Henkilövaa’at
18.11.2009
ARMOTTAMAT

Matti Vuorimaa, kuva
- Avec A-200
- Health Scale
- OBH Nordica Japanese Flower
- Salter Mosaic
- Seca Aura 807
- Soehnle Croco Brown
- Tefal Atlantis
Monille aamun jännittävin hetki on vaa’alle nousu. Toisten kasvoille nousee hymy, ja toisten suusta kuuluu alistunut huokaus. Vanhoja kunnon jousivaakoja pystyi pikkuisen säätämään ja painoa jalalta toiselle siirtämällä saattoi saada miellyttävämmän tuloksen. Digitaalivaakoja ei huijata. Ne ovat armottomia.
Digitaalisten vaakojen toiminta perustuu elektroniseen anturiin, esimerkiksi pietsokiteeseen tai venymäliuska-anturin vastusarvon muutokseen mekaanisessa jännityksessä. Mikropiiri mittaa anturisignaalin muutoksen ja esittää muutosta vastaavan painolukeman vaa’an näytöllä.
Valitsimme vertailuun viisi tavarataloissa myytävää, korkeintaan 50 euron hintaista vaakaa. Lisäksi ostimme ”monitavaramyymälästä” kaksi 15 euron elektronista vaakaa, jotta näemme saako halvalla hyvää - tai ainakin riittävän hyvää.Vertailun vuoksi kokeilimme myös perinteistä jousivaakaa. Se ei kuitenkaan ole mukana loppuarvostelussa, koska esimerkiksi tarkkuutensa vuoksi se ei olisi pärjännyt digivaaoille.
Oriolasta saimme lainaksi ammattikäyttöön tarkoitetun Seca 861 -vaa’an, johon testivaakojen tarkkuutta verrattiin.
Kun paketit avattiin, kävi heti selväksi, että kilpailu vaakojen kesken käydään paljolti ulkonäöllä. Tässä hintaluokassa vaakojen toiminnallisissa ominaisuuksissa ei ole suuria eroja. Käyttö on helppoa, ja käyttöohjeet arvosteltiin lähinnä tekstikoon perusteella.
Käyttömukavuutta tutkittiin paljain jaloin kylpyhuoneen lattialla. Liukkaus on lasipintaisten vaakojen huono puoli. Jousi-Avecin peltipinta ei ole liukas. Salterin metallimosaiikkipinnalla ja Soehnlen ”nahkapinnalla” pysyy pystyssä märinkin jaloin. Vastaavasti näiden vaakojen puhtaanapito on hankalampaa kuin lasipintaisten vaakojen.
Kaikkien vaakojen näyttöjen numerot ovat isoja ja selkeitä, mutta taustavalaistus puuttuu.
Vertailulle löytyi voittaja - tai oikeammin voittajat, sillä Salter ja Soehnle päätyivät tasapisteisiin ja neljään TM-tähteen. Mutta koska tarkkuudesta ei vaakojen kesken löytynyt eroja juuri lainkaan, voittajavaa’an voi kukin valita kukkaron tai vaa’an ulkonäön perusteella.
Sekin on vielä hyvä muistaa, että perinteisen jousivaaka on halpa ja sen hiilijalanjälki selvästi pienin. Jousivaaka ei tarvitse pattereita, jotka ovat ongelmajätettä. Ja jousivaa’an tarkkuus on useimmille ihmisille aivan riittävä.
Antti Purhonen (tiivistelmä TM:n 21/09 artikkelista, s. 132-137)
Osta juttu |
Tilaa sms:llä | Tilaa APE:lla |
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Osta juttu
Tilaa sms:llä
Lähetä kaverille
Tulosta
Tilaa APE:lla