Vertailu: Jalustakaiuttimet alle 600 €/pari

Vertailu

Jalustakaiuttimet alle 600 €/pari

25.1.2013

UUSIA LAULUJA VANHOISTA LAATIKOISTA

Markus Pentikäinen, kuva

Kaiutintekniikka kehittyy hitaasti. Kymmenen vuotta sitten suunniteltuja kaiuttimia on edelleen tuotannossa, ja parhaat niistä voittavat testejä aivan niin kuin ennenkin. Musiikin jakelu, kuuntelutottumukset ja sointi-ihanteet ovat sen sijaan muuttuneet rajusti. Suljimme kolme toimittajaa viikoksi TM:n kuunteluhuoneeseen selvittämään miten yhtälö toimii.

Aurelia Aniara
Amphion Helium 3
Chorus Compact 662
Definitive Technology SM45
Dynaudio DM 2/6
Elac BS 63.2
Kef Q100
Monitor Audio Bronze BX2
OR-Loudspeakers OR-160Hi
Quad 11L

Ohjelmalähteet ovat teknisesti yhä parempia, ja mieleiseensä musiikkiin pääsee käsiksi helpommin kuin koskaan. Miksi siis tyytyä kuuntelemaan hyvää ääntä kehnoista kaiuttimista.

Nyt jos milloinkaan pätevät vanhat totuudet siitä, että äänentoiston laatu useimmiten kiinni kaiuttimista, ja että kaiuttimiin on perusteltua satsata sama määrä rahaa kuin ohjelmalähteisiinkin.

Hyllyyn, tasolle tai mieluiten jalustalle sijoitettava muutaman sadan euron kaksitiekaiutin on teknisesti toimiva ja taloudellisesti järkevä ratkaisu kodin äänentoistoon. Koska basso- ja diskantielementistä koostuva kaiutin on rakenteeltaan yksinkertainen, se on helpompi suunnitella hyvin kuin esimerkiksi kookas lattiakaiutin.

Muutaman satasen hintaluokassa olennaista on myös osien vähyys verrattuna monimutkaisempiin rakenteisiin. Mikäli osia tarvittaisiin enemmän, niiden laadusta olisi tingittävä liikaa.

Näiden tosiasioiden perusteella päädyimme jälleen kerran vertailmaan kaksitiekaiuttimia, jotka maksavat alle 600 euroa pari. Kaiuttimista puhuttaessa kannattaa lisäksi muistaa, ettei äänenlaatu hinnan noustessa välttämättä parane - ei ainakaan samassa suhteessa hinnan kanssa.

Hyvän äänen ainekset

Hyvän kaiuttimen suunnittelu on monitasoinen tehtävä. Perustasolla pyritään virittämään taajuustoisto eli eri äänialueiden keskinäiset suhteet mahdollisimman tasaiseksi ihmisen koko kuuloalueella. Tätä tehdään ensin vapaassa kentässä eli kaiuttomassa huoneessa, ja seuraavaksi yritetään huolehtia siitä, että kaiuttimen eri suuntiin säteilemä kokonaisenergia eli tehovaste on sekin mahdollisimman tasainen.

Mikäli molemmissa onnistutaan, ollaan jo pitkällä.

Samalla kotelo pyritään rakentamaan sellaiseksi, ettei se värähtele. Tärkeää on myös estää seisovien aaltojen syntyminen kotelon sisälle sekä vaimentaa kotelossa syntyvät heijastuneet äänet.

Perusongelmana on koko ajan se, että toistettavien äänten aallonpituudet vaihtelevat matalan basson yli kymmenestä metristä korkeimman diskantin noin puoleentoista senttimetriin.

Eri taajuusalueita varten tarvitaan siis erikokoisia kaiutinelementtejä tuottaman näitä hyvin erimittaisia aallonpituuksia. Suunnittelijan suurin haaste on sovittaa eri kaiutinelementtien säteilemä ääni yhteen niin, että sointi kuulostaa mahdollisimman ehjältä.

Kaiuttimen suuntaominaisuudet eri taajuuksilla määräytyvät sen mukaan, kuinka suuri on elementin halkaisija verrattuna toistettavaan äänen aallonpituuteen.

Jakotaajuuden tuntumassa pieni diskanttielementti säteilee ääntä laajassa kulmassa, mutta bassoelementti on silloin jo varsin suuntaava. Siksi kaiuttimen säteilemä kokonaisenergia muuttuu usein äkillisesti jakotaajuuden tuntumassa. Laajalle alueelle säteilevä diskanttielementti aiheuttaa kotelon etureunoissa myös diffraktioita eli reunaheijastuksia, jotka värittävät ääntä entisestään.

Markus Pentikäinen. kuva

Nämä kaksitiekaiuttimien perusongelmat on useimmissa kotimaisissa kaiuttimissa ratkaistu diskanttielementin eteen sijoitetulla loivalla torvella eli suuntaimella. Suuntaimen merkitys on ratkaiseva, ja ilman sitä kaiutin voi saavuttaa vain tietyn, korkeintaan tyydyttävän laatutason.

Sitä mukaa kun esimerkiksi Amphion, Aurelia ja Genelec ovat menestyneet ympäri maailmaa, hallittujen suuntaominaisuuksien merkitys on alettu oivaltaa paremmin. Muutama vuosi sitten oli hauska lukea esimerkiksi saksalaisen hifilehdistön innostunutta hehkutusta samoista suuntaavuusasioista, joista Suomessa puhuttiin ja kirjoitettiin jo 1980-luvulla.

Huone, musiikki ja kaiuttimet

(Kuva: Amphion Loudspeakers)

Äänenlaatua arvioitaessa on hyvä oppia erottamaan tallenteen, kaiuttimien ja huoneen vaikutus lopputulokseen. Pieneen huoneeseen ei esimerkiksi kannata ostaa kaiuttimia, joissa bassoalueen yleistasoa ei ole vaimennettu. Jos näin tekee, ääni alkaa jumputtaa rasittavasti.

Suomessa olohuoneet ovat usein pieniä, joten kotimaisissa kaiuttimissa bassoja annostellaan sen mukaan. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaiutin ei toistaisi matalia ääniä, vaan pikemminkin päinvastoin: kun alempien taajuuksien yleistaso on sopiva, matalimmat äänet eivät peity yläbasson kumuun, vaan toistuvat napakasti ja puhtaasti.

Matalien äänten yleistasoa voi nostaa viemällä kaiuttimet lähemmäs huoneen takaseinää, ja mikäli bassotoistolla on taipumusta kumista ja jumputtaa, kaiuttimia siirretään kauemmas seinästä.

Hyvän äänenlaadun saavuttamiseksi kaiuttimien ja kuuntelijaan välimatkan tulee olla suunnilleen sama kuin kaiuttimien keskinäinen etäisyys. Nautittava diskanttitoisto ja tilavaikutelma saadaan aikaan, kun kaiuttimia kääntää kohti kuuntelijaa.

Parhaatkaan kaiuttimet eivät soi kovin hyvin, jos ne piilottaa kirjahyllyn ylimmälle tai alimmalle tasolle tai työntää huoneen nurkkiin. Tukevat jalustat ovat äänenlaadun ja sijoittelun joustavuuden kannalta parempi ratkaisu kuin kaiuttimien nostaminen tasolle tai hyllyyn.

Joskus kuulee puhuttavan siitä, miten jokin kaiutin sopii tietynlaiselle musiikille ja toinen taas toisenlaiselle. Näinkin asian voi ajatella, mutta koko totuus sisältää muitakin näkökulmia.

Jos kaiuttimien yleisbalanssi eli eri taajuusalueiden keskinäinen tasapaino on jokseenkin kunnossa, niillä kelpaa kuunnella kaikenlaista musiikkia ainakin tyydyttävästi. Jos vielä suuntaominaisuudet on hiottu kohdalleen ja paikalliset värittymät on saatu kuriin, kaiutin toistaa upeasti niin klassista, jazzia, rock-musiikkia, diskoa, soulia, iskelmää kuin konemusiikkiakin.

Kunnon hifikaiuttimella hyvät äänitteet kuulostavat vieläkin paremmilta, mutta samalla kehnojen äänitteiden virheet paljastuvat entistä selvemmin. Se ei kuitenkaan ole kaiuttimien, vaan huonojen äänitteiden vika, joten väärää puuta on turha haukkua.

Kaiuttimet jaettiin vertailussa kolmeen laatuluokkaan. Keskimmäinen kolmen tähden ryhmä muodostuu perustason hifikaiuttimista, joilla musiikkia kelpaa kuunnella niin tietokoneesta kuin perinteisemmistäkin ohjelmalähteistä. Neljän tähden kaiuttimissa äänenlaatu on keskivertoa parempi. Mitään teknisesti uutta ja mullistavaa kolme voittajakaiutinta eivät sisällä, mutta etumatka kilpailijoihin on silti selkeä.

Markus Pentikäinen, kuva