Äänitehostesuunnittelija Ben Burtt
26.8.2008
ÄÄNET KERTOVAT

Uudet Hollywood-elokuvat ovat meluisia. Musiikki pauhaa korvien kipurajalla, räjähdykset repivät tärykalvoja ja vuorosanat hautautuvat äänivallin taakse. Toisin oli vuonna 1975, kun Ben Burtt suunnitteli ensimmäiset äänitehosteensa. Sittemmin hän on luonut monia elokuvien kuolemattomista soundeista.
WALL-E-elokuvan traileri ja suomenkieliset kotisivut
Lyhytfilmi Wall-E-elokuvan äänisuunnittelusta
Kuusikymmentävuotias Ben Burtt on eräs Hollywoodin tuotteliaimmista ja käytetyimmistä äänitehostesuunnittelijoista. Hän loi maineensa Industrial Light & Magic -yhtiössä ja on ollut mukana monissa ”uuden” Hollywoodin merkittävissä spektaakkeleissa, kuten Indiana Jones -trilogia, E.T. ja München.
Elokuvasta Burtt on aina ollut kiinnostunut. Enemmän kuin äänisuunnittelua hän halusi kuitenkin tehdä visuaalisia tehosteita. Tämä mielessään mies päätyi 1970-luvun puolivälissä töihin Industrial Light & Magiciin. Se oli juuri perustettu yritys, jonka toimialana oli kehittää tehosteita ohjaaja George Lucasin suunnittelemaan Star Wars -elokuvaan. Siitä oli tuleva Ben Burttin ensimmäinen virallinen äänitehostetyö.
Vuonna 2005 Burttin pesti ILM:llä päättyi ja hänet värvättiin Pixarille, joka alun perin oli Industrial Light & Magicin tietokonegrafiikkayksikkö. Nykyään Pixar kuuluu Disneyn imperiumiin ja valmistaa digitaalisia animaatioelokuvia.
- Minut kutsuttiin ohjaaja Andrew Stantonin toimistoon kuuntelemaan ideoita uudesta, vielä tarinan asteella olleesta elokuvasta, jonka nimi oli Wall-e, Burtt kertoo.
Suomeen syyskuussa saapuva Wall-e on poikkeuksellinen Hollywood-elokuva: siinä ei puhuta ensimmäiseen puoleen tuntiin mitään. Wall-e-robotti ilmaisee itseään elein, äännähdyksin ja vain muutamalla digitoidulla sanalla.
- Tiesin vain, että Wall-e on söpö hahmo, ja että häntä pitää rakastaa. Aloitin nauhoittamalla lelujen ääniä, kaikenlaisia vinkunoita ja narinoita ja vihellyksiä, Burtt kertoo.
Burtt on luonut äänillään merkityksiä elokuvamaailman tunnetuimmille hahmoille kuten Tähtien sodan Darth Vaderille. Hänen mielestään äänialan ammattilaiset saavat harvoin esimerkiksi Wall-en kaltaisia mahdollisuuksia.
- Karkeasti jaoteltuna elokuvan ääniraita koostuu dialogista, musiikista ja tehosteista. Yleisesti sanoisin, että elokuvien tekijät eivät ihan tajua potentiaalia, joka ääniraitaan liittyy. Elämme ajassa, jossa ääniä vain kasataan päällekkäin ajatuksella ”enemmän on parempi”.
Lyhytfilmi Wall-E-elokuvan äänisuunnittelusta:
Mikko Merilinna (Tiivistelmä TM:n 15/08 artikkelista, s. 72-74)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Osta juttu
Tilaa sms:llä
Lähetä kaverille
Tulosta
Tilaa APE:lla