Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Alppisuksien mittausperusteet (TM 20/07)

Arvostelun perusteet ja suksen käyttäytymistekniikka

Alppisuksien arvostelussa käytettiin numeroasteikkoa neljästä kymmeneen. Testaajat antoivat pisteet ja kirjoittivat mielipiteensä omin sanoin jokaisen laskun jälkeen. Nämä arvostelut muodostavat perustan suksen luonteen ja soveltuvuuden sanallisessa arvioinnissa.

Testaajille nimettiin päivittäin henkilökohtainen vertailusuksi, jota käytettiin verrokkina testaajan tekemään arvosteluun tietyin välein. Näin voidaan varmistaa, että arvosteluasteikko säilyy samalla tasolla.

Testipäivän päätyttyä arvostelulomakkeet suljettiin kirjekuoreen odottamaan syksyn tutkimuksia. Mukaan laitettiin myös analyysi keliolosuhteista.

Varsinainen pistelaskenta tehdiin kolmen desimaalin tarkkuudella. Kunkin arvosteluparametrin arvosana sekä loppuarvosana pyöristettiin yhden desimaalin tarkkuuteen.

Vertailun suksien ominaisuuksien arvostelussa käytettiin painotettua keskiarvoa niin, että kääntyvyyttä ja kaarravakavuutta korostettiin. Suksien ominaisuuksia voidaan painottaa eri kertoimella suhteessa 10, 20 ja 30.

Emme käyttäneet painotettua olosuhdejakautumaa sillä kyseessä olivat moniottelijat, joiden piti toimia kaikissa olosuhteissa.

Pääosin suksia testattiin kunnostetuilla rinteillä, joten tästä syntyi luonnoliinen painotus. Jyrkkä ja jäinen pujottelurinneosuus, kovapintainen pitkä kovavauhtinen suurpujotteluosuus, pehmeä lumi, vapaa lasku, sohjo, kumpareikot ja muut olosuhteet saivat saman painotuksen.

Käytimme testissämme yleisvertailusuksena edellisten vuosien testivoittajia. Yleissuksien aatelia edustivat kauden 2007 Atomic SX 12 ja Fischer World Cup RC. Ne osallistuivat täysipainoisesti koko vertailuun. Lisäksi verkkokeina käytettiin monia tunnettuja ja tuttuja suksia (mm.Stöckli WC GS, Stöckli Stormrider XL, K2 Moto SL, Dynastar Course SL:n aito maailmanancup-versio).

Testisuksien mittoja

Arvosteluparametrit:
Kääntyvyys

Tällä ominaisuudella tarkoitetaan suksen luontaista herkkyyttä ja halukkuutta toteuttaa laskijan tahtoa, ajaa suksi käännökseen. Käännös aloitetaan saattamalla sukset käännöksen sisäpuoleisille reunoilleen ja painottamalla suksien kantteja luonnolliseen käännökseen. Tätä tärkeää ominaisuutta painotimme arvolla 20.

Leikkaavuus

Ominaisuus ilmaisee suksen kykyä edetä leikkaavasti, kaarrelle taitettuna piirtäen kaarretta viivan terävänä. Leikkaavuutta testataan eri nopeuksilla ja eri säteisissä käännöksissä sekä lisäksi muuttuvasäteisissä käännöksissä tasaisella ja vaihtelevalla lumipohjalla.

Suksi ei saisi pettää eikä lähteä luisuun, vaan jäljen tulisi molempien suksien osalta olla viivamaisen terävä käännöksen loppuun saakka. Hyvä leikkaavuus on kaikkien leikkaavien käännössarjojen edellytys. Liiallinen leikkaavuus saattaa tämän suksiryhmän käyttäjille tuntua kiusallisen väsyttävältä.

Kaarrevakavuus - kääntövakavuus

Nämä termit ilmaisevat suksen kykyä pysyä laskijan määräämässä tietyn säteisessä käännöksessä vakaana ja hyvin hallittavana. Käännössädettä voidaan muuttaa toistuvasti kesken käännöstä. Kaartovakavuus on myös eräänlainen tarkkuusmitta siitä, saavuttavatko sukset kaarteessa tietyt ennakkoon määrätyt pisteet vai lipeääkö tai hakeeko suksi omia reittejä.

Ominaisuutta testataan eri nopeuksilla, keleillä ja vaihtelevissa rinteissä. kaarrevakavuutta voidaan testata täysin leikkaavalla käännöksellä, mutta myös kruisailuhengessä hieman luisussa ajellen. Epätasainen ja vaihteleva lumi vaatii suksilta erityisen paljon kuten laadukasta notkeutta, kiertojäykkyyttä ja sen laatua sekä hyviä vaimennus- ja palautumisominaisuuksia.

Hallittavuus hitaassa laskussa

Nykyaikainen leikkaava suksi saattaa olla kankea kääntää ja hallita vähäisessä vauhdissa ja jopa kykenemätön tavanomaiseen sivuluisuun. Tämä koskee etenkin vahvasti leikattuja vanhempia carvereita tai pohjistaan väärin kunnostettuja suksia.

Laadukas yleiscarveri päihittää perinteisen suksen hitaassakin vauhdissa ja mahdollistaa käännöksen ilman alkuauraa opintien varhaisimmassa vaiheessa. Hallittavuus hitaassa laskussa on tärkeä arvostelukriteeri valittaessa ensimmäisiä suksia sekä myös tämän luokan suksia.

Hallittavuus vauhtilaskussa

Vauhtilaskulla tarkoitetaan vauhdikasta yleislaskettelua, lyhyitä ja pitkäsäteisiä käännöksiä, ilmavaa laskettelua epätasaisella alustalla sekä jyrkkiä suunnanmuutoksia reippaassa vauhdissa. Testin tässä osassa nopeus kohoaa suurpujottelunopeuksiin 60 -80 km/h vaiheille.

Suksi, joka toimii hyvin vauhtilaskussa, antaa paljon vaativalle harrastajalle ja taitajalle sekä riittää pitkäksi aikaa harrastajalle etenkin sillon, kun sama suksi toimii myös hitaampitempoisessa laskettelussa.

Lyhyt käännös

Tämä parametri mittaa suksen kykyä suoriutua toistuvista lyhytsäteisistä leikkaavista pujottelukäännöksistä. Käännössarjassa edetään laskettelijan ohjaamaa reittiä muuttaen suuntaa suoraan ja poikittain rytmikkäästi yli rinteen. Kaltevuuden ja lumen pinnan muuttuessa suksi joutuu kovaan koetukseen.

Lyhyissä käännössarjoissa painotetaan erityisesti suksen lumikontaktin säilymistä leikkaavissa käännöksissä ja suksen kykyä ylläpitää tasaista vauhtia jyrkässäkin rinteessä jyrkkäsäteisissä käännöksissä. Suksen notkeus ja sen laatu sekä suksen kyky siirtää laskettelijan voima suksen kautta rinteen pintaan ovat ratkaisevia tekijöitä suksen ominaisuuksia arvioitaessa.

Pitkä käännös

Pitkäsäteinen suurpujottelukäännös ilmaisee suksen kykyä suoriutua toistuvista vauhdikkaista pitkäsäteisistä leikkaavista käännöksistä toteuttaen laskettelijan käskyjä erilaisilla lumialustoilla ja erilaisilla rinnekaltevuuksilla. Lumikontaktin säilyminen on oleellista hallittavuuden ja määrätyn säteisen kaarteen ylläpitämisessä.

Suksen kyky selviytyä nopeasti kantin, käännöksen ja suunnan vaihtumisesta mahdollisimman vähäisellä lumikontaktin menetyksellä on korkealle arvostettu ominaisuus. Pitkät käännökset suoritetaan kahden suksen tekniikkaa käyttäen. Molemmat sukset ovat kuormitettuna koko käännöksen ajan. Alussa ulkosuksi on enemmän kuormitettu tasaantuen käännöksen edetessä molemmille suksille.

Käännöksen loppuvaiheessa kuormitus muodostuu hetkellisesti sisäsukselle, josta tulee salamannopean kantin vaihdon jälkeen uusi ulkosuksi. Suksi kippaa, kallistuu kantilta kantille ja taipuu lumen pintaan vasten taittuneena koska se on keskeltä kapeampi kuin kärjestä ja kannasta.

Yleisvaikutelma

Yleisvaikutelma ilmaisee suksen johdonmukaisuutta eri olosuhteissa ja nopeuksilla sekä erityyppisissä käännöksissä. Toiset sukset saattavat menestyä joillakin arvostelukriteereillä mitattuna, mutta voivat toimia epäjohdonmukaisesti ja sopimattomisti tietyntyyppisessä laskettelussa. Yleisvaikutelma ilmaisee myös suksen haluttavuutta sukseksi alppilomalle.

Sanallinen lisäarvostelu

Vertailumme aikana Ylläksellä satoi uutta lunta siinä määrin, että päätimme viettää päivän metsäreiteillä. Näissä syvänlumenlaskettelua hipovissa olosuhteissa tyydyimme sanallisiin arvioihin sillä testikutsun teemana oli kuitenkin rinnesukset. Suksen eduksi voidaan tietysti lukea myös menestyminen rinteiden ulkopuolella.

Alppisuksien mittoja

 

Alppisuksien laskentakaava

 

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza