Keisarin salaisuus -elokuva on ensimmäinen suomalainen täyspitkä tietokoneanimaatio. Vaikka suurin osa työstä tehdään tietokoneella, on animaattorien lisäksi tiimissä perinteisiä elekuvatyöläisiä kuten kuvaaja, lavastaja sekä puvustaja.

Vaikka hahmot ovat Itse valtiaat -televisiosarjasta tuttuja, on Keisarin salaisuus täysin itsenäinen elokuva. Kaikki on piirretty alusta asti uudelleen, ja kuvanlaadussa on suuri ero. Tekijäjoukko on silti pitkälti samaa kuin viikoittaisessa sarjassa.

Animaatioelokuvan tekeminen alkaa samaan tapaan kuin minkä tahansa “oikean” elokuvan. Ensin tehdään käsikirjoitus ja valitaan ohjaaja sekä näyttelijät. Animaatiossa näyttelijät tosin esiintyvät vain ääniraidalla. Äänitysvaiheessa käsikirjoitus yleensä vielä muuttuu.

Käsikirjoituksen korjatun version perusteella kuvaaja tekee kuvakäsikirjoituksen eli storyboardin, siis eräänlaisen kamerakulmat kertovan sarjakuvan, samaan tapaan kuin olisi aikeissa kuvata elokuvan kameralla. Sen pohjalta animaattorit tekevät työnsä saaden vielä matkan varrella neuvoja ja kommentteja kuvaajalta “kameran” sijainnista ja liikkeistä kohtauksissa.

Ennen kuin animaattorit aloittavat, on koko elokuvan todellisuus suunniteltava jokaista yksityiskohtaa myöten. Kaikki suunnitellaan ensin lyijykynällä paperille ja siirretään sitten 3D-malleiksi tietokoneelle.

Aivan oma lukunsa ovat henkilöhahmot, joiden tulee myös liikkua. Niiden 3D-mallintaminen on hyvin aikaa vievää, mutta huolella tehty mallinnus on tärkeä perusta myöhemmälle työlle.

Hahmojen raajoja ja kasvonliikkeitä varten niihin sijoitetaan kontrollipisteitä (kehossa noin 20, kasvoissa noin 40), joihin animaattori voi tarttua. Ne määrittävät esimerkiksi kyynärpäiden ja silmien liikeradat. Kun raajojen liikkeet on mallinnettu oikein, voi koko käsivartta liikuttaa luonnollisen näköisesti tarttumalla pelkkään kämmeneen.

Kun mallit ovat valmiit, voi animaattorien kuuden kuukauden suururakka alkaa.

Animaattori saa eväikseen teksti- ja kuvakäsikirjoituksen sekä äänitetyn dialogin, joiden pohjalta ja ohjaajan avustamana hän alkaa työstää kohtausta kolmiulotteisessa virtuaalimaailmassa kuin nukketeatteria. Kehon liikkeiden tuntemus ja komediallinen ajoitus ovat työssä tärkeitä taitoja.

Samalla kun animaattorit puurtavat, työskentelevät muut melkein yhtä kovalla tahdilla. Esimerkiksi puvustaja etsii sopivia pintatekstuureita mallinnusvaiheessa suunniteltuihin vaatteisiin.

Loppumallinnus eli renderointi tai rendaus on prosessi, jossa elokuvan lopulliset ruudut syntyvät. Tietokone silottaa muodot, tekee aidon näköiset varjot, viimeistelee esineisiin ja vaatteisiin pintatekstuurit sekä tarvittavat aaltoilut ja epätasaisuudet, aiheuttaa keinotekoisen liike-epätarkkuuden nopeisiin raajojen heilahduksiin ja jäljittelee oikean kameran tarkennusta, jolloin vain pääkohde on fokuksessa ja muu epätarkkaa.

Kun elokuvaruudut ovat valmiit, alkaa elokuvan lopullinen leikkaus ja ääniefektien sekä musiikin lisäys. Lopuksi elokuva siirretään tavalliselle filmille ja se on valmis esitettäväksi elokuvateatterissa.

(Tiivistelmä Harri Domonyin artikkelista TM 15/06, s. 120-121)