Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
Siemens TJ1001 -silitysrobotti

Perheen silitysriitojen ratkaisija

7.12.2005

”Tuo varmasti pelottaisi ihan kaikki linnut pois”, tuumi nelivuotias nähdessään silitysrobotin työssään. Varmasti Siemensistä saisi hyvän linnunpelättimen, mutta siistiä jälkeä se tekee ryppyisestä kauluspaitakasastakin.

Ensimmäinen tutustuminen silitysrobottiin on hieman hämmentävä. Olisimme odottaneet jonkinlaisia mekaanisia käsivarsia ja höyrysilitysrautoja. Mutta robotti olikin pyörillä liikuteltava laatikko, jonka hupun alta löytyy suuri, paitamainen muovipussi ja ylösvedettävä ”kaularanka””.

Silitettävä, kostea paita puetaan muovipussipaidan päälle. Kaulus ja nappilistat oiotaan puristimien alle ja laite käynnistään. Esilämmityksen jälkeen käynnistyy puhallin, paita pullistuu ja hihat nousevat linnunpelätinmäisesti sivuille. Tämän jälkeen tarkistetaan, että paita asettuu rypyttömästi. Varsinaisen silitysjakson eli kuumailmapuhalluksen jälkeen seuraa rypistystä estävä kylmäpuhallus. Sen jälkeen puhallin pysähtyy, kädet laskeutuvat ja sileä paita on valmis poistettavaksi robotin päältä.

Muutamalla paidalla tehdyn harjoittelun, eli lähinnä säätöjen kohdalleen saamisen jälkeen, silityksen tulos kesti kriittisenkin tarkastelun. Paidan kokoa voidaan säädellä koosta XS kokoon 4XL. Kullekin kangasmateriaalille on oma ohjelmansa. Tavallisen puuvillapaidan silitysohjelma kestää noin 11 minuuttia, johon sisältyy yhden minuutin kylmäpuhallus.

(Tiivistelmä Antti Purhosen artikkelista TM 22/05, s. 72)

Lisää ostoskoriin Osta juttu Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:lläTilaa ja maksa APE -kukkarolla Tilaa APE:lla
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta

 

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto