20%, niin yllättäen N8 päätyykiin 8,8 pisteeseen samoin kuin iPhone. Mikä on tietenkin erinomainen suoritus, kun huomioidaan huomattavasti halvempi hinta. Samsung tulee kolmanneksi 8,7 pisteellä.
Eli kysynkin, että onko toimitus todellakin muuttanut painotuksia testin tulosten laskennan jälkeen ja näin suosinut iPhonea? Vai löytyiskö toimitukselta jokin muu selitys taulukon ”virheeseen”:)
5.11.2010 klo 13.25, Voiko TM:ään enää luottaa? (vierailija)
- 50.
-
Toivottavasti seuraavassa vertailussa on HTC Desire HD ja HTC Desire Z. Muuten alkaa mennä uskottavuus näistä.
5.11.2010 klo 13.26, Usko M. Aton (vierailija)
- 51.
-
katsoin juuri videota kaverista joka oli pudottanut vahingossa iphone 4 ja takalasi oli samantien murtunut??? jos puhelin ei kestä edes yhtä pudotusta ni on aika surkeaa!! toinen on juuri se suljettu ilmapiiri! iTunesin kautta pitää kaikki tehdä! todella naurettavaa älypuhelimelta! melkein sama kun ajattelisi että tietokoneessa pitäisi kaikki kuvat, musat, videot, tiedostot siirtää/katsoa iTunesissa?? ostaisitteko sen koneen? okei! tälläiset testit on oikeasti tosi vaikeita toteuttaa koska kaikki käyttikset on ihan erinlaisia..joillekkin sopii tosi hyvin toi iphone ja ne on hirveen tyytyväisiä siihen..jotkut taas haluavat itse päättää kaikesta mitä heidän puhelimellaan voi ja haluaa tehdä! heille sopii silloin joku android/maemo/meego avoimen lähdekoodin puhelin! perus tallaajille sitten symbiankin kelpaa :D mutta ideana koitan sanoa että pitäisi enemmänkin testata Androidi puhelimet vastakkain, ios puhelimet vastakkain, symbian puhelimet vastakkain ja meego puhelimet vastakkain jne…Kaikki on hyviä puhelimia kun osuu oikean käyttäjän kätöseen :D
5.11.2010 klo 13.27, HTC Desire HD tilauksessa! (vierailija)
- 52.
-
Pitää vielä muistaa, että loppupisteet on annettu painotetusti. Jos lasketaan perinteiseen tyyliin, kuten normaalisti teknisissä vertailuissa, niin iPhone 4 ja N8 saavat 62/70 pistettä, Galaksi S 60/70 ja SonyErickson 57/70. Tuohon kun otetaan vielä hinta/laatu-vertailu pistehinnalla, niin iPhone (900€) maksaa pisteeltä 14,5€, Galaksi S (600€) 10€, N8 (500€) 8€ ja SonyErickson (400€) 7€. Ei tarvitse kummoisia matematiikantaitoja ynnätä tuosta järkevin ja huonoin valinta.
5.11.2010 klo 13.28, HC-käyttäjä (vierailija)
- 53.
-
Kommenttien perusteella vähintäänkin omituinen vertailu. Miten perusteltu pisteytys/painotukset? Pitänee itse lukea artikkeli.
Toimituksen soisin selaavan nämä kommentit läpi ja antamaan vastineensa vaikka seuraavassa lehdessä.
5.11.2010 klo 13.37, vierailija vaan vaikka tilaaja (vierailija)
- 54.
-
Kohtuutonta verrata 500 € puhelinta ja 900 € puhelinta keskenään ilman minkäälaista hintakerrointa.
Tuskin TM vertaa 100 000 € autoa ja 60 000 € autoa samoilla kriteereillä?5.11.2010 klo 13.51, Tzigu (vierailija)
- 55.
-
TM-testi linjassa kaikkien muiden vastaavien maailman tekniikkalehtien/tekniikkasaittien testitulosten kanssa. Missä muussa lehdessä olisi muka ollut erilainen päätelmä N8:sta? Herätys!
Naurettavaa valitusta.
Nämä nokiaurputtajat ovat samanlaisia kuin kepulaiset ”mediassa on aina vika”.
Katsokaa ympärillenne, haluaako nuoriso N8:ia? Vastaus on ei. Miksiköhän ei?
5.11.2010 klo 14.03, että näin (vierailija)
- 56.
-
Noi piste-erot on todellakin pieniä, ja jotkut pisteet kuten käyttömukavuus täysin subjektiivisia. Enemmän faktapohjaisissa ei löydy mäppäystä hienoista graafeista pisteisiin enkä löydä artikkelista testeissä mukana olevien henkilöiden lukumäärää ja sitä minkä laitteen ne itse omistaa.
TM voisi perustaa saitin, jossa jokainen (ainakin tilaaja) voisi antaa omat subjektiiviset pojot ao arvostelukohteista ja laitteista… tai joku voisi väsätä sellaisen
5.11.2010 klo 14.06, spitti
- 57.
-
Hah, olipas säälittävä veto verrata uusinta Mokiaa vuoden vanhaan Ericssoniin…
5.11.2010 klo 14.53, kehittyy ne Nokialaisetkin, joskin viiveellä (vierailija)
- 58.
-
@56
Tekeillä on!5.11.2010 klo 15.13, tilastoa peliin (vierailija)
- 59.
-
”Kun iPhonen ottaa käteensä, sitä pystyy käyttämään kuka tahansa. Kaikki perustuu aikaisemmista malleista tuttuihin sormien liikkeisiin, napautuksiin ja nipistyksiin.”
Hmm.. Mikähän puhelin toimittajalla mahtaisi olla itsellään? Omasta mielestäni iPhone on sekava ja rajoittunut käyttää.
”Suomessa iPhone-puhelimia on tähän mennessä myynyt pelkästään Telia Sonera omalla liittymällään. Syyskuun lopusta lähtien iPhone 4:ää on onneksi saanut myös Elisalta operaattorivapaana versiona.”
Ai miten niin onneksi? Taas yksi toimittajan oma mielipide. Kummaltakohan operaattorilta toimittaja on puhelimensa tilannut? ;)
Takaisin koulun penkille opiskelemaan, miten niitä omia mielipiteitänsä saikaan tuoda esille tällaisissa testeissä ja vertailuissa.
Jos en olisi jo aikaisemmin päättänyt TM:n tilaustani, olisi se saattanut päättyä tämän tasoisen vertailun jälkeen. :/
Se oli hauska kohta missä sanottiin että kun iPhonea hiplaa sormella oikeasta kohdasta, saattaa sen kuuluvuus parantua.. :D
5.11.2010 klo 16.23, _järkeä_vertailuihin (vierailija)
- 60.
-
Testi oli surkean amatöörimäisesti tehty. Olen käyttänyt Samsung Galaxy S 2kk ja N8 nyt kuukauden ja N8 lyö Samsungin mennen tullen lähes kaikessa. Kännyköitä olen käyttänyt niin kauan kun niitä on ollut. Käyttöergonomiassa on varmasti yhtenä tekijänä kädessä pidettävyys, joka on Samsungissa ihan kamala, se ei pysy kädessä suuren kokonsa ja liukkautensa takia, putoilee usein. Sen ääni on aivan surkea. Kuvaus mahdollista vain valoisassa, kun ei ole valoa minkäänlaista. Ja itse kuvaustapahtuma kosketusnäytön painalluksin on surkeaa näpertelyä. Laite lukkiutuu monikäytössä usein. Käynnistyminen tuskallisen hidasta, koska se skannaa molemmat muistikortit. Akun kesto tosi lyhyt, eikä se menujen loogisuus ole hääppönen. Karttaohjelma ei sisällä navigointia, sitä varten on ostettava erillinen kartta ja navigointilisenssi.
Nuo samat tekijät ovat pluspuolella N8'ssa. Se on todellinen monikäyttöinen työpuhelin. Sen kamera salamavaloineen ja erillisine mekaanisine laukaisimineen tekee siitä ihan oikean digikameran. Samsung on leikkikalu soffalle -myönnän sen ohjelmavalikoiman olevan suurempi.
Testin tekijöillä on ollut selvä ennakkoasenne ja se on lehden sinänsä hyvä imago huomioiden todella vahinko.
5.11.2010 klo 17.20, Ingemar (vierailija)
- 61.
-
Erittäin hyvä ja ammattitaitoinen vertailu. Kokemusta löytyy itselläni joka puhelimesta ja samoilla linjoilla olen. Lisäksi Applen tuotteiden käyttäjät ovat tutkitusti tyytyväisimpiä.
5.11.2010 klo 17.22, Insinööri Salosta (vierailija)
- 62.
-
Missä on HTC?
Kirjoita Googleen best smartphone ja klikkaa eka linkkiä.5.11.2010 klo 17.31, Missä on HTC? (vierailija)
- 63.
-
Se mitä Ingemar juuri kirjoitti on ihan samaa, jonka olisin voinut kirjoittaa itse, paitsi että olen käyttänyt Samsungia keväästä lähtien. Puhelimena se on todella surkea sen huonon äänenlaadun ja kädessä pidettävyyden vuoksi, esim sellaisessa hartia-korva-otteessa sitä ei voi käyttää lainkaan, kun se on niin liukas. Siihen ei saa edes ranneremmiä! Siihen saa hyviä internet radio-ohjelmia, joita olisi mukava kuunnella, mutta yksi kaiutin ja niin alkeellinen ääni, että eipä voi kuunnella. Sen yhteystietojen ylläpito ja luokittelu on yhtä tuskaa. Usein se tekee haamukytkentöjä eli menee ihan muuhun ohjelmaan kuin mihin olen käskyn antanut. Ja se akun kesto on todella ongelma. Näyttö on laadultaan moitteeton ja ruutujen liikuttelu on sujuvaa -paitsi kun se lukkiutuu, jolloin ainoa pelastus on ottaa akku irti ja sitten todella hidas käynnistyminen, joka vie joskus jopa 5min.
Nokia N8 on, kuten Ingemar kirjoitti, hyvin toimiva työkalu, jossa nuo Samsungin haitat eivät ilmene. Äänen laatu on ihan fantastinen ja käyttöergonomia oleellisesti Samsungia parempi. Myönnän, että siinä joutuu menemään joissakin valinnoissa yhden pari porrasta alemmas, mutta jotkut asiat järjestyy myös Samsungia vaivattomammin.
Kun olen myös vanha kännyköiden käyttäjä, niin ei ole ennakkoasenteita, koska merkkejä on ollut monia. Jos löytyisi objektiivinen testaus foorumi, niin veikkaisin N8 olevan piikkipaikalla.
TM päätoimittaja saisi ottaa nyt viimeinkin vakavan otteen testien luotettavuuden ja asiallisuuden parantamiseen. Olen ollut TM tilaaja varmaan 30v ja olen sitä arvostanut viimevuosiin saakka, mutta nyt jostain syystä sen objektiivisuuus on kyseenalaistunut -rengastestit hyvänä esimerkkinä
5.11.2010 klo 17.40, Topias 58v (vierailija)
- 64.
-
N97 stä IPhone 4ään siirtyneeä ja vuosia Mac OS X käyttäjänä yllätyin iOS:n keveyttä - wow-efektiä riittää kun ikonit liukuu sinne tänne ja tulee nausea kun vierittää nettisivua yli rajan ja se käy kääntymässä tyhjän päällä. Asetuksia vaikea löytää - mistä säädetään soittoprofiili, miten saan oman musiikin soittoääneksi, miten saan herätyksen joka arkipäivälle (ohjelmointibugi) .. eli mitään niistä ei saa. Tulen vaihtamaan N9iin kun se tulee - selkeä käyttöliittymä, todellinen moniajo, työpöydän sää-, arvopaperi-, HS-widgetit päivittyvät kokoajan ja soittaa eri musiikilla / eri soittaja. Tässä on lapsi, joka sanoo, että ”Apple keisarilla ei ole vaatteita” vaikka muut kehuvat niitä kilvan.
5.11.2010 klo 17.52, Horus (vierailija)
- 65.
-
On Tekniikan maailma muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana, tullut populistiseksi ja sensaatiohakuiseksi, alkaa muistuttaa kirjoituksilla jo tuota 7 päivää lehteä. Ei hyvä.
5.11.2010 klo 17.52, populismi maa perii (vierailija)
- 66.
-
Kiitos TM- Totuudesta! Totuushan on, että ei ole parempaa älypuhelinta kuin iPhone tällä hetkellä. Samsung Galaxy-S on jotain sinne päin, mutta viellä kaukana käytettävyydestä iPhoneen. Nokia on sitten jotain aivan käsittämätöntä saissea.
5.11.2010 klo 17.53, Kiitos TM (vierailija)
- 67.
-
@61 Google Maps sisältää navigoinnin, ei tosin virallisesti toimi vielä täällä. Maps[brut] auttaa siihen.
5.11.2010 klo 17.56, Maps Brut (vierailija)
- 68.
-
iPhone 4:ssä on flash… eli salama kamerassa. Steve Jobs kusettaa kaikkia silmään. Muahahaha
5.11.2010 klo 18.24, Coolface (vierailija)
- 69.
-
N8 toimii älyttömän hyvin, latasin tän vertailun testimielessä tähän loistoluokan puhelimeen.
5.11.2010 klo 19.25, VPK testaa (vierailija)
- 70.
-
Noksua, iPhonea ja Samsungia käyttäneenä tuo vertailu oli mielestäni vallan totuudenmukainen. Teknisesti N8 on varmasti paras, jos siis vertaillaan missä on eniten uusia ominaisuuksia ja megapikseleitä. Oikeasti huippuluoka kamera, muun muassa. Mutta sen käyttöliittymä ja yleinen toimivuus vaan on valitettavasti huomattavasti muita jäljessä. Ja edelleen Nokian tyyliin softat kaatuilee ja sekoilee turhan paljon, ja hyvien ohjelmien saatavuus Ovi- palvelusta on suht surkealla tasolla.
Mistä muuten aiemmat kommentoijat ovat keksineet että iPhone 4:ssä on huono akun kesto eikä moniajoa?? Liekkö ollut vielä versio 3 mielessä…?
5.11.2010 klo 19.33, Tester76 (vierailija)
- 71.
-
@56
Lehden kestotilaajille ao. Systeemi on jo. Kun kirjautuu paasee tiivistelman yhteydesta, linkista omia painotuksia laittelee.5.11.2010 klo 19.54, Joppelo (vierailija)
- 72.
-
Eikö ai puhelimessa vieläkään toimi moniajo?
Wanha N95 käyttäjä ihmettelee…5.11.2010 klo 20.20, eikkapena (vierailija)
- 73.
-
Hämmästyttävän ala-arvoista kommentointia on muuten tällä(kin) palstalla; jos oma suosikki ei voita niin heti ollaan haukkumassa puolueelliseksi. Huoh. Kannattaa katsoa muutama muukin vertailu ja vetää ne mielessään yhteen.
Vaikka kaikki vertailtavat ovat älypuhelimia, on jokainen noista vertailluista paras jollekulle, riippuu ihan omasta tarpeestaan. Itse päädyin kaikkia noita testattuani (ja noin 10 Nokialaisen omistamisen jälkeen) iPhoneen koska minulle oli tärkeää hyvä käytettävyys ja toimivuus, erinomainen selain sekä todella laaja & laadukas ohjelmisto valikoima. Jos taas tärkeitä asioita ovat huippuluokan kamera, USB- liitäntä, muistikortin vaihdettavuus yms. jutut, on N8 ihan selvä valinta. Samsungissakin on puolensa ja sitäkin pitkään vakavissani harkitsin, mutta Android ohjelmistojen standardien puute oli iso miinus käytettävyyden suhteen.
Eli; lue useampi vertailu, mieti mikä juuri SINULLE on tärkeää, testaa pari mallia käytännössa, ja tee sitten päätös ihan itse eikä minkään yhden artikkelin perusteella. Kaikissa on puolensa.
5.11.2010 klo 20.35, Tester76 (vierailija)
- 74.
-
N8 ja ip4 käyttäneenä voin vaan ihmetellä tätä sympian-kökkö-bugi-bugi-viive-traktoria. Taitaa olla vain naula mokian kumiseen arkkuun. N8 = myyntifloppi.
T: Myyn heti 800,- ip4:n
5.11.2010 klo 21.31, no-kia (vierailija)
- 75.
-
jo painotus 10, loput 15 johtaa ip4 ja n8 tasatulokseen. Jos ja kun joudutaan mp3 yms. Tiedostojen siirtelyyn käyttämään jotain tiettyä ohjelmaa, voiko käytettävyys olla kymppi? Käytettävyydessä ja ominaisuuksien osalta olisi hyvä tietää miten puhelin toimii työkäytössä esim. Synkronointi, kalentri jne, millaisia sovelluksia kuuluu peruspakettiin ja mitkä pitää ostaa. Esim. N97 miniin täytyy erikseen ostaa pdf readeri ja office sovellukset kun taas toisessa puhemimessa E71 ne kuuluvat pakettiin. hdmi-liitin + sopivat ohjelmat mahdollistavat mm. kalvosulkeiset ilman koneen raahmista.
Ominaisuuksissa/käytettävyydessä voisi pohtia mm. Miten hyvin älypuhelin toimii tietsikan moodeemina.
Ehkäpä kuitenkin kaikkein tärkein testi jäi tekemättä (raportoimatta) : miten akku kestää?
Olen nokioiden käyttäjä (onhan käyttis haasteellinen), mutta olisi niitä ominaisuuksia voinut selvittää hieman syvällisemmin kuin kirjaamalla onko älypuhelimissa mm. Kello, herätys tai värinähälyytys.
Jokainen löytänee oikean puhelimen, kaiken kaikkiaan ok testi. Suurin moka lienee se, että kaikkia kisaan kuuluvia ehokkaita ei otettu mukaan ja SE:ltä on ollut nähtävästi vuoden vanha malli.
5.11.2010 klo 21.48, kurreorava
- 76.
-
Onse niin vaan Apple on PARAS !
5.11.2010 klo 22.03, IPHONE 3GS (vierailija)
- 77.
-
N8 on surkein puhelin mitä pitkään aikaan olen joutunut kokemaan? Ei ihme että Nokialla vapistaan. Ei ole lähelläkään Android & iPhonen käyttökokemusta, ei sinnepäinkään, onko N8:ssa oikeasti kapasitiivinen näyttö koska ei siltä vaikuta?
5.11.2010 klo 22.13, tökstöks (vierailija)
- 78.
-
YRITTÄKÄÄÄ JO VIHDOIN USKOA että iPhone 4 maksaa vain 589€, Elisalta. Pista.
5.11.2010 klo 22.16, Gangsta (vierailija)
- 79.
-
Mistä tuo iPhonen hinta on revitty? Eihän se nyt aikuisten oikeasta ole kuin 100€ kalliimpi kuin N8.
Älypuhelimista itsellä on kokemusta HTC:stä, Samsungista, Nokiasta ja Applesta. Kaikissa omat vahvuutensa. Tällä hetkellä perheessä on käytössä vaimolla N8 ja minulla iPhone4.
Tuo akunkesto saisi olla pidempikin, mutta toisaalta nykyään käytän puhelinta huomattavasti edellistä HTC:tä enemmän. Sama ”vika” vaimon N8:ssa. Kyllä ne saa melkein joka yö olla laturissa.
Minulta sujui molempien käyttö heti alusta asti ihan ok, mutta iPhone on mielestäni tässä suhteessa parempi. Ja tätä mieltä on muuten myös 6v tyttäreni :) sekä vaimo.
En minä kyllä iPhone tuohon N8:iin vaihtaisi, mutta ensi vuosi voi tuoda Nokialta varteenotettavan vaihtoehdon, sitten kun luurin vaihto on seuraavan kerran edessä. En ole merkkiuskovainen autojen ja puhelinten suhteen.. kaikkia kokeillaan :D
5.11.2010 klo 22.28, kokeilija1979 (vierailija)
- 80.
-
Antennimittaukset on kyllä väärin tehty!
Ensinnäkin Emscanin ympärillä pitäisi olla vähintään 30-50 cm. vapaata tilaa RF signaalia heijastavista esineistä. Kuvan testi setupissa on kuitenkin LCD-näyttö ihan vieressä joten ei noilla mittauksilla ole oikeasti paljoakaan painoarvoa.
Toiseksi, ei lähikenttää tutkimalla saa esiin totuutta antennin kaukokentästä, tuolla menetelmällä saa vaan karkean estimaatin muutaman dB:n tarkkuudella.
5.11.2010 klo 22.53, RF jannu (vierailija)
- 81.
-
Kyllä meni uskottavuus TM:ltä, Vivas pro!?! come on!!! Miten olis htc desire tai desire hd?
Voi voi voi voi voi, säälittävää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!5.11.2010 klo 22.58, Lassukka87 (vierailija)
- 82.
-
Ihme Nokia vastaisia kaikki testit mitä on tehty. Omien kokemusten perusteella N8 hakkaa mennentullen Aplen lelut. Aplen leimalla varustettu koivuklapikin saisi testeistä täydet pisteet jo pelkästään sen takia, että se on Aple…
5.11.2010 klo 23.25, Ihme juttu… (vierailija)
- 83.
-
ÄÄRIMMÄISEN rumia kaikki. Miksi puhelimen pitää olla ruma, näyttää vanhalta taskulaskimelta tai lapsen lelulta. Kännykän tulee olla kuin koru. Hieno muoto on parhaiten rakennettavissa simpukkatyyppiseen kännykkään, jotka ovat muutenkin käytännöllisimpiä.
Eikä älypuhelimia tarvita. Sen älyn pitää olla käyttäjän päässä.
6.11.2010 klo 08.03, Tahtoo simpukan, mies 42v. (vierailija)
- 84.
-
Itselleni (äly)puhelimen merkillä ei ole mitään merkitystä. Pääasia on se että sen kanssa tulee toimeen tien päällä, eli pystyy tekemään töitä myös mikäli tietokone ei ole välittömästi saatavilla. Tärkeitä asioita ovat mm. kunnollinen internet-selain, toimiva sähköposti, tuki liitteenä tuleville liitetiedostoille kuten pdf, word ja excel(myös muokkaus) ja ehdottomasti toimiva moniajo koska olen huomannut käytössä pitäväni välillä kymmentäkin ohjelmaa taustalla auki, sillä mikäs sen näppärämpää kuin jättää auki lempisivut selaimeen ja dokumentit taustalle jos tietää niitä pian tarvitsevansa uudelleen, ei tarvitse aina uudelleen availla.
Sen kummemmin en ota kantaa testin tuloksiin koska en voi väittää tietäväni miten edellämainitut asiat toimivat missäkin puhelinmallissa, joku viisaampi toki voi valistaa asiassa.
6.11.2010 klo 09.37, Mobiilikäyttäjä (vierailija)
- 85.
-
itselläni on kokemusta nokiasta,ericssonisra,sonyericssonista,motorolasta,samsungista ja iphonesta.Olen omistanut älypuhelimia nokia 3650,nokia,e90,nokia n97 minin ja n8,kaikissa toimii moniajo moitteetta,on kamerat jne.Kaikki muut sai tietokoneeseen kii datakaapelil paitsi 3650:n.No kuitenkin nokialaisissa älypuhelimissa on helppoa niiden helppokäyttöisyys puhelimena,kamerana,radiona,tietokoneena,mp3 soittimena ja netin surffaukses.Tietokoneeseen liittäminen vaivatonta usb tai bluetooth yhteyden kautta,voi siirtää puhelimesta koneeseen helposti musat,kuvat,videot,pdf ja word tiedostot,yhteystiedot,kalenteritiedot jne ja saman voi tehdä tietokoneesta puhelimeen,helposti ja nopeasti.Samoin kuin että puhelin on heti käyttövalmis modeemi tietokoneelle.Ja nokian lisäksi samat hyvät ominaisuudet sisältävät samsung ja sonyericsson.
Entäs iphone?Hankala käyttää,suljettu käyttis,itunesin kanssa käyttö takkuaa,ei ole mukana edes käyttöohjeita,kamera surkea laadultaan,ei erillistä kameranäppäintä,tiedostoja ei voi hallita vapaasti,eli siirtää esim pdf tiedostoja koneelta puhelimeen tai toisinpäin,puhelimessa ei ole radiota.Eikä siinä ole mp3 soitinta.Itunes muokkaa mp3 musat mp4siksi ja siirtää ne vasta sitten puhelimeen,jos siirtää.Musiikin ja videoiden muokkaus ja siirto itunesista puhelimeen kestää ikuisuuden.Iphonea ei voi käyttää tietokoneen modeemina,iphone kaatuilee jatkuvasti ja jos se tippuu lattialle se hajoaa heti.Iphonessa ei ole kuin osittainen moniajo,kirjotat tekstaria ja tulee puhelu,niin et pysty vastaamaan tai viestinkirjotus mitätöityy.Iphonen näyttö muka tarkka,mitä tekee muka niin tarkal näytöl,ei silmä erota sitä eroa edes.Ja amoled ja superamoled ajavat terävyydessä,tarkkuudessa sekä energiapihiydes retinanäytön ohi.Ja esim n8 akku kestää 1,5 vuorokautta puhumista,meilaamista,netissä surffailua,tekstaamista,valokuvaamista ja pelaamista.Iphone 3gs ja 4 kestää vaan vajaat 8 tuntia.Ja iphonen puhelut pätkii tai ei pysty ollen kaan soittamaan.Näyttöä joutuu hakkaamaan sormel että se reagois ja tekstiviestien kirjoitus on lähes mahdotonta.Siinä kokemuksiani.Kyllä muut puhelinmerkit ovat parempia kuin iphone,niissä ei mitään ongelmia.Iphone 3gs ja iphone 4 jälkeen oli ihana ostaa nokian n8,joka on toiminut moitteetta ja hyvin.Netti on nopea ja helppo käyttää,samoin meili,gps,radio,mp3 soitin ja 12mb kamera.Lisäksi tosi helppo vaihtaa lennosta muistikortti.Sovellusten lataaminen ja poisto äärettömän helppoa sekä tiedostojen lataaminen ja siirtäminen puhelimesta muistikortille tai toisinpäin,tai puhelimesta muistitikulle tai toisinpäin,tai puhelimesta tietokonelle tai toisinpäin.Wordi ja pdf toimivat,hyvä työ ja vapaa ajan puhelin kaikin puolin.Kyllä n8 menee iphonejen edelle kaikessa ja n8 ominaisuuksia ja toimintoja arvostavat niin nuoret kuin busines ihmiset.6.11.2010 klo 11.30, westfalia (vierailija)
- 86.
-
Kukaan uskottava toimittaja ei voi sanoa tänäpäivänä pahaa sanaa Applen tuotteista. Ne ovat nyt hip ja cool. Kukaan ei uskalla sanoa ettei keisarilla ole vaatteita.
6.11.2010 klo 14.34, Heppu vaan (vierailija)
- 87.
-
En ota muuten kantaa tähän testiin, mutta suosittelen kyllä lataamaan Samsungiin uusimman Androidin (2.2 Froyo), koska GPS-ongelma on siinä korjattu. Myös muitakin ominaisuuksia/bugikorjauksia tulee siinä mukana.
Haukkuja siitä Samsungille, että ovat toteuttaneet huonosti tuon puhelimen päivityksen (pitää päivittää Kiesin kautta, toisin kuin esim. HTC:llä), ja päivityksen lopullinen versio on 2kk myöhässä ilmoitetusta julkaisuajankohdasta.
Sitten tähän antennin suuntakuvion mittaamiseen sen verran, että TM:n asiantuntijat voisivat opetella sen, että kun merkitään vaimennusta negatiivisella luvulla, tarkoitetaan itseasiassa vahvistusta. Vaimennus sanan tilalla tulisi käyttää vahvistus, tai esim. voimakkuus, jotta olisi tieteellisesti korrekti.
Ja niinkuin aiemmassa kommentissa oli todettu, mittaus on suoritettu virheellisesti, jos testitilanne on ollut kuvan mukainen. Radioaalloilla kun on taipumus heijastua, diffraktoitua jne. ja edellämainutut efektit aiheuttavat vaimennusta.
6.11.2010 klo 14.41, tlt opiskelija (vierailija)
- 88.
-
”iPhonen käyttäjien kannattaa ehdottomasti hankkia sähköä johtamaton suojakotelo, joka estää sormien ja laitteen antennielementtien suoran kosketuksen. Säteilymittaustemme perusteella voimme antaa iPhonen omistajille toisenkin käyttökelpoisen neuvon. Yläreunan metallikehyksessä, kuulokeliittimen vieressä on myös väli. Kun painaa etusormen sen kohdalle, puhelimen sivusuuntainen säteilyteho kasvaa merkittävästi. Etusormella voi siis paikata hetkellisiä yhteyskatkoja, kunhan pitää sormet pois kehyksen vasemman alareunan välin päältä.”
Testivoittajasta kirjoitetaan tuollaista tekstiä. :D Voi hyvät hyssykät.
Miksi HTC:n puuttumista vertailusta ei perustella mitenkään?6.11.2010 klo 14.41, Puhelinta vaihtamassa (vierailija)
- 89.
-
Sääli, että keskustelun taso on tällä foorumilla mitä on, sillä älypuhelinmarkkina on muuten mielestäni yksi mielenkiintoisimmista uuden teknologian ilmiöistä sosiaalisen median lisäksi. Erityisen kiinnostavaa on nähdä miten ihmiset keksii uusia tapoja käyttää näitä laitteita ja hyödyntää uutta teknologiaa elämässään.
Olis tosi kiva, jos olis jossain sellainen foorumi, jossa voisi keskustella alan asiantuntijoiden kanssa älykkäästi. Tällä foorumilla on vain näköalatonta eipäs-juupas väittelyä. Miten voi esim. tämä ”westfalia” nimimerkki edes olettaa kenenkään ottavan tosissaan mitä hän kirjoittaa??? Jo ensi kommentit iPhonesta paljasti, ettei kaveri edes tunne laitetta! Vastaavasti toki on niitäkin, jotka haukkuvat tylysti Nokian N8:sin ilman, että ovat edes pitäneet laitetta kädessään. Kaikki voivat toki sanoa mielipiteensä, mutta jos aiot kirjoittaa, että N8:ssa on huono kamera tai että iPhone on vaikea käyttää, niin mieti vielä ensin, että miksi kaikki muut sitten ovat eri mieltä. Olisiko heillä joku syy ja perustelut olemassa? ;D
Eli vähän mietittäis ennen kuin kirjoitetaan. Lisäksi pitää lukea sen verran edellisiä postauksia, ettei lähde toistamaan jo moneen kertaan sanottua etc…
6.11.2010 klo 15.03, Gangsta (vierailija)
- 90.
-
Testin ulkopuolelle on näköjään jäänyt monipuolisin älypuhelinten valmistaja eli HTC. Esim. HTC Desire HD olisi ollut juuri sopiva tähän testiin. Applen iPhone 4 olisi saanut kyytiä.
6.11.2010 klo 21.45, Outoa (vierailija)
- 91.
-
Kuten 90 Gangsta asian ilmaisi:
”Olis tosi kiva, jos olis jossain sellainen foorumi, jossa voisi keskustella alan asiantuntijoiden kanssa älykkäästi. Tällä foorumilla”
Se on tuota samaa sontaa kaikkialla.
Jos kaikki kertoisivat totuuden ja rehellisen oman mielipiteen niin Noksun kännykät saisivat pelkkää suitsutusta. Kaikki tietää oikeesti että ne on parempia KAIKILTA OSA-ALUEITLTA paitsi EHKÄ käyttiksestä. Sekin on mielipidekysymys, ei millään mittareilla mitattavissa.Joten oikeesti lopettakaa se paskan jauhaminen ja keksikää vaikka jotain muuta tekemistä.
7.11.2010 klo 01.37, muropaketti.com (vierailija)
- 92.
-
@91. Kerron totuuden, olet väärässä.
7.11.2010 klo 17.03, Mokia (vierailija)
- 93.
-
Suomi on vapaa maa, ostakaa
mitä haluatte, mulle on tärkeää karttapalvelu ja hyvä kamera - näyttäköön testit mitä lystää…8.11.2010 klo 07.32, vapaus voittaa (vierailija)
- 94.
-
iPhonen hinta tässä jutussä hämmästyttää. Itse ostin laitteen ihan suomalaisesta Elisa Shopitista hintaan 589 eur.
Kuuluvuusongelmia ei ole ollut ilman mitään lisäkuoriakaan. Päin vastoin saman operaattorin liittymää käyttäen Nokia E51 ei pärjää iPhonelle kuuluvuudessa. Sekä 3G että wlan toimivat kauempana tukiasemasta kuin nokialaisella.
8.11.2010 klo 13.56, jep jep, kaikki kohdallaan. (vierailija)
- 95.
-
Mikäs, mikäs kun Nokiaa niin kovin täälä puolustellaan? Tarviiko se puolusteluja? Testit kertovat ominaisuuksista, päätökset tekee jokainen itse. Kaikissa omistamissani Nokian puhelimissa on ollut mitä ihmeellisimpiä vikoja ja lopulta ne ovat hajonneet totaalisesti. Nyt käytössä kolmas (Sony-) Ericsson, juuri kyseinen VivazPro. Puhelimen vaihtoon on ajanut kahdella viimeisimmällä kerralla latauspistokkeen väljistyminen! Ericssonin luureja olen siis käyttänyt yli 4v kutakin, lähes ongelmitta, ilman ainoatakaan huoltoa. Enkä usko (omiin kokemuksiini perustuen), että paremman luokan Nokialainen tälläiseen käyttöikään venyy. Pelotti siirtyä ”Äly”puhelimeen ja olisihan pitänyt pitäytyä perinteisemmässä mallissa. Noilla tuhansilla ominaisuuksilla ei tee mitään, jos niiden lataamiseen tai käytön opiskelemiseen täytyy uhrata aikaa enemmän kuin puoli minuuttia. Käytän mieluumin senkin ajan joko rahantekoon tai vapaa-aikaan.
Tuntuu, että näitä uusia hienoja vehkeitä ei tehdä enää ollenkaan valmiiksi saakka. Markkinoille tullessa on vikoja, joita sitten paikkaillaan tai jätetään kylmästi käyttäjän harmiksi korjaamatta. En siis usko (ja vain yhdestä tiedän), että mikään näistä ”puhelimista” on tehty käyttäjäänsä ajatellen kunnolla valmiiksi saakka ennen myyntiin laittamista. Omppu saattaa olla, jos tietokonepuolelta ovat mallia ottaneet, mutta tuo antennivika karistaa sitäkin uskottavuutta. Kiireyhteiskunnan vaivoja puhelimissakin.
8.11.2010 klo 22.13, Omien kokemusten perusteella (vierailija)
- 96.
-
Galaxy S:n rannelenkki kiinnitetään vasempaan yläkulmaan. Kansi irti, lenkki paikoilleen.
9.11.2010 klo 12.56, SaloraArp (vierailija)
- 97.
-
Galaxy S tesin ainut puhelin, johon saa paranneltua käyttistä (uusimpana Android 2.2) säännöllisin väliäjoin.Kaikki 12v nulikat koettakaa jo älytä, että Android on tulevaisuutta!
10.11.2010 klo 22.01, Patu123123 (vierailija)
- 98.
-
Hui, mikä ero! Kävimme vaimon kanssa testaamassa N8:ia ja samalla iPhone 4:sta ja kyllä ero on huima näin tumpelon käsissä tai sitten N8 oli maanantaikappale? Onko iPhonessa todella paljon parempi hipaisunäyttö vai miksi N8:in käyttö tuntui mahdottomalta? Myyjän mielestä N8 oli toimiva yksilö.
11.11.2010 klo 17.01, Vihanti (vierailija)
- 99.
-
Nokia N8 mallin ainut MIINUS on käyttöjärjestelmä (Symbian),jonka takia itse en ole halukas rahoja tuhlaamaan Nokia N8:iin!!. :(
11.11.2010 klo 21.00, Samsung Galaxy S (vierailija)
- 100.
-
N8:n monipuoliset ominaisuudet - USB-on-the-go, divx-tuki, dolby surround sound-tasoinen äänentoisto musankuuntelua varten, loistava kamera, HDMI, Office + pdf-tiedostojen tuki sekä max. 10 megan netti - korvaavat Nokialaisen puutteet käyttöliittymässä. Iphone taas tarjoaa loistavan käyttöliittymän mutta äsken mainittuja ominaisuuksia siitä saa hakemalla hakea. Lisäksi kertokaas ihmiset konkreettisia esimerkkejä, mitä sovelluksia puhelimiinne kaipaatte tai mitä niissä käytätte? Itselläni on neljä vuotta vanha nokialainen, jossa tulee radiota kuunneltua puhelimena käytön lisäksi. En osaa kuvitella, mihin ihminen tarvitsee satojatuhansia ”sovelluksia”. Nykyajan kaikilla älypuhelimilla kuitenkin pääsee nettiin ja sieltä löytää kaiken tarvitsemansa tiedon joka tapauksessa.. Enemmän arvostan noita N8:n konkreettisia käyttömahdollisuuksia kuten leffan katsomista telkkarin kautta tai muistitikun liittämistä kännykkään.
17.11.2010 klo 15.33, Visitor (vierailija)
- 101.
-
Eikö tosiaan kukaan kysynyt testattiiko akun kestoa? Postilaatikossa vastattiin vain kysymykseen iPhone 4:n näytön väritoistoon. Sonyn akun sanottiin kestän yhdellä latauksella keskimääräistä pidempää ja kaikki silti saivat akun kestosta 9? Vai oliko väritoistoon vastaaminen ainoa kysymys, johon voitiin vastata kommenteilla 'virhe ei vaikuttanut loppuarvosteluun'
17.11.2010 klo 16.42, odotinenemmänkommentteja (vierailija)
- 102.
-
Eikö tosiaan kukaan kysynyt testattiiko akun kestoa? Postilaatikossa vastattiin vain kysymykseen iPhone 4:n näytön väritoistoon. Sonyn akun sanottiin kestän yhdellä latauksella keskimääräistä pidempää ja kaikki silti saivat akun kestosta 9? Vai oliko väritoistoon vastaaminen ainoa kysymys, johon voitiin vastata kommenteilla 'virhe ei vaikuttanut loppuarvosteluun'
17.11.2010 klo 16.42, odotinenemmänkommentteja (vierailija)
- 103.
-
@100:
Appseja tarvitaan siksi että Applen selain on markkinoiden onnettomin, lähinnä muinaisen Lynxin tasoa. Jokaisen nettisivun pitäjän pitää siis käytännössä tehdä oma appsi, että sivuilla voisi käydä.
Apple on hemmetin vaikea käyttää, ei moniajoa eikä useita eri näyttöjä käytössä kuten Nokialaisissa.
18.11.2010 klo 11.16, TeroMoi (vierailija)
- 104.
-
Pakko kommentoida tänne vaikka juttu alkaa olla jo vanha. Samsung Galaxy S:n käyttäjänä (n. 6kk) voin kertoa, että edelleen Android 2.2:lla ongelmia ja tahmausta riittää, joitain on korjattu mutta uusia on tullut tilalle. Ja se Flash-tuki, ok. on se hieno kun Flash toimii puhelimessa! HAH! Ei sillä käytännössä kuitenkaan mitän tee kun tahmaa tahmaa vaan. Täysin turha puhelimessa koko Flash. Nyt luurin vaihto edessä. N8:ia kokeilin ja kylläpä tuli vanhalla Nokia käyttäjällä nostalgien hetki, kun muutaman minuutin käytön jäkeen teki mieli heittää se seinään. Siitä voi tulla vielä hyvä, kun siihen saadaan seuraava Symbian versio päivitettyä. HTC Desire tai iPhone on seuraava puhelimeni. Ja kun netistä olen lukenut kaikenmaaliman testien kommentit, tuntuu iPhone saavan eniten vihaisia haukkumisia ei iPhonen käyttäjiltä, niin sen on pakko olla hyvä. iPhonen käyttäjiltä niitä haukkumisia ei nimittäin pahemmin kuule, verrattuna vaikkapa Nokiaan, tai tähän Galaxy S(hit) -malliin.
@100: Et vain tiedä paremmasta ja olet siihen N8:iin tyyväinen, niin mikäpäs siinä. Jos noita ominaisuuksia tarvitsee, niin sehän on siinä sitten, look no further. En minäkään osannut kuvitella mihin ihminen niitä sovelluksia tarvitse, ennen kuin ostin Android puhelimen ja jos iPhonelle niitä on vielä enemmän ja ne ovat laadukkaampia, niin ymmärrän täysin mikä siinä koukuttaa. Kerroppa muuten mikä on ”dolby-surround -sound tasoinen äänentoisto”, onko se dolby surround joku äänenlaadun standardi?!? Eiköhän stereomusa ole parhaimmillaan stereona.
21.11.2010 klo 01.05, TuC (vierailija)
- 105.
-
Nokia N8 ja Symbian3.
Mitä tekee puhelimella,jonka käyttöjärjestelmä ”toimii-ei toimi-toimii jne”??.
Nokia teki mokauksen,kun laittoi ”keskeneräisen” käyttöjärjestelmän muuten myvää puhelimeen (jossa on vielä paras 12Mp kamera)!!. :(23.11.2010 klo 15.13, Symbian3 & mokia!!. (vierailija)
- 106.
-
On ihmeellistä, että kommentoijat eivät osaa tehdä eroa Applen ja Adoben välille. Juuri nyt on näiden yritysten välillä riitaa Adobe Readerin käyttöoikeuksista.
Muuten olen sitä mieltä että TM:n viime vuoden numerot selvästi osoittavat Apple'n tuotteita esittelevät lukuisat ns. testit ja artikkelit olivat Applen sponsoroimaa toimituksellista mainontaa, jolla ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa. 2/12 2010 jormatur30.11.2010 klo 22.37, jormatur
- 107.
-
Katkeamaton TM-tilaus vuodesta 1976 lähtien, mutta tiemme eroavat nyt vuoden vaihteessa. Olen todella saanut tarpeeksi lehden ”puolueettomista testeistä”.
30.11.2010 klo 22.46, jormatur
- 108.
-
Olen vasuri mutta pidän puhelinta oikeassa kädessä.
5.12.2010 klo 08.01, Vasen vapaana (vierailija)
- 109.
-
Miten voitte vertailla eri älypuhelimia, teillä pitäisi olla kaikkien mallit - nyt jokainen kehuu vaan omaa laitettaan, eikä halua tunnustaa jos ostos on mennyt pieleen?
6.12.2010 klo 08.30, Totta on (vierailija)
- 110.
-
Topias 58-v sanoi:
Nokia N8 on, kuten Ingemar kirjoitti, hyvin toimiva työkalu, jossa nuo Samsungin haitat eivät ilmeneHA,HA,HAA…SALLI mun NAURAA!!. =)
PASKAT!!. :(7.12.2010 klo 17.51, päivän paras VITSI!!. (vierailija)
- 111.
-
Siis Topias 58v
7.12.2010 klo 17.54, HA,HA,HAA…SALLI mun NAURAA!!. =) PASKAT!!. :( (vierailija)
- 112.
-
Sen lisäksi, että iPhonessa on hyvin vaatimattomat tekniset ominaisuudet, yrittää Apple rajoittaa sitäkin vähää käyttömahdollisuutta. Poikani vertasi Appleä autonvalmistajaan, joka määrää, millä teillä autolla saa ajella. Esim. N8:n hienouksista ei Jobsin Steve ole kuullutkaan.
12.12.2010 klo 19.28, N8:n ja Samsung Galaxy Tabin tyytyväinen omistaja (vierailija)
Kommentoimista varten tarvitset rekisteröidyn nimimerkin. Jos sinulla on jo tunnus voit kirjautua sivun ylälaidasta. Saadaksesi tunnuksen rekisteröidy.


Osta juttu
Tilaa sms:llä
Tilaa APE:lla
Lähetä kaverille
Tulosta