Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
Onnettomuuden tutkijat

Ohjaustehostimessa vakava toimintahäiriö:

7.2.2007

Copterlinen Sikorksky S-76C+ -helikopterin tuhoisan onnettomuuden teknisiä syitä etsittiin mikronien tarkkuudella. Avainhavainnot tehtiin jo muutaman kuukauden kuluttua onnettomuudesta, ja raportin piti valmistua vuoden kuluessa, elokuussa 2006. Asiat ovat oudolla tavalla pitkistyneet, mutta tässä tapauksessa eivät kuitenkaan mutkistuneet. Onnettomuuden päätutkijan mukaan tutkimustuloksia ei ole syytä salata, vaikka täydellinen loppuraportti tuleekin vasta huhtikuussa.

Onnettomuus oli aluksi mysteeri. Asiantuntijat eivät voineet sitä ymmärtää, koska USA:n ilmailuviranomaisen FAR 29.695 -vaatimusten mukaisessa, reittiliikenteeseen hyväksytyssä helikopterissa ei pitäisi ilmetä mitään sellaista teknistä vikaa, joka aiheuttaisi tällaisen tuhon. Lentäjät on koulutettu toimimaan epätodennäköisissäkin häiriötilanteissa.

Sään mahdollista vaikutusta pohdittiin, mutta muun muassa jäänmuodostuksen mahdollisuus oli kuitenkin pois suljettu. Yksi vaihtoehto, jota pohdittiin, oli törmäys suurikokoisten muuttolintujen parveen. Kun helikopteri oli saatu nostetuksi merestä, havaittiin, että ohjaamon alaosan sivuikkuna ja kapteenin oven ikkuna olivat rikki, mutta ne olivat rikkoutuneet veteen törmäyksessä.

Tutkintaan osallistuneen, USA:n liikenneturvallisuuskomitean NTSB:n teettämä servojärjestelmän tutkimus paljasti pahan vian onnettomuushelikopterin etummaisessa ohjausservossa eli -tehostimessa.

Viron johtavan lento-onnettomuustutkijan, Tonu Aderin mukaan ”on täysin selvää, että onnettomuuden syy on ohjausservon toimintahäiriö, joka on aiheutunut servon männän plasmapinnoitteen irtoamisesta.” Viron talous- ja viestintäministeriön tutkijana työskentelevä Ader on onnettomuuden tutkintalautakunnan varapuheenjohtaja ja kertoo näkemyksensä perustuvan lautakunnan yksiselitteiseen kantaan, vaikka lopullista tutkintaraporttia ei vielä olekaan julkistettu.

Helikopterin valmistaja Sikorsky ilmoitti huhtikuussa 2006 tekemiensä testien perusteella, että servon toiminnassa ei ole mitään ongelmaa. Nämä testit eivät kuitenkaan täyttäneet tutkintalautakunnan asettamia vaatimuksia. Sikorsky väitti ja väittää tätä kirjoitettaessa edelleen, ettei S-76C-helikopteri voi joutua mistään sisäisestä syystä lentodatanauhurin kuvaamaan lentotilaan, vaikka ohjaustehostimissa olisi vikaa.

Tonu Ader kertoo olleensa viime elokuussa USA:ssa seuraamassa tutkintalautakunnan tilaamaa uutta testiä, jossa ohjausservoon aiheutettiin samanlainen häiriö, kuin minkä oletetaan syntyneen Copterlinen helikopteriin. Aderin mukaan servo käyttäytyi tutkintalautakunnan määräämillä ehdoilla tehdyssä testissä juuri sillä tavalla virheellisesti, kuin tutkijat olivat olettaneet. Servon mäntä työntyi itsestään täysin ulos-asentoon, vaikka sen olisi pitänyt käskyn mukaan mennä sisään.

Sikorskyn mukaan onnettomuuden aiheutti vesipyörre, joka syntyy trombissa. Tõnu Ader pitää vesipyörrettä aivan kelvottomana ideana. Se on yksi hänen itsensä aikoinaan esittämistä teorioista. Säätilanteen selvittäminen onnettomuushetkellä sulki sen mahdollisuuden kokonaan pois. ”Säätyyppi ei ollut sellainen, ja jos trombeja olisi esiintynyt, joku olisi varmasti nähnyt sellaisen Tallinnan lahdella.”

Copterline on haastanut Sikorskyn oikeuteen. Kaikesta päätellen asiasta on kehittymässä hyvin monimutkainen ja kallis oikeusprosessi.

(Tiivistelmä Pietari Vanhalan artikkelista TM 3/07, s. 76-81)

Lisää ostoskoriin Osta juttu Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:lläTilaa ja maksa APE -kukkarolla Tilaa APE:lla
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta

 

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto